Ukraina ja kulutussodan luonne

Kerron teille jutun. Sen miten ruotsalaiset aikanaan saivat murskavoiton 30-vuotisessa sodassa. Sotakentälle karautti hyökkäysaikein suomalainen talonpoika joka oli yhtä luupäinen kuin allaan oleva suomenhevosensa. Osasi se hyökätä. Ei mitenkään kauniisti hienossa rivistössä vaan yhtenä sekaisena laumana, suoranaisena köörinä. Koska sota on hyökkäyksen ja puolustuksen rytmiä, olisi kai voinut opettaa perääntymistäkin, mutta se oli turhaa: paeta osaa jokainen luonnostaankin.

Vastassa oli sitten espanjalainen hidalgo. Sellainen joka osasi pöytätavat, miekkaili taitavasti niin säilällä kuin floretilla, ampui mihin tähtäsi. Hevonenkin oli pitkälle jalostettu lämminverinen joka osasi kuopsuttaa etukaviotaan ja kääntyä sulavasti. Ja miten kauniita muodostelmia he osasivatkaan. Hyökkäykset tehtiin jämpteissä rivistöissä milloin kolmion ja milloin neliön muodoissa.

Ongelma oli että kun tuollainen espanjalainen ylimys kaatui sotakentällä, kesti 3-5 vuotta tuottaa samanlainen valioyksilö tilalle. Kun suomalainen moukka kaatui, uuden saaminen vei toista viikkoa. Tämä johti tietenkin siihen että ruotsalaisarmeija kykeni täyttämään rivit nopeammin ja koko sodasta tuli ensimmäinen ns. moderni sota joka nojasi reservien hyödyntämiseen. Kumpi osapuoli kykeni tuottamaan reserviä nopeammassa tahdissa – se voittaisi. Oikeastaan koko armeijan luonnekin muuttui. Siinä missä aiemmin oli vain yksi sotajoukko nyt sen muoto muuttui enemmän käärmemäiseksi jossa etupää kuluu ja häntäpäähän tulee koko ajan lisäystä.

Ylläoleva toimi johdantona länsimaisille aseille joista länsimaalainen ihminen on syystäkin ylpeä. Onhan niillä melkoinen aseteollinen evoluutio takanaan. Niissä on vaikka mitä hienoja ominaisuuksia; on laserkeilausta, omat tutkat yhdistettynä avaruutta kiertäviin satelliitteihin ja ties mitä häive- ja savulaitteistoa. Perässä seuraa monimutkaista logistiikka- ja huolto-organisaatiota kuin lauma aseenkantajia muinaisen ritarin mukana. Hintaluokka tietenkin superkallis ja valmistetaan tehtaalla vähän mutta sitäkin laadukkaammin.

Ukrainassa sitä vastaan jylisee venäläinen T-55. Ties mistä hangaarista kaivettu pressun alta. Vedetty vähän rälläkällä pinnasta pahimmat ruosteet pois ja vaihdettu sisältä hiirten syömät johdot ennen kuin koetettu veivillä saada käyntiin. Yskii, tärisee ja telaketjut kilisee niin että korvat menee lukkoon. Mitään hienoa lasertähtäintä on turha toivoa, vanha manuaalinen tähtäys. Tälle on länsimaissa syystäkin naurettu ja pohdittu jopa onko kalusto venäläisiltä loppumassa. Aivan kuten espanjalainen ratsuväkieskardoona hienoissa viitoissaan ja kupeella kiiltävissä miekkojensa kera purskahtivat väkisinkin nauruun, kun näkivät suomalaisen talonpojan karkean hummansa selässä jossa satulastakaan ei ollut tietoakaan. Sen tiedämme että kun joku saksalainen Leopard saa lopulta kylkeensä osuman tästä T-55 -tankista, siitä tulee kallis vahinko ja uuden saaminen vaatii pitkällisiä neuvotteluja ja rahoitushakua länsimailta. Jos taas osuma tulee toisesta suunnasta, venäläiset tuovat vain kaksi T-vaunua yhden tuhoutuneen tilalle. Niitä riittää.

Teolliset maat käyvät teollista sotaa. Niissä ratkaisee vain kumpi osapuoli tuottaa nopeammassa tahdissa materiaa sotakentälle. Sen laadulla ei ole merkitystä vaan määrässä. Jopa sodanaikainen T-34 ajaa asiansa. Kulutussodassa, kun sen tekee oikein, ei sotilaan koulutus, urheus saati aseistuksen laatu tarjoa mitään lisäarvoa. Upseeriston kyky laatuluokan manöövereihin jää hyödyntämättä kun vastapuoli tarjoaa vain massahyökkäyksiä. Länsimaiset lentokoneet jäävät kentilleen ja tankit joiden pitäisi suojata jalkaväkeä, saakin jalkaväki suojata tankkeja. Rumputuli jauhaa kellon ympäri ja tuottaa tappioita että sotasairaalat pursuavat. Venäläisiä tämä ei haittaa, he tuntuvat kauhovan miehiä loputtomasti entisistä neuvostotasavalloista tai syrjäseuduiltaan. Hyökkäysvoimaa on aina ja ollaan se nähty, että venäläiset hyökkäävät kaiken aikaa milloin milläkin lohkolla.

Länsimaissa aletaan hitaasti oivaltamaan mitä kulutussota on. Avustuspaketit käyvät summiltaan yhä suuremmiksi ja vastaanottaja; presidentti Zelensky tuntuu toivovan yhä järeämpiä aseita joilla ampua isommasti ja kauemmaksi, hatarana toiveena että se tasaisi puntteja. Jotkut esittävät myös natomaiden sotilaita avuksi ja se varmasti sopii venäläiskenraaleille. Olosuhteet jotka muistuttavat vuoden 1916 Verdunia, on aivan sama kaatuuko mutavelliin ukranalaisia, brittejä, suomalaisia tai hollantilaisia. Raaka tilanne on että Kreml on nyt tässä sodassa niskan päällä juontuen juurikin samasta mikä nähtiin jo 1600-luvulla; se tuottaa reserviä nopeammassa tahdissa kulutussodan tarpeisiin.

Länsimaissa puhutaan myös sotaväsymyksestä. Varsinaista väsymystä ei ehkä ole vaan politiikot eri maissa alkavat kyseenalaistaa rahan syytämisen Ukrainalle jos heidän tankkinsa jäävät pelloille lojumaan puhkiammuttuina samaan aikaan kun pitäisi löytyä rahaa oman maan sairaaloille ja kouluillekin. Meilläkin valtio velkaantuu, julkista taloutta vastapainoksi leikataan ja hyvinvointia karsitaan, mutta Ukrainalle toki piisaa lihavia shekkejä. Sitä on itsekunkin syytä miettiä.

Varsinkin kun on selvää että länsimaat ovat sormi suussa tämän tyyppisen sodankäynnin edessä, eikä heillä ole sitä vastaan mitään toimivaa strategiaa. Luulenpa että Suomenkin pääesikunnassa on tätä nykyä hämmentyneitä upseereja. Sillä jos venäläiset tulisivat tänne vastaavin määrin ja keinoin, olisi puolustustaistelu lyhyt ja onneton.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu