Ukrainansodan uusi vaihe

Viime päivien rintama-uutiset Ukrainasta eivät povaa välttämättä hyvää. Venäläiset ovat tehneet läpimurron useassa kohdassa ja tätäkin povataan vasta parempien hyökkäysasemien hakemisena ennen varsinaista suurhyökkäystä. Itselläni on jotenkin tuntu että strategian saralla ollaan astuttu uuteen aikaan.

On syynsä miksi sota on vellonut vuosikausia paikallaan. Hyökkäyksiä on toki koetettu puolin ja toisin ja yleensä on jouduttu perääntymään lähtöasemiin tai saatu haltuun joku pikkukylä suunnattomien tappiolukujen jälkeen. Senkin valtaaminen on tavannut kestää viikko- tai kuukausikaupalla. Ongelmana on ollut liian suppea hyökkäysura. Joka hyökkäyksessä on ollut oma painopisteensä mutta liian rajallisena vastapuolen on aina ollut liian helppo keskittää sitä vastaan raskaat voimansa. Nyt näyttää siltä että Venäjä on viimeinkin kykenemässä hyödyntämään potentiaaliaan eli suurvallalle ominaista massiivista materiaali- ja miesylivoimaansa. Kaikesta päätellen se kykenee jo avaamaan useita samanaikaisia painopisteitä laajemman yleishyökkäyksen seassa. Sellaista on todella vaikea, ellei suorastaan mahdoton, torjua.

Ylivoima rintamalla ei vielä ole totaalista. Taisteluita on käyty lähinnä Donetskin edustalla ja jossain määrin etelärintamalla. Näyttää kuitenkin siltä että koko Donetskin rintama on murtunut. Aika näyttää avaako Venäjän sodanjohto kokonaan uuden rintaman, vaikkapa Harkovan suuntaan, jolloin jo valmiiksi heikkolukuisemmat ukrainalaiset joutuisivat jo mahdottoman eteen.

Venäjältä tämä on vienyt hyvinkin alun toista vuotta. Kiovan moottoritien fiaskon jälkeen taisi syttyvä sota tulla Kremlille itselleenkin yllätyksenä. Siltä on vienyt aikaa suorittaa kutsuntoja, avata värväystoimistoja ja kouluttaa reserviään. Sekä haalia varusteita ja aseita miljoona-armeijan tarpeisiin. Teollisuus lukuisine alihankkijoineen on pitänyt muuttaa sodankäynnin tarpeisiin ja modernisoida jo olemassaolevat asetehtaat. Ulkomailta hankkia elektroniikkaa ja muuta komponenttia, lähinnä epäsuorasti pakotepolitiikan vuoksi. Venäjä on kuin jättimäinen öljytankkeri, ei se hetkessä käänny mutta kun se kääntyy, loppuu vastapuolella varmasti huumori. Silloin tullaan, vanhaan puna-armeijan tyyliin jossa eivät miehet eivätkä panssarivaunut ihan heti lopu.

Me muistamme puna-armeijan. Kevättalvella 1944 saksalaiset tappoivat heitä asemiensa eteen sadointuhansin. Panssareita saksalaiset tuhosivat muhkeat 12 500. Silti siellä venäläisten selustassa oli Tankogradin kaltaisia suurkomplekseja, jotka tuottivat kellot ympäri vastaavan määrän – ja enemmänkin – tilalle. Junat ajoivat yötä päivää uusia venäläisjoukkoja kasarmeilta rintamalle.

Julma totuus kyllä on että miespuolella venäläisillä on edelleen loppumattomat resurssit. Se kun on suunnaton maa, jota tälläinen pienten kuvioiden suomalainen edes ymmärrä. Tietenkin se pyrkii ensitöikseen sotimaan itä-ukrainalaisilla ja Ukrainan venäläisvähemmistöillä. Maa kuitenkin itse on täynnä afrikkalaisia ja aasialaisia siirtolaisia joista saa hyvää rekryyttiä. Siellä on määrättömästi vanhojen neuvostotasavaltojen siirtotyöläisiä ja jos ulkomaiset eivät piisaa, aina voi hyödyntää oman valtion etnisiä kansallisuuksia. Siellä on kaikenlaista sudanilaista, somalia, syyrialaista, afgaania, tsetseeniä, kazakaktanilaista, turkmeenia, ossettia ja burjattia muutamia mainiten. Jos loppuvat kesken, otetaan tilalle kalmukkeja, tataareja, tshuvasseja ja lopulta sellaisia kansoja joiden nimeä osaa enää ääntääkään. Sen kun kauhoo vaan eikä yhdestäkään heistä venäläiset isoäidit lähde protestoimaan. Ne mitkä ovat heidän päivittäiset tappiolukunsa, siihen Kreml osoittaa parhaimmillaankin vain hajamielistä mielenkiintoa. Heitä voi syöttää tuleen mielin määrin. Sillä varsinaisia venäläisiä ei käytetä, poislukien rangaistusvangit tai ne osattomat joille värväyspalkkio on liian ylivoimainen houkutin. Varkaita ja puliukkoja. Sellainen on Venäjän loppumaton kapasiteetti. Tähän asti sen ei ole tarvinnut sotia omalla kansallaan ensinkään.

Ukrainallahan ei tätä etua ole. Sillä ei ole sanottavia reservejä ja täydennyksetkin ovat loppuneet aikaa sitten. Vaihtoja, lepoja ja lomia ei tunneta ja vaikka ukrainalaiset eivät murru, he murenevat pala palalta kuten on viime päivinä nähty. Vähän kuin Talvisodankin viimeisinä päivinä jossa suomalaiskomppaniat olivat sulaneet 8-25 miehen kokoisiksi yksiköiksi kun venäläiset toivat linjaan kaiken aikaa uusia ja taas uusia divisioonia. Paasikivellä tuli kiire Moskovaan.

Ukraina panee viimeisen toivonkipinänsä vain propagandaan. Ammuslastit muuttavat kaiken. Sitä nyt toitotetaan väistämättömän edessä. Aivan kuten Himarsien piti muuttaa kaikki – tai Leopardien, ja mitä niitä ihmeaseita onkaan aina hehkuteltu. Eivät ne varmaan huonoja aseita ole olleet, niitä on vain ollut liian pienellä volyymilla. Ei satakunta Leopardia mitään ratkaise, tuollaisessa sodassa niitä pitäisi kyetä tuottamaan sata vuorokaudessa, jotta ne pystyisivät ratkaisuun. Vaan eivät länsimaat mitään Tankogradin kaltaista kompeksia pysty tuottamaan – venäläiset kylläkin.

Kun Putin sanoi sodan alussa että sota kestää pitkään, hänellä varmasti oli mielessään kauanko kestää muuttaa teollisuus sodan tarpeisiin mutta osasi laskea senkin varaan, etteivät länsimaat Ukrainaa loputtomiin avusta, niillä on kyllä rahareikiä omastakin takaa. Hyvänä esimerkkinä vaikka tämä oma Suomemme jossa pidetään nyt kolmen miljardin sopeutukset koska budjetti on sen verran alijäämäinen. Alijäämäinen se on siksi että Ukrainalle annettiin kolmen miljardin avustukset jotka näemmä rahoitetaan kotomaisten eläkeläistemme selkänahasta. Annettu mikä annettu mutta aikas varmaa että vastaavaa avustuspakettia Zelensky tuskin toistamiseen saa tästä maasta. Sama asenne alkaa olla muuallakin. Ja samaan aikaan Putin rupeaa vasta lämpenemään sodankäynnin saralla.

Olemme siirtymässä sodan siihen vaiheeseen jossa ukrainalaiset alkavat pysyvästi olla altavastaajan asemassa. Hyökkäysaloite on pysyvästi siirtynyt Kremlin käsiin ja arvattavasti se jauhaa tasan niin kauan, kunnes Donetskin maakunta on kokonaan vallattu. Sen jälkeen se tähyää Harkovaa ja jos ei ole enää vastaan panemassa, se pysähtyy vasta Dneprillä. Se on käytännössä Ukrainan lorunloppu sillä Dnepr on maan valtasuoni ja ilman sitä maasta tulee rutiköyhä pikkuvaltio joka menettää puolet pinta-alastaan. Ainoa joka voisi pysäyttää kehityksen on nimi rauhansopimuksessa. Periaatteella huonokin rauha on parempi kuin hyvä sota, sillä tässä sodassa on vain yksi voittaja, vaikka sen ääneen sanominen onkin useimmille vastenmielistä.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu