Viipuriin lusimaan

Satuin löytämään tuollaisen kirjan kun Vankina Venäjällä, joka oli suomalaisen rikollisen muistelo venäläisestä vankilajärjestelmästä. Kaveriparka oli narahtanut Venäjän puolella yrityksestä salakuljettaa heroiinia Suomeen ja sen sijaan, että olisi saanut tuomionsa ja tullut sen vankisopimuksen periaatteella istumaan Suomeen, veivät kiskot kauas Komin tasavaltaan ja sen kovennetun kurin leirille jossa meni sitten useampikin vuosi.

Kirja on kaikesta päätellen ilmestynyt jo aikaa sitten ja minäkin bongasin sen vasta alennuslaarista. Kun vähän yli vitosen maksoi, mikä ettei. Ja olihan se niin mielenkiintoinen että sen vetäisi yhdeltä istumalta. Teksti oli kepeää, haamukirjailijan naputtamaa jonka ainoa miinus oli, että sinne tänne ja tonne oli istutettu jotain wikipedia -juttua kuka missäkin on istunut joskus 1917, ja joka ei oikein istunut kontekstiin.

Arvokas teos siinä mielessä että toimi oppikirjana miten pitää olla kun joutuu vaikkapa Viipurin vankilaan. Onhan siellä suomalaisiakin nähty, tässäkin kirjassa muutama kuusikymppinen ensikertalainen jotka luonnollisesti olivat kauhusta kalpeina. Valtaosa ensimmäistä kertaa vankilassa ja osa ylipäätään tekemisissä lain kanssa. Osa tyystin syyttöminä. Joku kehveli ammatti-ilmiantaja heittänyt 0.3 gr amfetamiinia suomalaisturistin autoon ja soittanut siitä ilmiannon palkkion toivossa. Niinkin voi käydä.

Opin siitä että Viipurin vankila on tyystin siinä kunnossa mihin suomalaiset sen aikanaan jättivät. Suihkusta tulee vain jääkylmää vettä, kraanasta jotain ruskeaa lirua ja vessana toimii reikä lattiassa. Sellit on maalattu myrkynvihreällä ja imevät kaiken valon. Lattialla juoksee hiiriä ja seinissä mitä lie kaikkia syöpäläisiä. Tulokas joutuu ensitöikseen viikoksi karanteeniselliin ja jos ei ymmärrä mikä on astiantapainen sellissä, kuolee janoon tai on pakotettu juomaan kraanavettä. Se kuulemma kuuluu jättää oven ulkopuolelle niin siihen tuodaan keitettyä vettä. Ruoka on kuumaa vettä jossa ui muutama kaalinpala, ja vartijoilta on turha kysyä mitään. Harva vankikaan puhuu englantia. Kaikki on kyrillistä kuten esim anomus saada vankitili johon omaiset voi laittaa rahaa. Jos on paikanpäällä syystä, hyvä huomata että sikäläiset asianajajat kaveeraavat miliisin kanssa, ja vissiin käyvät illalla yhdessä kolpakollakin. Onhan se kiistatta epätoivoinen tilanne. Konsuli kai tulee pyytämättä ja tuo pienet lahjat; peruselintarvikkeita ja saippuaa.

Kaikkeen tähän on syynsä. Venäläiset vankilat ovat leirejä parakkeineen ja varsinaisia vankiloita ei tunneta, muutamin poikkeuksin. Viipurin vankilakin on tutkintavankila joten se on vain läpikulkupaikka joka selittää ettei kukaan viitsi sen oloja kohentaa. Tosin siellä tutkintavankeus kestää helpolla toista vuottakin. Putin kyllä uhosi jo 2000-luvun alussa rakentavansa länsimaisia vankiloita mutta se jäi paperille.

Hyvä oppi oli että kun astuu selliin jossa on muitakin, on syytä jäädä seisomaan oven suuhun. Sellin ”vanhin” kyllä huomaa kunnioittavan eleen. Hän on se kaveri joka antaa sängyn. Jos sitä vaan saapastelee sisään ja heittää rojut ensimmäiseen tyhjänoloiseen petiin, tulee äkkilähtö. Nämä on niitä sääntöjä joita ei ulkopuolinen voikaan tietää.

Yhtä vähän voi tuntea hierarkiaa. Jos sitä sinne joutuu, on syytä kartella ”alennettuja”. Nämä ovat niitä kaikkien vankiloiden alaluokkaa; seksuaalirikollisia ja vasikoita, jotka kuitenkin saavat olla rauhassa jos siivoavat kohtuullisesti. He syövät omissa pöydissään ja tapana ei ole puhua heille mitään. Heille saa antaa vaikka tupakin mutta ottaa ei saa mitään. Jos itse ottaa tupakin alennetulta, joutuu itsekin alennetuksi. Toinen halveksittu ryhmä tuntuvat olevan luottovangit koska tekevät yhteistyötä vartijoiden kanssa. Siinä pitääkin olla tarkkana. Ensikertalaisia kosiskellaan usein luottovangeiksi luvaten etuja ja lyhempää tuomiota. Siihen tarjoukseen kannattaa suhtautua varauksella.

Opin kirjasta että venäläinen luonne on vieraanvarainen ja hyväsydäminen. Vangit ovat veljiä aivan kirjaimellisesti. Kaikki jaetaan. Kuria siellä pitää vankilauman yläluokka eli Venäjän mafia. Mikäli linnassa on yksikin mafioso, hänestä tulee luontainen johtaja. Sen vuoksi siellä ei sanottavasti tapella sillä kummisetä ratkoo riidat. Sitä ihmettelee laatikkoa jollainen on kaikissa kerroksissa. Siihen kerätään tarve-esineitä köyhimmille vangeille joilla ei tullessaan ole kuin vaatteensa päällä. Kuka käy kanttiinissa, sen kuuluu siihen jotain laittaa. Mafian edustaja on myös se jolta saa puhelimen kun pitää soitella kotipuoleen.

Mielenkiintoisesti kaikkein ylin vankijoukko ovat ns. lailliset varkaat eli puhtaat ammattirikollisten yhteiskuntaluokka. Heillä on omat koodistonsa. Perhettä ei saa perustaa ja armeijaan ei mennä. Kaikkein vähiten saa tehdä rehellistä työtä vaan kaikki tienesti on hankittava rikollisin keinoin, ainoana poikkeuksena uhkapelaaminen. Tosin nykyisessä modernissa maailmassa tämä ryhmä on katoamassa sukupuuttoon, ja voi olla 2000-luvulla pelkkä myytti.

Naputin nyt nämä rivit siltä varalta että kirja on mennyt ohi. Nyt tiedätte suurinpiirtein mitä voi odottaa kun jää Viipurissa haaviin. Siitä voikin tulla pitkä oleilu jos jotain on tehnyt, sillä Krimin tapahtumien jälkeen ei vankienvaihtoa maasta toiseen ole enää tehty. Jos käry käy, häkki heiluu ja löydätte itsenne punaiselta leiriltä jostain päin Uralin takaa niin kirjoittakaa tekin kirja. On aina hyvä avata vähän venäläistä vankilajärjestelmää.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu