Maanpuolustus on hyvästä kunhan se ei maksa paljon? Onko Suomella aihetta ylimielisyyteen ystäviimme nähden?

Vertaillessaan Saksaa Suomeen Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 3.12.2022 Roman Schatz toteaa ”Nauran ääneen sille, että onneksi asun Suomessa. Täällä sentään maanpuolustusasiat on kondiksessa.”  HS on myös aukaissut kylmän sodan juhlapuheita ja totesi pääkirjoituksessaan 19.11. “Aseet pidettiin rasvassa ja miehet sotakunnossa silloinkin, kun Suomi esitti Neuvostoliiton parasta ystävää. “

Toisaalta HS:n pääkirjoituksessa 1.12.2022 todetaan “Miltei puolue kuin puolue voi nyt kaupata äänestäjille puolustuksen vahvistamista. Yhteiskunnan resurssit ovat kuitenkin rajalliset, ja myös vahvan ja tasapainoisen talouden ylläpitäminen on Suomen puolustamista.” Kaleva puolestaan toteaa HS:n referoimassa pääkirjoituksessaan 29.11.2022 “ Suomi hankkii nyt aseita ulkomailta ja kotimaasta hurjaan tahtiin. Hankinnoista vallitsee laaja konsensus. Turvallisuudella on hintansa. Huippukalliista hankinnoista sopisi silti keskustella nykyistä enemmän.” Viesti on selvä. Maanpuolustus on tärkeää kunhan se ei maksaisi mitään. Tämä on sinänsä arvokas suomalainen perinne. Kaikki on kivaa kunhan siitä ei tarvitse maksaa.

Kylmän sodan jälkeen suomalaisen maanpuolustuksen kehittämisessä on tehty paljon hyvää ja viimeaikaiset panostukset maanpuolustukseen ovat olleet oikeanlaisia. Suomessa ei myöskään romutettu useita kylmän sodan ajan Ruotsista mallinnettuja sangen edullisia kokonaismaanpuolustuksen instituutioita. Ylimielisyyteen naapureita saati suurvaltoja kohtaan ei ole kuitenkaan varaa, se on ainoastaan haitallista.

Kun Schatz suoritti asepalvelustaan 1979-1980 NATO-maa Länsi-Saksan voimakkaassa Bundeswehrissä Suomi harrasti lähinnä yksipuolista aseistariisuntaa kylmän sodan aikana naapureihinsa Neuvostoliittoon, Ruotsiin ja Norjaan verrattuna mutta maamme esimerkki ei rohkaissut naapureita kopiointiin. Toki juhlapuheissa todettiin aina puolustusvoimien olevan paremmassa kunnossa kuin koskaan, mutta MTS:n kyselyissä jo 1960-luvulla näkynyt kansan tahto puolustusmenojen korottamisesta ei koskaan heijastunut budjettikirjaan. Samalla on todettava että 1980-luvulla muutoksen merkit olivat jo ilmassa mutta maamme puolustuksen kehittäminen pohjoismaiselle tasolle olisi vaatinut kymmenien vuosien työn. 

Tarkastellaanpa Suomen puolustusmenojen osuutta BKT:n Tukholman rauhantutkimusinstituutti SIPRI:n tietokannan pohjalta. SIPRI:n tiedot eivät ole täydellisiä, mutta mitkäpä olisivat? Visualisointi on Oxfordin yliopiston Our World In Data -projektista.

Saksa supisti voimakkaasti puolustusmenojaan suhteessa BKT:n 1990-luvulla mutta Suomen tason maa alitti vasta 2000-luvun alusta lähtien. Tulee myös ottaa huomioon että Saksa peri Länsi-Saksan asevoimilta erittäin modernin ja laajan varustekirjon jolloin tarpeet uudisinvestointeihin olivat pitkään pienemmät. Länsi-Saksan ja Itä-Saksan armeijoiden jäämistöllä maa varusti merkittävissä määrin myös liittolaisiaan, Suomessakin tunnetuimpina esimerkkeinä Itä-Saksan kaupat ja edelleen käytössä olevat Leopard 2A4 -panssarivaunut. Toisaalta Saksa peri Ruotsin tapaan kylmän sodan loppupuolen erittäin kalliita aseprojekteja joiden keskeyttäminen oli poliittisesti mahdotonta. 

Suomen pohjoismaalaisittain suhteellisen voimakas panostus maanpuolustukseen suhteessa BKT:n ei ole ollut mikään ikiaikainen vaan pikemmin 2000-luvun alkuvuosien jälkeinen ilmiö, eikä  seurausta määrärahojen nostosta vaan määrärahatason pitämisestä suhteessa BKT:n lähes ennallaan. Osin kyse on myös maamme matalasta talouskehityksestä suhteessa pohjoismaisiin verrokkeihimme.

Absoluuttisella tasolla Suomi on ollut aina pohjoismaiden pahnanpohjimmainen, pienellä kansantaloudella on hankala hankkiutua kärkisijoille. Vertailu havainnollistaa kuitenkin miten strategisesti sangen turvatussa asemassa oleva Tanska käytti  puolustusmenoihinsa enemmän kuin Suomi – ainakin vuoteen 2020 asti.

Entäpä se Saksa? Saksa käytti jo 2021 47 miljardia euroa maanpuolustukseensa, noin ¾ Venäjän sotilasmenoista. Jos jo tuolla rahalla ei saa tehokasta sotakonetta aikaiseksi 1000 miljardia euroa puolustukseen käyttävässä liittoumassa ystävien ympäröimässä maassa on vika muualla kuin määrärahoissa.

No onhan meillä sentään varusmiespalvelus toisin kuin Love Parade -Saksassa! Höpötykset Suomen tapaisen yleisen (no, oikeastaan ⅓ ikäluokasta kattavan) varusmiespalveluksen yleishyödyllisyydestä joka maalle voi jättää omaan arvoonsa. Saksan tapaiselle suurvallalle jonka ei tarvitse puolustautua omalla maaperällään ammattiarmeija on luonnollinen tapa rekrytointiin, aivan kuten Iso-Britannialle, Ranskalle ja Yhdysvalloille.

Suomea valikoivamman asevelvollisuuden Ruotsi, Norja ja Tanska taas eivät ole samalla tapaa laajan maahyökkäyksen uhkaamia kuin Suomi maantieteestään johtuen ja ymmärrettävästi maiden fokus suuntautuu ilma- ja merivoimiin. Suomelle vähemmän valikoiva ja enemmän nuoria riviin laittava asevelvollisuus sopii sinänsä hyvin, miten se tulevaisuudessa toteutetaan on asia erikseen ja on oman keskustelunsa aihe.

On sinänsä toivottavaa että muutkin NATO-maat korottaisivat puolustusmenonsa maltilliselle 2% määrärahatasolle. Rehellisyyden nimessä on silti kysyttävä, että jos Suomi olisi päätynyt Saksan tapaiseen strategisesti turvattuun asemaan – ystävien ympäröimänä NATO-maana – millainen maanpuolustuksemme tila olisi jos kerran nytkin paineita määrärahojen supistamiseen pyritään kasaamaan – ehkäpä seuraten Iso-Britannian esimerkkiä joka on mahdollisesti luopumassa tavoitteestaan kohottaa puolustusmäärärahoja. 

Suomi on valitettavasti NATO:n jäsenenäkin etulinjamaa ja joutunee edelleen panostamaan maltillisesti maanpuolustukseen. Johtuen menneiden vuosikymmenien matalasta tasosta maltillinen taso – sellainen 2%-3% BKT:sta – vaikuttaa korkealta. Ruotsissa puolustusvoimien komentaja Byden arvioi – ruotsalaisella määräraharetoriikalla joka on suomalaista voimakkaampaa – tarpeeksi enemmän kuin 2% BKT:sta.