Merenalaisten kaapelien katkominen on kuulunut sodankäyntiin jo vuodesta 1879
Jo ennen Ukrainan sodan alkua on kiinnitetty yhä enemmän huomiota merenalaisen infrastruktuurin, kuten tietoliikennekaapelien ja kaasuputkien, alttiuteen vaikeasti jäljitettävälle sabotaasille. Merenalaisen infrastruktuurin merkitystä saattavat tulevaisuudessa kohottaa myös merten syvyyksien kaivoshankkeet. Varautuminen infrastruktuurin häirintäyrityksiin on tärkeää, mutta samalla on tärkeää olla mystifioimatta asiaa. Merenalaisen infrastruktuurin sabotointi on ollut osa sodankäyntiä jo yli 140 vuotta eivätkä sen vaatimat kyvyt ole teknologisesti monimutkaisia.
Ensimmäinen sota jossa lennätinyhteyksiä käytettiin oli Yhdysvaltan-Meksikon sota 1846, jolloin viisi New Yorkin sanomalehteä yhdistivät voimansa saadakseen uutiset rintamalta mahdollisimman nopeasti lukijoille perustaen erään maailman ensimmäisistä uutistoimistoista Associated Pressin. Ensimmmäinen merenalainen lennätinkaapeli vedettiin Englannin kanaalin ali 1850. Suomessakin käydyn Krimin sodan aikaan vedettiin jo sodan aikana merenalainen kaapeliyhteys Krimin niemimaalle mikä mahdollisti nopean uutisten kulun taistelukentltä Pariisiin ja Lontooseen. Ensimmäinen kaapeliyhteys Atlantin ali luotiin jo 1858. 1870-luvun loppuun mennessä lennätinyhteyksien verkosto kattoi kaikki mantereet Antarktista lukuun ottamatta.
Viestiyhteyksien tiedustelu ja häirintä on ollut ikuinen osa sodankäyntiä ja on luonnollista että myös lennätinyhteydet joutuivat sotatoimien kohteeksi. Tiettävästi ensimmäinen sota, jossa merenalaisia kaapelyhteyksiä katkottiin oli vuosien 1879-1884 Tyynenmeren sota. Salpietarisotanakin tunnetussa sodassa Perun ja Bolivian liitto taisteli Chileä vastaan. Sodan ensimmäisenä vuonna toukokuussa 1879 Perun laivaston panssarilaiva Huascar hyökkäyksessään Chilen valtaamaan Antofagostan satamaan katkaisi satamasta lähteneen merenalaisen lennätinkaapelin. Harvojen lennätinyhteyksien hallinta tarjosi etulyöntiaseman ei vain sotilaallisessa viestiliikenteessä vaan myös diplomatiassa ja propagandassa. Kenen sähkeet pääsivät läpi Euroopan ja Pohjois-Amerikan sanomalehdissä hallitsi kansainvälistä mielikuvakamppailua.
Suomessakin seurattiin uusimpia tekniikan edistysaskeleita sisältänyttä Tyynenmeren sotaa ulkomaisten lehtien uutisia kääntämällä. Huascarin toimet Antofagostassa päätyivät Helsingfors Dagbladiin Kölnische Zeitungin kautta Liman eli Perun kirjeenvaihtajan kautta. Summäärisenä arviona merisotateknologian seuranta oli tuon ajan ruotsinkielisessä lehdistössä huomattavasti tarkempaa kuin suomenkielisessä, ehkä johtuen ruotsinkielisistä upseereista keisarillisessa laivastossa.
Luonnollisesti merisotahistorian nationalistinen tulkinta nousee esille kaapelien katkomisen keksimisessä. Yhdysvalloissa korostetaan maan merivoimien suorittamaa Kuuban ja Espanjan kaapeliyhteyksien katkomista 1898, Iso-Britanniassa taas esille nostetaan maan suorittama Saksan ja Yhdysvaltain välisten lennätinkaapelien katkominen ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheissa mikä mahdollisti Iso-Britannian propagandaylivoiman Yhdysvalloissa.
Ongelmaksi on tullut Venäjän kykyjen mystifiointi, aivan kuten kyvyssä merikaapelien tai kaasuputkien häiritsemiseen olisi mitään uutta, vaativaa tai ihmeellistä. Pelon lietsomisessa tulee muistaa kysyä, ketä sinisilmäinen, naiivi usko Venäjän ylivertaisiin kykyihin pohjimmiltaan hyödyttää? Valitettavasti vaadittavan teknologian matala taso tarkoittaa myös, että keinot ovat ei-valtiollisten toimijoiden ulottuvilla ja näin ollen mahdollistavat tihutöiden ulkoistamisen tarkoituksellisesti. Satelliittipaikannus, tarkat sonarit, sukellusvarustus, merenalaiset droonit ja viime kädessä ankkurit ovat saavutettavissa matalalla kynnyksellä ja pienellä rahalla.
Entäpä merikaapelin katkaissut sotalaiva Huáscar, nykytermein pelottavalla vedenalaisen infrastruktuurin tuhoamiskyvyllä varustettu tuomiopäivän supersotalaiva? Tähän pelottavaan ilmestykseen voi tutustua edelleen Chilessä, sillä Perun laivaston ylpeys jäi Chilen saaliiksi Angamoksen taistelussa lokakuussa 1879. Chile voitti Tyynenmeren sodan minkä seurauksena Bolivia päätyi sisävesivaltioksi, ainoaksi jolla on merivoimat ilmeisesti uutta rantaviivaa odotellessa. Mikäli Chile tuntuu liian kaukaiselta voi alukseen tutustua myös sangen hyvällä virtuaalikierroksella.
Taustalukemistoa:
Corera, Gordon (2017). How Britain pioneered cable-cutting in World War One, BBC 15.12.2017
Jamison, T. (2022). The Port-Hopping War: Littoral and Amphibious Operations in the War of the Pacific, 1879–1884. Journal of Advanced Military Studies, 13(2), 79-98.
Museo Huascar Museolaiva Huáscarin kotisivut
Telegraphy and Cable Cutting, Documentary Histories, Spanish-American War, US Naval History and Heritage Command
”Satelliittipaikannus, tarkat sonarit, sukellusvarustus, merenalaiset droonit ja viime kädessä ankkurit ovat saavutettavissa matalalla kynnyksellä ja pienellä rahalla.”
Ainakaan tuo pienellä rahalla ei pidä paikkaansa, jos suhteuttaa kustannuksia normaalin palkansaajan budjettiin.
Valtiollisessa mittakaavassa asia on toki eri, mutta vedenalaista toimintaa ei voi kyllä halvaksi sanoa silloinkaan.
Valtiolle tulee satojen tuhansien kustannukset jo pelkästään siitä, että rantautetaan rannikkojääkäreitä metrin liian syvään veteen.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka olisi lähinnä pienen rahan toimijoita, giganttisempiakin on, eikä tässä tarvitse mennä valtioiden suuntaan, jotka enemmän omanlaisia välineitä.
Valtion välineellisyys on näissä tärkeä sijoittaa kartalle. Tähän voi viitata näin, mutta sijoitus vaatii enemän. Yritys vaatii aktiivista arvelua taustalle.
Ei tarkoita, etteikö suoraan ottaen kaasuputkivaurio olisi sitä, mitä siitä julkisuuden momentilla arveltu. Samaa toimijaa arvelijana,.. voi tosiaan käyttää, ja myös käytetään. Tässä on osa median vaarasta, vaikka suhteellinen osuus tapahtumista olisi se, mihin alussa viittasin, pien- ja suur-toimijoiden suhteen, rahaperusteisesti.
…
Sama ajatus on sovellettavissa yksilötasolle. Vaikka miten paljon hyvää… sitä yhtäkään ei välttämättä ole mahdollista perustella aiemmalla.
Tällaisen takia, yksilöiden perään katsotaan, ja syytäkin huomioida seikka.
Kun toimija raskaampi (aseistautuneempi), ja vieläkin löperömpi samalla (toimiympäristön kompleksiikka), ja suunnitelmallista ja toteutuksellista potentiaalia löytyy heikkouksien suhteessa… silmät vain kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Sveitsilläkin on laivasto, ja sillä on vieläpä suomalaisia aluksia.
Marine of Switzerland.
The maritime branch of the Army maintains a flotilla of military patrol boats to secure several sizeable lakes that span Switzerland’s borders. These boats also serve in a search and rescue role.
During the Second World War Switzerland fielded the Type 41 class of patrol boats, armed with the 24 mm Type 41 anti-tank rifle—not a personal weapon at 74 kg (163 lb),[37] and later replaced by a 20mm auto-cannon—and machine guns. Nine units were commissioned between 1941 and 1944. These boats were upgraded in 1964, notably receiving radars, radios and modern armament, and were kept in service into the 1980s, the last being decommissioned in late 1983.[38]
The force utilises later the Aquarius-class (Patrouillenboot 80) riverine patrol boats, which are operated by Motorboat Company 10 of the Corps of Engineers and which patrol lakes Geneva, Lucerne, Lugano, Maggiore and Constance.[39]
In June 2019 Finnish shipbuilder Marine Alutech delivered the first four of 14 Patrouillenboot 16, the Patrouillenboot 80’s successor, to the flotilla and these boats’s manufacturer designation as Watercat 1250 Patrol;[40] all ships of this class will be named for astronomical objects.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitusvirhe korjattu ”laivastosta” ”merivoimiksi”. Tarkoitin Bolivian tapauksessa kokonaista puolustushaaraa, Bolivian merivoimien vahvuus
on 5000 henkeä ja 173 (pientä) alusta, eli miesvahvuus on lähellä Suomen merivoimia.
Sveitsillä on nykyisin asevoimien (Schweizer Armee) pioneeriaselajiin kuuluva moottorivenekomppania kuten mainitset, ”Motorbootkompanie 10” el ei varsinaisesti edes laivastoa. Toisen maailmansodan aikana maalla oli ”Militärflotte” eli sotilaslaivasto. Sinänsä sisävesien sotaa on toki käyty halki historian, Sveitsissäkin.
https://www.armada.mil.bo/
”Ob in der Luft, an Land oder zu Wasser – die Schweizer Armee deckt jedes dieser Elemente ab.”
https://www.vtg.admin.ch/de/organisation/kdo-ausb/lvb-g-rttg-abc/motbootkp10.html
Ilmoita asiaton viesti
Minua jäi vaivaamaan lennättimen toiminta ennen sähkön käytön yleistymistä. Tuolla mainitaan vain lyhyesti akkujen käyttö energianlähteinä.
https://www.britannica.com/technology/telegraph/Development-of-the-telegraph-industry
Lähinnä että kuinka pitkän etäisyyden vaatima teho saatiin aikaiseksi – etäisyydethän olivat jopa tuhansia kilometrejä?
Ilmoita asiaton viesti
Shaffner, Taliaferro Preston, 1818-1881.: ”The telegraph manual: a complete history and description of the semaphoric, electric and magnetic telegraphs of Europe, Asia, Africa, and America, ancient and modern.” vuodelta 1867 (858 sivua) on saatavilla vapaasti internetistä ja valottaa varhaisten lennätinlaitteiden kehitystä ja käyttöä.
Pikaisesti tarkasteltuna teoksessa viitataan magnettoihin ja paristoihin, sähköhän tunnettiin sinänsä jo antiikissa ja ensimmäiset ehdotukset sähköisestä lennättimestä julkaistiin jo 1700-luvulla.
https://archive.org/details/telegraphmanualc00shafrich/page/n3/mode/2up?view=theater
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä esille nosto aiheesta, sillä samaa olen ihmetellyt uutisointeja seuratessa että mitä ihmeellisiä kykyjä kaapelien katkonta ja putkien räjäytys vaatii? Etenkin Itämerelle kun ovat muutaman kymmenen metrin syvyydessä, niin ei siinä kovin kummoista neroa tarvita että saa paketin perille. Jo yksityishenkilöiltä löytyy tuollaiseen resursseja.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, pahimmassa tapauksessahan voi syntyä ”copycat” iskuja erinäisistä syistä. Tiedusteluhan hoitunee pitkälti katsomalla merikarttaa, navigaattoria ja lopuksi nykyään hyvinkin tarkkoja kalastussonareja.
Toki tärkein kysymys on, mitä sitten? Tihutyöt kasvattavat lähinnä Venäjän vastaisuutta. Paras vastaus kaikkiin tuhotöihin ei ole vain valvonnan lisääminen – mille sillekin on toki paikkansa – vaan yhä suuremman aseavun lähettäminen Ukrainalle.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjähän tässä hetkessä painostaa Suomea siksi, että se siten yrittää pitää NATO:n rakenteet poissa täältä. Koska mitä enemmän täällä on NATO:n aseita tai sotilaita, sen enemmän Venäjä joutuu rajan lähelle sitomaan omia resurssejaan. Aikaisemminhan Venäjä rajoitti samasta syystä Suomen ’hyökkäyksellisten’ aseiden määrää.
Suomen valtiojohdon pitäisi –ei kun kannattaisi– viestiä Venäjälle, että mitä voimakkaammin Venäjä nyt Suomea painostaa, sen uhatummaksi me olomme tunnemme, ja sitä enemmän haluamme NATO:n läsnäoloa Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen valtiojohdon pitäisi –ei kun kannattaisi– viestiä Venäjälle, että mitä voimakkaammin Venäjä nyt Suomea painostaa, sen uhatummaksi me olomme tunnemme, ja sitä enemmän haluamme NATO:n läsnäoloa Suomessa.”
Vielä voimakkaammin kannattaisi tukea Ukrainaa, ei meillä täällä pikaista hätää ole. Ukrainan tukeminen on pikaisin ja tehokkain näpäytys Venäjälle.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ei Venäjän rajanaapurina kannattaisi haikailla NATO:n kevyintä varustelutasoa vaan reippaasti toivottaa ydintukialukset tervetulleiksi vahtimaan Itämerta!
Ilmoita asiaton viesti
Jotenkin outo, hämmästyttävä kirjoitus sikäli – koska sen pyrkimykset on todella arveluttavat: ikäänkuin ’on aivan normaalia tuhota jotain vedenalaista ei-omaa infrastruktuuria koska sitä on muutkin tehneet ja noin 140-vuotta sitten ja siitä lähtien’.
Historiankirjoitus on sitten ihan asia erikseen
Ilmoita asiaton viesti
Venäjää ei kannata yliarvioida eikä sen kykyjä mystifioida. Emme puhu kauhistellen Venäjän ylisoonisia luoteja ampuvista kivääreistäkään. Infrastruktuurin sabotaasia tehtiiin eri keinoin jo kylmän sodan aikana.
Ikävä fakta on, että vedenalainen infra on ollut, on ja tullee olemaan altis sabotaaseille ja tiedustelulle matalan kynnyksen keinoin siinä missä maanpäällinen infrastruktuuri. Totta kai omaa tiedustelua ja valvontaa tulee kehittää, mutta vastatoimista tärkein ei ole suojaus vaan Ukrainan mahdollisimman laaja tukeminen. Sillä tulee nopeiten konkreettisia tuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni Henry David Thoreau parodisoi tuota ensimmäistä mannertenvälistä kaapelia kysymyksellä ”Entä, jos ensimmäinen uutinen on se, että prinsessa Adelaidella on hinkuyskä?” Ainakin uutisten suhteen monet asiat ovat nykyisin aivan yhtä samantekeviä.
Ilmoita asiaton viesti