Meriliikenneyhteydet olivat Suomen sodankäynnin perusedellytys, Merivoimia tarvitaan jatkossakin

Merivoimat lienevät Suomen puolustuksen vähiten tunnettu ja eniten väärinymmärretty osa. Loputtomia lienevät ne rivit ja sanat joilla on kirottu panssarilaivahankintaa tai Merivoimien Tuuli-ilmatyynyalusprojektia. Saman jälkiviisaan kritiikinhän voisi esittää myös vaikkapa Salpa-linjaa kohtaan, eihän sitä koskaan käytetty, tai vaikkapa kylmän sodan asehankintoja kohtaan, eihän niitä koskaan tarvittu, pohtimatta sitä mihin niiden puuttuminen olisi voinut johtaa…

Miten Merivoimien merkitystä voisi sitten avata historian valossa? Tarkastelen karkeasti nyt neljää Suomen 1900-luvulla käytyä sotaa meriyhteyksien näkökulmasta. Käytän myös kontrafaktuaalia – jossittelua – kunkin osalta koska se ehkä voi havainnollistaa meriyhteyksien tärkeyden näissä sodissa.

Vuoden 1918 kansalaissodan yksi taustasyy oli valtamerikaupan mahdottomuus. Suomella oli taloudellisia mahdollisuuksia hankkia riittävästi viljaa maailmanmarkkinoilta – kuten ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen tehtiinkin. Saksan hallitessa Itämerta ja toisaalta liittoutuneiden estäessä kauppasaarrollaan meriliikenteen eivät viljalaivat Amerikasta päässeet Itämerelle. Ruokakriisin syventyessä myös radikalismi lisääntyi, vallankumous on tunnetusti muutaman lämpimän aterian puutteen päässä. Ruoan puute oli myös merkittävä joskaan ei ainoa taustasyy punavankileirien kauheuksien takana.

Viljalastia puretaan SS Mursun kannelta vuonna 1918. Sodan päätyttyä elintarvikepulaa pyrittiin helpottamaan. (Helsingin kaupunginmuseo, CC)

Kansalaissodan ratkaisun takana taas olivat toimivat merilikenneyhteydet Saksaan ja Ruotsiin. Saksan Itämeren herruuden turviin Suomeen tulivat valkoisille avuksi jääkärit, Ruotsin apu ja lopuksi Itämeren divisioonan maihinnousu. Jos jossitellaan että Venäjän vallankumouksen kourissa oleva laivasto olisi kyennyt ja halunnut Suomen merisaartoon on vaikea nähdä valkoisten menestysten mahdollisuutta.

Talvisodassa Suomen materiaaliapu lännestä tuli pitkälti meriyhteyksien kautta, ensisijaisesti länsirannikon satamiin mutta toisaalta Narvikin reittiä Tornioon. Ilman lännen materiaaliapua sota olisi loppunut lyhyeen eikä toisaalta länsi-intervention uhkaa olisi ollut painostamassa Stalinia rauhaan. Suojattu meririntama mahdollisti myös joukkojen keskittämisen itärajalle.

Kontrafaktuaalina voi pohtia miten kompetentti Itämeren punalippulaivasto olisi voinut ratkaista talvisodan? Laivoista, lentokoneista ja miehistä ei ollut pulaa, vain taidosta. Ottamalla puolustuskyvyttömän Ahvenanmaan kaappaushyökkäyksellä haltuunsa  talvisodan alussa ja luomalla sinne laivasto- ja lentotukikohdan Itämeren laivasto olisi kyennyt lähes kokonaan estämään lännen materiaalivun saamisen Suomeen. Samalla pelkkä maihinnousun uhka länsirannikolle olisi sitonut paljon Suomen reservejä länsirannikolle Torniosta Turkuun. Vielä kompetentimpi punalaivasto olisi voinut myös jopa tehdä maihinnousuja länsirannikolle sodan nopeaksi ratkaisemiseksi.

Neuvostoliitto pommitti talvisodassa ankarasti Turkua pyrkiessään häiritsemään Suomeen ulkomailta saapuvaa materiaaliapua. (Turun kaupunginmuseo, CC)

Jatkosodan osalta Suomen ja Saksan joukkojen huolto sekä Suomen elinkeinoelämän toiminta pohjautui Itämeren merilikenteeseen. Jälleen kerran, eräs taustatekijänä oli valtamerikaupan mahdottomuus. Jos Suomella olisi ollut täysimittainen pääsy maailmanmarkkinoille – tai ehkä jopa vain Narvikin kautta – ei ruokapula olisi ollut saman tapainen uhka. Liinahamarin ohut henkireikä ei riittänyt paikkaamaan Tanskan salmien kautta tapahtuvaa normaalia valtameriliikennettä. Vientituloilla myös aseistuksen hankinta olisi ollut mahdollista eikä pakkoraossa tehtyä liittoa Saksan kanssa olisi ehkä tarvinnut tehdä. Edellä olevassa myönnän olevani syvässä jossittelun suossa. 

Lapin sodan osalta merellä ratkaistiin niin tahdonosoitus Suomen halusta puolustautua myös Saksaa vastan Suursaaressa kuin myös riittävän laajamittaiset sotatoimet Saksaa vastaan Lapissa. Pohjanlahden merenherruus mahdollisti Ruotsin tilapäisen ruoka-avun Suomeen 1944-1945. Jos Saksan laivasto olisi voimiensa päivin kyvyillä vallannut Suursaaren ja katkaissut Pohjanlahden meriliikenteen – ehkäpä suorittamalla Tanne Westin, Ahvenanmaan valtauksen, olisi Suomi ollut huomattavasti ahtaammassa raossa alistuen entistä enemmän Neuvostoliiton painostukselle ja ehkä myös sisäiselle levottomuudelle.

Mereltä tulevan hyökkäyksen torjunnan osalta Suomen onnistuminen sotavuosina oli sangen hyvä. Talvisodan Neuvostoliiton pinta-alusten  tykistösyöksyt torjuttiin, hyökkäysyritys Kotkaan epäonnistui ja Viipurinlahden ylityksessä rannikkopuolustus taisteli urheasti. Jatkosodassa Viipurinlahden ylitys torjuttiin. Rannikkopuolustuksen merkitystä voisi tarkastella myös Neuvostoliiton onnistumisen, Tuuloksen maihinnousun, kautta. Tuuloksen maihinnousu kesällä 1944 sotki pahasti Suomen suunnitelmat. Vastaavat olisivat olleet mahdollisia pitkin etelärannikkoa ilman Merivoimia. Kylmän sodan neuvostosuunnitelmat eivät ole tiedossa, mutta CIA:n raportit arvioivat että Neuvostoliiton maihinnousukapasiteetti Itämerellä oli suursodassa varattu yksinomaan Tanskaa vastaan. Ilman Suomen meripuolustusta tilanne olisi voinut olla toinen.

Lopputuloksena voisi ehkä sanoa, että meriyhteyksien merkitys Suomen sodissa ei ehkä tule esille koska pohjimmiltaan kriittiset meriyhteydet toimivat edes kohtalaisesti. Tulevaisuutta ajatellen voi olla, että Venäjä nykyisen uhan ehkä piakkoinkin asettuessa matalalle tasolle voi tulla kiusaus jättää koko merilikenteen suojaus NATO-liittolaistemme osalle, ovathan NATO-maiden merivoimat absoluuttisen ylivoimaiset, vieläpä kasvavassa määrin, Venäjään nähden. Olisi kuitenkin kyseenalaista luovuttaa taloutemme ja elämämme henkireikä täysin vieraisiin, vaikka ystävällisiin, käsiin sillä tulevaisuuden epävakaudesta emme tiedä. Lisäksi toiminta talvioloissa asettaa haasteensa joihin ei taida investoida kukaan muu kuin Suomi. Siksi Suomi tarvitsee Merivoimia myös jatkossa.

+1
JukkaRaustia
Oulu

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni, lukeminen kannattaa aina ja kirjoittaminen syventää lukemista. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja opinto-ohjaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu