Ukrainan sodan asevoimissa on vain sangen pieni osa väestöstä
Uutisointi Venäjän eri mobilisaatioaalloista saattaa herättää mielikuvan maailmansotien suurista liikekannallepanoista, siitä kuinka ympäri maailmaa käskyjen myötä reserviin kuuluvat kokoontuivat kouluille ja kasarmeille koottavaksi joukkoihin ja varustettavaksi rintamalle lähtemistä varten. Monella toki myös varusmiesaikana ja kertausharjoituksessa tuodut tiedot suomalaisesta perustamisjärjestelmästä mistä keskustelu ei kuulu tähänkään blogiin tai kommentointiin. Onneksemme Venäjällä ei tällaista sujuvaa järjestelmää ole ollut.
Uutisoinnissa on myös korostunut kuinka yksityisarmeija Wagner etsii miesvoimaa vankiloita myöten jolloin saattaa tulla mielikuva että Venäjä raapisi miesvoimatynnyrinsä pohjaa ikään kuin toisen maailmansodan sotijaosapuolet. Tästähän ei ole kyse, vaan pyrkimyksestä ulkoistaa sodan kärsimykset muille – vangeille, etnisille vähemmistöille, syrjäseutujen asukkaille, köyhille.
Olen alla olevassa taulukossa verrannut Ukrainan sodan mobilisaatioastetta, jolla tarkoitan asevoimien vahvuutta verrattuna väkilukuun, muutamissa historiallisissa sodissa joihin Ukrainan sotaa verrataan. Vertailun tuloksena voidaan havaita että Ukrainan sodan mobilisaatioaste molempien sotijaosapuolien osalta on alhainen verrattuna useisiin aiempiin sotiin joista mielikuvamme sodista on muodostunut.
Mitä väliä tällä sitten on tai millaisia havaintoja voidaan tehdä? Ukraina joutuu pienempänä osapuolena mobilisoimaan paljon isomman osan – vähintään kaksinkertaisen – väestöstään. Venäjällä ei ole suunnitelluilla joukoilla mahdollisuuksia miesylivoimaan kun vain pieni osa vahvuudesta voi suuntautua Ukrainaan. Niin Venäjällä kuin Ukrainalla on vaikeuksia kouluttaa ja varustaa historiallisessa katsauksessa väkilukuun suhteutettuna sangen pienehköjä joukkojaan modernilla tai edes käyttökelpoisella materiaalilla, Ukrainalla toki jatkuvasti vähemmän maan saadessa runsaasti länsiapua.
Toisaalta Venäjä saa pienelläkin mobilisointiasteella kasaan asevoimat jotka saavat aikaan paljon inhimillistä kärsimystä Ukrainassa. Pieni mobilisointiaste tarkoittaa että yhteiskunnan muut toiminnot pystyvät pyörimään sangen normaalisti – niin normaalisti kuin Ukrainassa sotatilassa ja Venäjällä pakotteiden alla ylipäätään kyetään toimimaan. Ukrainalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta pyörittää sotataloutta, Venäjälle mahdollisuutta yrittää ylläpitää normaliuuden illuusiota. Pieni mobilisointiaste myös lienee hillinnyt pakolaisuutta Venäjältä kun aiheesta pelätty käskykirje on osunut suhteellisen harvoille – etnisiä vähemmistöjä ja muita diskriminoitavia ryhmiä sorsien.
Pieni mobilisointiaste voi myös tarkoittaa mahdollisuuksia jatkaa sotaa hyvin pitkään – tai sitten ei. Ehkä tärkeintä on muistaa, että mielikuva suuremmista sodista, etenkin toisesta maailmansodasta, johtaa Ukrainan sodan tässäkin aspektissa sangen harhaan.
Taulukko on koottu Wikipedian sekä Venäjän ja Ukrainan vahvuuksien osalta julkisten mediatietojen varassa – kyseessähän on blogikirjoitus, ei artikkeli. Asevoimien vahvuuksien laskemiseenkin kun on useita eri kriteerejä. Vertailut Ukrainan sodan osalta vuoden 2021 väkilukuun, pakolaisuuden huomioon ottaminen kohottaisi mobilisointiastetta samoin kuin puolisotilaallisten joukkojen huomioon ottaminen. Alla lähteet Venäjän ja Ukrainan asevoimien vahvuuksiin.
Luzin, P. (2022 September 21) ”Russia’s Military Manpower Crunch Will Worsen” Center for European Policy Analysis (CEPA) https://cepa.org/article/russias-military-manpower-crunch-will-worsen/
McGarvey, E. (2022 July 11) ”Ukraine aims to amass ’million-strong army’ to fight Russia, says defence minister” BBC https://www.bbc.com/news/world-europe-62118953
(”We have approximately 700,000 in the armed forces and when you add the national guard, police, border guard, we are around a million-strong.”)
Heräsitkö Lauri väärällä jalalla? Minulle tuossa oli ainakin käyttökelpoista tietoa. Jukka R:n analogiat ovat välillä minun makuuni hurjia, mutta olemme monesta asiasta samaakin mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Se, että nykyisin on vaikeaa mobilisoida samanlaisia määriä sotilaita kuin esim. toisen maailmansodan aikaan on seurausta monestakin asiasta.
Nyky-yhteiskunnan koneiston pyörittämiseen tarvitaan huomattavasti enemmän väkeä, kuin vielä esim. vuonna 1944. Modernia yhteiskuntaa ei voida ajaa alas samalla tavalla kuin vielä vajaat sata vuotta sitten.
Monissa yhteiskunnissa naisten (keskimäärin 51%) ja lasten (alaikäisten) (20%) sekä eläkeläisten yhteenlaskettu määrä (30%) on jopa 70% kokonaisväestöstä.
Naisia, lapsia ja eläkeläisiä ei yleensä mobilisoida kuin äärimmäisessä hädässä. Tosin Ukrainan armeijan riveissä on ainakin eläkeikäisiä miehiä. Sinne oli kelpuutettu jopa suomalainen yli 60v.
Ikääntyneet miehet ovat vielä monella tapaa voimavara, mutta en näe heistä hyötyä etulinjassa. Lasten paikka ei siellä ole ensinkään.
Ukrainan reilun 40 miljoonan hengen määrästä riittää toki värvättäviä, vaikka lukumäärästä vähennetään naiset, lapset ja eläkeläiset.
Sekään ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista, että valtio tapattaa kokonaisen sukupolven miesväestöstä. Nyt jopa länsimaiset ajatuspajat laskevat, että Ukrainan armeija menettää komppanian verran miehiä päivässä. Venäjä menettänee saman verran, mutta sen reservit ovat suuremmat.
Jossain vaiheessa tulevat vääjäämättä ne rajat vastaan, ettei reservejä enää yksinkertaisesti ole viitaten siihen, että jokaista sotilastakaan ei voi siirtää etulinjaan.
Venäjälle prosentti väestöstä on karkeasti 1,5 miljoonaa, Ukrainalle 500 000.
Yli sadan vuoden takaisia ovat kuitenkin ja onneksi ajat, jolloin yhdessä taistelussa saattoi kuolla lähes miljoona sotilasta.
Ilmoita asiaton viesti
Historiallista mobiloisointiasteiden vaihtelua selittävät ilmeisesti siten ainakina a) asetekniikan kehittyneisyyys ja b) yhteiskunnan kompleksisuus.
Pienenä kuriositeettina kysyn, että mitenkä Suomella noin iso luku? Muistaakseni kenraali Aatttolainen kirjassaan puhui, että Suomen miesvoima toisessa maailmansodassa oli suurimmillaan noin 11 divisioonaa.
-taisin itse siitä laskeskella noin 200 000 miestä.
Mielenkiintoinen taulukko, sen vuoksi laskentatekniikkaa kysynkin.
Ilmoita asiaton viesti
Divisiooniin ei ehkä lasketa meri- ja ilmavoimia? Eikä rannikkotykistöä ja kodinturvajoukkoja? Vartiomiehiä, huoltoa ym. Sodan lopulla armeijan koko oli muistaakseni 528 000 josta määrästä pidettiin pitkään kiinni. Nykyisin tavoite lienee puolet tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Aatolainen puhuu lähinnä ”taistelujoukoista”. Suuri osa Suomen jatkosodan puolen miljoonan kenttäarmeijasta ei itse asiassa ollut taistelussa juuri koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
No nyt tuokin tietovaje auennut. Kiitoksia kommentaattoreille.
Ilmoita asiaton viesti
a) ja b) pitävät paikkansa, lisäksi c) eli aseiden ja muun varustuksen, etenkin johtamisjärjestelmien kalleus. Yhteiskunnan kompleksisuuden vastapainoksi moderneissa yhteiskunnissa on paljon opiskelijoita ja työkykyisiä eläkeläisiä vapauttamaan työvoimaa, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Tyypillisesti tosin sotaa käyvät maat kärsivät vakavasta työvoimapulasta, ei Suomeenkaan inkeriläisiä pelkästä hyväntahtoisuudesta sotavuosina haluttu. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Suomeen tuli työvoimaa Kiinaa myöten, Irakin-Iranin sodan aikaan taas suomalaiset rakennusfirmat työskentelivät Irakissa.
Suomen mobilisointiaste oli sotien aikana, jo 1939, erittäin korkea. Se selittää osin myös Suomen varustepulaa etenkin talvisodan alussa kun vähää jaettiin isolle joukolle.
Vertailun vuoksi Saksan Wehrmachtin vahvuus oli 1939 4,22 miljoonaa – noin 6% Saksan väestöstä. Iso osa Wehrmachtinkin divisioonista vastasi 1939 Suomen talvisodan varustetasoa ja ammukset kuluivat lähes loppuun Puolassa, Saksa keskitti varustustaan kärkijoukoilleen. Erona oli Saksan teollisuusmahti joka kykeni täydentämään varustuksen ja ammusvarastot vuotta 1940 varten. Etuna oli Itävallasta ja Tsekkoslovakiasta saatu ryöstösaalis…
Ilmoita asiaton viesti
Yhteiskunta on erilainen, aseet ovat kalliimpia. Ukrainassa asevoimien vahvuudesta 22%, lähes neljännes, on naisia. Työvoima tehokkaasti käyttöön. Vaikka Ukrainan väestöpyramidi on pikemmin kärjellään kuin kannallaan on nelikymmenmiljoonaisen kansan tappionsietokykykin korkea. Kauhea sanoa näin, parempi olisi kuin sitä ei tarvitsisi koetella.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä sodassa Ukraina tarvitsee runsaasti miehiä myös esimerkiksi pelastuslaitokseen sammuttamaan, raivaamaan, pelastamaan siviilikohteisiin, joihin imperialistinen terroristivaltio Venäjä iskee.
Samoin Venäjän hyökkäykset energiainfraan sitovat runsaasti miehiä pitämään sähköverkkoja, vedenjakelua ja kaasunjakelua edes välttävässä kunnossa.
Ukrainalle on annettava tehokkaita nykyaikaisia asejärjestelmiä:
– taistelupanssarivaunuja Leopard, Abrams;
– monitoimihävittäjiä F-16 laajalla asevalikoimalla;
– ATACMS-ohjuksia raketinheittimiin HIMARS;
– tykistöä ja valtava määrä ammuksia;
– jne.
Ilmoita asiaton viesti
Ranska lahjoitti Suomelle talvisodassa satakunta eri kaliiberista ja ikäistä tykkiä ja niihin kuhunkin 1000kpl kranaatteja.
Tässä tulee toki huomioida silloinen maailmapoliittinen tilanne ja se, että Ranska olisi tarvinnut tykkinsä myöhemmin 1940 itse.
lähde: Henrik Talan väitöskirjatiivistelmä Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat (Minerva)
Ilmoita asiaton viesti
Ranskalaisista tykeistä ei ollut juuri iloa Talvisodassa, tulivat niin myöhään, etteivät juurikaan ennättäneet rintamalle. Osa ennätti Suomeen vasta Talvisodan jälkeen.
Suurin osa ranskalaisista tykeistä oli jäykkälavettisia edelliseltä vuosisadalta.
https://jput.fi/Talvisodan_kenttatykit.htm
Jatkosodassa niilläkin tykeillä sitten ammuttiin. Jäykkälavettisista koiranleuat sanoivat, että tarvittiin kaksi tähystäjää – toinen katsoi minne ammus lensi ja toinen katsoi minne se tykki hyppäsi.
Ilmoita asiaton viesti
No kuitenkin Ragnar Nordström osti omin varoin onnistuneesti tykkikalustoa Lapin suojaksi. Tykkejä haviteltiin kenraalikunnassa myös etelämmäksi, johon vanha jääkäri vastasi, että upottaa tykit vaikka Pohjanlahteen, jos näitä väkisin Cajanderin säästöarmeijalle siirrettäisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Nordström osti tykkejä, kiväärejä, jne. Ruotsista. Osasi puhua ruotsalaisille oikeaa kieltä – parempi myydä Suomeen, kuin että Venäjän joukot tulevat Torniojoelle.
Nordström oli oikea suomalainen isänmaallinen MIES.
Ilmoita asiaton viesti
Nenonen oli oikeassa, Renault ja Vickers-tankkien sijasta olisi kannattanut ostaa kenttätykistöä, mutta se on eri juttu se lähes sadan vuoden jälkiviisaudella…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, Ukraina tekee fiksusti kun värvää naisia täysipainoisesti asevoimiinsa henkilöstöpulaa helpottamaan, Zelenskyin mukaan 22%. Työvoima menee täysipainotteisesti käyttöön.
Aseavun antaminen on pienimmän riesan tie kuten tiedetään. Valitettavasti tässä näyttää kestävän aikansa ja pitkäjänteisyyden puute hämmästyttää. Jos vaikkapa F-16 koulutus olisi aloitettu vuosi sitten – vaikka varuille – olisivat koneet pian luovutusvalmiina.
https://www.brusselstimes.com/306738/ukrainian-army-has-40000-women-in-its-ranks-including-5000-on-front-line
Ilmoita asiaton viesti
Se ”aika” tarkoittaa turhia ukrainalaisten siviilien ja sotilaiden kuolemia.
Ilmoita asiaton viesti
Poissa ovat ne ajat, jolloin uusia hävittäjiä vain haettiin ja niiden puikkoihin hypättiin suorastaan kylmiltään.
Eino Luukkaisen muistelmissa kerrotaan, kuinka saksalaiset eivät olisi luovuttaneet Messerchmitt bf 109 G hävittäjiä suomalaisille ilman laajaa tyyppikoulutusta, joka olisi kestänyt viikkoja, kun Suomi tarvitsi hävittäjät viipymättä.
Näin ollen suomalaiset joutuivat esittämään lentotaitonsa ennen kuin saivat koneet. Saksalaiset hämmästyivät, kun suomalaispilotti teki täyden taitolento-ohjelman ja sen perään täydellisen laskeutumisen ja huomattavasti saksalaispilotteja lyhyemmälle matkalle vain lyhyellä perehdyttämisellä.
Suomalaiset sotakentät olivat yleensä maksimimitoiltaan samankokoisia kuin saksalaisten minimimitat, joten alas tultiin liki sakkausnopeudella, kun saksalaiset jättivät enemmän marginaalia. Elämää ja lentämistä helpotti, kun ei tiedetty koneen ”virallisia” suoritusarvoja ja vaatimuksia.
Koneet sitten saatiin ja ne lennettiin Suomeen. Me-109 aiheutti lentäjilleen sittemmin monia ikäviä yllätyksiä varsinkin nousuvaiheessa, jossa kriittisiä olivat kannuspyörän lukitseminen ja liiallisen kaasun käyttäminen, joka aiheutti monen pilotin ja koneen menettämisen.
Suurin ongelma nykykoneissa ei lie itse lentäminen, vaan yhä monimutkaisempien ase-ja taistelujärjestelmien hallitseminen.
Olisivathan ukrainalaiset voineet käyttää tunnin poikineen esim. simulaattorilentämiseen, jotta edes perusasiat olisivat olleet hanskassa, eikä vain odottaa lännen auttavaa kättä.
Jopa PC-simulaattorit antavat sellaisen perustiedon, jonka turvin koulutusaikaa voidaan lyhentää merkittävästi, kun oppilaat jo tietävät, mistä namikasta mikäkin härpäke toimii.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.
Joskus empiminen ettei jotain ehkä täytyisi päästää puikkoihin voi osua oikeaan –
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/40b0c74b-7fd6-4f94-bbc3-d24c94b17de4
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainalla oli Wikipedian mukaan vuoden 2022 alussa vähän toistasataa neuvostoaikaista hävittäjä- rynnäkkö-ja maataistelukonetta, ei siis aivan uusimpia malleja, mutta käypäsiä. Vuoden aikana niitä lienee tuhoutunut koko joukko. Vaikka tiedot ovat puutteellisia, niin aivan alkutekijöissään ei Ukrainan ilmavoimat kuitenkaan ole.
Ase- ja taistelujärjestelmissä tarvitaan oppimista ja harjoitusta eikä amerikkalaiskoneiden simulaattoreita ole ollut käytettävissä ainakaan Ukrainassa .
Suurin kysymysmerkki on miten ylipäätänsäkään ilmavoimilla operoidaan tänä päivänä tasaveroista tai jopa ylivoimaista vihollista vastaan, puhumattakaan siitä, miten nykyaikaisen ja massiivisen ilmatorjunnan oloissa voidaan puhua ilmaherruudesta.
Ensi kerran kymmeniin vuosiin on ilmasodassa tosipaikka edessä. Ilmaherruus Irakissa, Serbiassa, Syyriassa, Afganistanissa perustui vastapuolen ilma-aseen ja -torjunnan heikkouteen, niistä kokemuksista ei ole paljoakaan apua.
Venäjällä on ilmaherruus siinä mielessä, että heidän strategiset pommikoneensa laukovat ilmasta maahan ohjukset kaukaa Venäjän ilmatilasta. Ukrainan ilmatilaan venäläisillä koneilla on sen sijaan vähemmän asiaa.
Kuten kommentoija toteaa, ne ajat ovat poissa, jolloin riitti, että hävittäjiä vain haettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaapa olla niin että apu on myöhässä, ’kiitos’siitä kuuluu Saksan päällikölle nimeltä Scholz, Merkelille esileikistä.
Ilmoita asiaton viesti
Toki apua Ukrainalle olisi ollut järkevää antaa jo paljon aikaisemmin ja enemmän – auttaminen ei ole kuitenkaan vieläkään myöhästä.
Vauhtia auttamiseen. Ei tipoittain, vaan lorauksittain (kenraali Guderian).
Ilmoita asiaton viesti
Itseäni hieman häiritsi erään lehden ukrainalaispakolaisen haastattelu. Henkilö oli vajaa 40v ukrainalaismies joka oli nopeasti työllistynyt suomessa, vaikkakin koulutukseensa nähden kyseessä oli ”lapio homma”.
Haastattelussa ei avattu miten hän on päätynyt turvapaikanhakijaksi. On toki mahdollista, että hänellä on 3 alle 18 vuotiasta lasta. Muita perusteluja en ole kuullut automaattiseen vapautukseen ja mahdollisuuteen poistua maasta.
Ilmoita asiaton viesti