Venäjän erittäin suuret maavoimat ovat pian varjo entisestään

Venäjän vahvat maavoimat ovat herättäneet huomiota Napoleonin sodista lähtien. Tilanne on muuttumassa. Maavoimien suhteellinen vahvuus  pitää paikkansa vielä muutamien vuosien tai noin kymmenen vuoden ajan ennen kuin massavanhentuminen iskee päälle. Venäjän maavoimat ovat uudelleenorganisoitumiseen edessä, tulipa se kyseeseen koon, laatutavoitteiden tai joukkotyyppien osalta.

Venäläisen ”superpanssarivaunu” T-14 Armatan prototyyppi rikkoutui näyttävästi Punaiselle torille vuonna 2015.

Idän sotilasmahdin runkona ovat olleet jo Napoleonin sodista alkaen Euroopan mittakaavassa ylivertaisen suuret maavoimat. Populäärihistoriassa tunnettuja ovat toisen maailmansodan valtavat panssariarmeijat tai kylmän sodan uhkakuvat massiivisesta mekanisoidusta vyörystä halki Saksan. 

Tällä hetkellä Venäjän maavoimat ovat huomattavan vahvat verrattuna eurooppalaisiin vastinpareihinsa.  Kaluston runko on neuvostoaikaista  eikä ole nähtävissä että ainakaan nykyisillä puolustusbudjeteilla Venäjä pystyisi korvaamaan merkittävissä määrin neuvostoaikaisen kaluston jättämää aukkoa vaan maan maavoimilla tulee olemaan edessään massiivinen rakennemuutos.

Taulukossa on tarkasteltu Venäjän maavoimien kylmän sodan jälkeen hankittua kalustoa vertailtuna Euroopan maihin.

Aivan kuten ilma- ja merivoimienkin osalta myös maavoimien kaluston hankintamäärät Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen eivät ole olleet kovinkaan suuria.  Ilma- ja merivoimien kaluston tapaan uuden sukupolven maavoimien kalusto, muun muassa paljon esillä ollut Armata-taisteluajoneuvoperhe, ei ole päässyt vieläkään prototyyppiastetta pidemmälle ja vahvistetut tilausmäärät ovat olleet hyvin pieniä.

Jälleen kerran pelkkä kalustomäärä ei tietenkään kerro sotilaallisesta kyvykkyydestä, mutta antaa kuitenkin jonkinlaista osviittaa. Hankittujen panssarihaupitsien määrää lukuun ottamatta Euroopan maiden kalustohankinnat kylmän sodan päättymisen jälkeen ovat olleet moninkertaisia Venäjään verrattuna.

Laskuharjoitus oli itsellenikin hämmentävä, minulle oli yllätys kuinka suuria kylmän sodan jälkeisen Euroopan asehankinnat suhteessa Venäjään ovat olleet. Mikäli Eurooppa säilyy sisäisesti poliittisesti vakaana ovat puolustuksellisen turvallisuuden näkymät yhä parantuvat, varsinkin kun USA on ainakin vielä sitoutunut Euroopan puolustamiseen. Henkilökohtaisesti toivon Suomen tekevän parhaansa vakauden edistämiseksi niin EU:n kuin Naton sisällä.

Entä mitä näkymät tarkoittavat Venäjälle? Massavanhentuminen ei toki iske kerralla, vaan tapahtuu prosessina. Pitämällä yhä vanhentuvaa kalustoa kirjavahvuudessa voidaan luoda illuusiota suuresta koosta – tai korostamalla vanhentuneen kaluston kirjavahvuutta voidaan vastaavasti korostaa Venäjän uhkaa. Modernisoinnilla voidaan jatkaa kaluston elinkaarta mutta sekin maksaa eikä tuo modernin kaluston kyvykkyyttä. 

Fantasiat konventionaalisesta aseellisesta konfliktista Nato-maiden kanssa häipyvät yhä kauemmaksi hämärän rajamaille. Sen sijaan kyky tehdä interventioita lähiulkomaihin tai kehitysmaihin säilynee tai voi jopa parantua. Perinteisesti diktatuurien kyky tehdä rakenneuudistuksia asevoimiinsa on ollut pieni, kuten muistetaan vaikkapa Neuvostoliiton päivistä. Toisaalta Kiina on kyennyt uudistamaan asevoimiensa rakennetta kansan sodasta korkean teknologian sodankäynnin suuntaan mutta taustalla on ollut jatkuvasti voimakkaasti kasvava talous. Supistuvan kakun jakaminen on vaikeampaa. Se ei ole helppoa demokratioissakaan, kuten voi havaita vaikkapa Ison-Britannian asevoimien kehitystä tarkasteltaessa.

Varaumana jälleen kerran asevoimien kyvykkyyttä ei voi laskea vain kalustomääristä, mutta käytännössä koulutuksen, johtamisjärjestelmän, logistiikan, taistelutahdon ja ampumatarvikkeiden merkityksen arviointi on hyvin haastavaa ilman tiedustelutietoa, samoin vaikkapa erityyppisen aseistuksen suorituskyvyn vertailu.

Muutos tulee joka tapauksessa olemaan suuri ja luomaan niin uhkia kuin mahdollisuuksia – uhkia ennen kaikkea siinä kun hapertuvasta suorituskyvystä halutaan ottaa mahdollisesti viimeiset tehot irti.

Seuraavaksi kirjoitan Venäjän strategisesta ydinpelotteesta jonka kehitys on ollut radikaalisti erilainen kuin USA:n, Ranskan tai Iso-Britannian. Ydinpelotteen osalta Venäjän uudistumisprosessi on ollut laadullisesti radikaali.

 

 

Aiemmin tarkastelin lyhyesti Venäjän meri- ja ilmavoimien odotettavissa olevaa kehitystä bloggauksissa

”Venäjän ilma-ase on suhteellisen heikentymisen kierteessä”

”Venäjän merimahti hiipuu”

JukkaRaustia
Sitoutumaton Oulu

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni, lukeminen kannattaa aina ja kirjoittaminen syventää lukemista. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja opinto-ohjaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu