Venäjän ilma-ase on suhteellisen heikentymisen kierteessä

Venäjän ilmavoimien runkona on neuvostoaikainen kalusto joka lähestyy elinkaarensa loppupäätä. Euroopan valtioiden kalustohankinnat ovat jatkuneet tasaiseen tahtiin 2000-luvulla. Nykyisillä hankintamäärillä Euroopan mailla on selkeä laadullinen ja määrällinen ylivoima Venäjään verrattuna 2030-luvulla.

Venäläinen Su-57 -hävittäjä, esimerkki viivästyneestä venäläisestä asekehitysprojektista jonka sarjatuotannossa on ollut suuria ongelmia.

Mainospuheissa superhävittäjät pyyhkäisevät vastustajan mennessään hyperohjuksilla tai ehkä jopa lamauttavat elektronisin keinoin vastustajan. Uusien sotilaslentokoneiden ominaisuuksia on ensimmäisen maailmansodan päivistä kehuttu ja esitelty innostavasti. Venäjän, kuten minkä tahansa muun maan uudemman sukupolven koneet ovat edeltäjiään suorituskykyisempiä. Samalla usein unohtuu vertailu verrokkeihin ja potentiaalisiin vastustajiin. 

Venäjän ilmavoimilla on sama massavanhentuminen edessään kuin merivoimilla. Siinä missä merivoimien mahdollista kokoa voidaan vertailla sangen luotettavasti vuosikymmenen loppupuolelle saakka julkisen tiedon varassa pitkien toimitusaikojen vuoksi on se ilmavoimien kaluston kannalta hankalampaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Suomenkin F-35 -tilaus toimitetaan vuoteen 2030 mennessä, karkeasti isoimmat tilaukset jotka toimitetaan tuolla aikataululla on jo tehty. Tämänhetkinen Venäjän aseistuksen hankintasuunnitelma ulottuu vuoteen 2027 toteuman ollessa tavoitteita jäljessä.

Jälleen kerran sotilaallista kyvykkyyttä ei tietenkään voi tarkastella pelkästään tykinputkia ja pennejä laskemalla. Diletanttina tyydyn kuitenkin tarkastelemaan vain taistelukoneiden määriä ja karkeaa sukupolvijakoa. Käytännössä tarkempi analyysi vaatisi päätyä tiedustelutietoihin. Realistista ja vertailukelpoista kuvaa vaikkapa elektronisen sodankäynnin kyvyistä, asevarastoista tai henkilöstön koulutustasosta ei julkisista lähteistä käytännössä löydy tai vihjeidenkin tulkitseminen vaatisi ammattisotilaan koulutusta. 

Miltä tilanne näyttää vuonna 2021 taistelukoneiden osalta?

Venäjän lentokonekalusto koostuu noin tuhannesta 4. sukupolven koneesta ja noin neljästäsadastaviidestäkymmenestä 4,5 sukupolven koneesta. Euroopan maiden ilmavoimien vastaavat luvut ovat noin tuhat neljännen sukupolven konetta ja noin kuusisataa 4,5 sukupolven konetta.

Yleisesti ottaen 4. sukupolven koneilla tarkoitetaan kylmän sodan loppupään koneita – vaikkapa kotoista F-18C Hornetia tai Venäjän Su-27:ää. Sukupolvi 4.5 viittaa kylmän sodan jälkeisiin koneisiin, joko kylmän sodan koneiden jatkokehitelmiin tai juuri sen jälkeen käyttöön otettuihin koneisiin, vaikkapa Super Hornetiin, Typhooniin tai Su-35:n. Viidennellä sukupolvella tarkoitetaan yleisesti häiveominaisuuksia hyväksikäyttävää uusimman sukupolven hävittäjää, kuten Suomelle valittua F-35:ttä tai Venäjän Su-57:ää. 

Käytetty jakolinja sukupolvien välillä on todennäköisesti Venäjälle liiankin armelias, mutta käyttökelpoinen sillä useista syistä taistelukoneiden todellista suorituskykyä on hankala arvioida.

Käytän jälleen vuotta 2030 vedenjakajana, tuolloin neuvostoaikainen kalusto on nelikymmenvuotiasta mikä on etenkin hävittäjäkoneille hyvin korkea ikä, etenkin kun neuvostotaustainen kalusto on tunnettu lyhyemmästä elinkaarestaan. Intiaan toimitetulle Su-30 kalustolle lupailtiin 6000 lentotunnin ja 30-40 vuoden käyttöikää.

Miltä vuosi 2030 sitten näyttäisi?

(Korjattu 19.07)

Vuoteen 2030 mennessä Euroopan mailla on käytössään noin seitsemänsataaviisikymmentä 4,5 sukupolven konetta ja noin 400 5. sukupolven konetta. Venäjällä taas noin kuusisataa 4,5 sukupolven konetta ja 76 5. sukupolven konetta. Eurooppalaisilla ilmavoimilla on siis määrällinen ja laadullinen ylivoima. Yleisesti arvioidaan myös eurooppalaisten 4,5 sukupolven koneiden olevan venäläisverrokkejaan edellä.

Varaumana edellä on käsitelty vain hävittäjiä ja rynnäkkökoneita. Venäjällä on muista Euroopan maista poiketen raskaita pommittajat (Tu-22M, Tu-95, Tu-160) joita on käytössä 122. Nämä ovat käytännössä täysin neuvostoaikaisia, tosin USA:ssakin 1960-luvulla rakennetut B-52 -koneet ovat edelleen käytössä. Uuden sukupolven PAK-DA -pommittaja ei käytännössä ehdi astua käyttöön tällä vuosikymmenellä vaikka se lentäisi koelentonsa huomenna.

Venäjän sotilasvoima hiipuu siis myös ilmassa 2030-luvun lähestyessä suhteessa Euroopan maihin. Nyt on meneillään viimeiset voiman hetket kun vanhat neuvostokoneet pysyvät vielä ilmassa ja 2000-luvun alun lihavien vuosien hankinnat ovat käytössä. Ilmavoimienkin osalta näkyy ettei Euroopan puolustuksen ulkoistamisessa Yhdysvalloille ei ole kysymys niinkään kalustomääristä kuin tahdosta ja sen puutteesta.

Ilmapuolustuksen osalta Venäjän pitkän kantaman ilmatorjuntaohjusten hankinnat ovat olleet sangen suuria. Tarkastelun ulkopuolelle on rajattu esimerkiksi tankkauskoneet, tutkavalvontakoneet ja avaruuskapasiteetti mutta mukaan on laskettu Venäjän meri-ilmavoimat. 

Lähteet

Flight International World Air Forces 2021

Scramble.nl “Comprehensive overview of Russian contracts”

The National Interest “How stealthy is Russia’s PAK-DA bomber?”

Käsittelin aiemmin Venäjän merivoimien kehitystä Euroopan maihin verrattuna bloggauksessa

”Venäjän merimahti hiipuu”

Tarkoituksenani on kirjoittaa lyhyesti Venäjän asevoimien kehityksestä myös maavoimien, ydinpelotteen sekä aseviennin osalta.

JukkaRaustia
Oulu

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni, lukeminen kannattaa aina ja kirjoittaminen syventää lukemista. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja opinto-ohjaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu