Mitäs me mustalaiset

Kaikkihan tietävät, että ruotsalaismiehet ovat homoja, jotka kuljettavat käsilaukuissaan ihonhoitotuotteita ja joilla valahtaa vähänkin tiukemmassa paikassa vellit galsariin. Paitsi ruotsalaiset itse. Heillä on näet Mats Sundin ja Börje Salming. Ovat mielestään aika äijää porukkaa.

Mutta mitä ruotsalaiset ajattelevat meistä, siis todella? Istuin ruotsalaisporukassa ja selitin komentaessani poikaani, että jos ei pysy tiukkana, lapsistamme ei koskaan kasva väkivaltaisia alkoholisteja. Ruotsalaiset nauroivat, mutta vilkuilivat samalla toisiaan tietäväisinä. Sellaisiahan suomalaiset ovat.

Tämäkin stereotypia on vasta puolivakava. Tiedostava ruotsalainen – enemmistö kansasta, sanoisin – uskoo kyllä, että valtaosa suomalaisista on selvin päin ainakin arkisin yhdeksästä viiteen. Stereotypiat ovat paljon oudompia, ja paljon syvemmällä.

Ruotsalaisille Suomi on mystinen ja villi itä, jossa on jäljellä jotakin hurjan alkuvoimaista ja alkuperäistä, joka toimikunnissa maailmaa parantavilta ja sivilisaation kesyttämiltä ruotsalaisilta itseltään puuttuu. Ruotsalaisten mielestä olemme puolishamanistisia slaaveja, joiden kesyttömään, melankoliseen ja itsemurhahakuiseen kulttuuriin mustalaisuus on lyönyt lähtemättömän leimansa.

Luitte aivan oikein. Yllättävän moni akateemisesti koulutettu ruotsalainen on viitannut suomalaisuudesta puhuttaessa juuri mustalaisiin. Heissä on jotain yhtä eksoottista kuin meissä suomalaisissa.

Ilmiöön on syykin. Ruotsissa on hyvin vähän mustalaisia, koska Kustaa Vaasa karkotti heidät Suomeen. Siitä romaniväestön ruotsinkieliset sukunimet.

Tosin ruotsalaiset uskovat, että romaniväestö tuli Suomeen Espanjasta – ja toi tangon tullessaan. Se on vähän niin kuin suomalaista flamencoa, selitti eräskin ruotsalainen filosofian jatko-opiskelija, kun istuttiin iltaa ja skandinaveerattiin. Flamenco on melankolista, alkuvoimaista, energistä ja itsetuhoista. Kuten suomalaisuus.

Ayy, äiti, miksi minut teit, pohdin mielessäni ja selitin kärsivällisesti että Lingrenit ja Hagertit ovat kyllä kovia poikia laulamaan tangoa, mutta Tango on lähtöisin Argentiinasta, ja suomalaiset romanit ovat aikojen kuluessa muuttaneet pääosin Ruotsista (lisäsin vielä, että he asuvat nykyisin taloissa eivätkä vaella sinne ja tänne, niin kuin Ruotsissa ajatellaan).

Tango taas tuli Suomeen sattumalta, kun 1910-luvulla maassamme vieraili argentiinalainen orkesteri, joka jätti jälkeensä kestäväksi osoittautuneen villityksen. Ensimmäisiä tangoajia tosin olivat salonkien yläluokkaiset leijonat – jotka käyttivät puhekielenään ruotsia. Kansa hurahti tangoon vasta 1950-luvun lavoilla.

Minua kuunneltiin kärsivällisesti, mutta ei uskottu. Kaikkihan sen tietävät, että espanjalaisvaikutteet saapuivat Suomeen mustalaisten karavaaneissa.

Tuntui turhauttavalta, mutta samalla jotenkin nautin tilanteesta. Pitäkööt meitä villeinä ja tulisina pohjolan mystikkoina, jotka ovat lojaaleja ystävilleen ja vaarallisia vihollisilleen. Ja joiden veri kuohahtaa ja veitsi välähtää väärästä sanasta. Totuus Suomesta on paljon tylsempi kuin ruotsalaiset kuvittelevat. Ei kerrota sitä heille.

jukkarelander

Jukka Relander on Helsinkiläinen viestintäalan ammattilainen, Euroopan kirjastoseurojen liiton puheenjohtaja ja Helsingin yleisen kirkkovaltuuston jäsen. Relander harrastaa perhokalastusta, kalastuksen filosofiaa, musiikkia, lukemista ja kävelyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu