Ison-Britannian kansainvälinen uusi kansallinen rooli haussa

Ison-Britannian tuleva kansainvälispoliittinen rooli on erittäin kiinnostava aihe seurata ja tutkia. Kun brexit tuli puun takaa ja kaaoksenomaisen informaatiosotkun takaa asian alullepanneen hallituksen ei-toivottuna tulemana, kukaan ei ollut ehtinyt eikä voinutkaan hahmottaa, minkälaisen roolin Iso-Britannia voisi saada 47 eurooppalaisen vuoden jälkeen.

Myöskään suomalainen media ei ole erityisemmin raportoinut Isosta-Britanniasta tästä näkökulmasta.

Kun ero vihdoin neljä ja puoli vuotta erikoisen kansanäänestyksen jälkeen tulee voimaan parin viikon kuluttua, ensimmäiset merkit kansainvälisen roolin hakemisesta alkavat piirtyä esille. Ensimmäinen ehto kansalliselle imperiumitaustaiselle maalle kuuluu: Isolla-Britannialla täytyy olla globaali rooli. Miten se onnistuu, on tietysti vielä avoin kysymys, mutta onhan maalla vanhastaan joitakin valttikortteja käsissään.

Heti täytyy mainita Britannian ydinasearmeijan koko ja kyvykkyys. Iso-Britannia edusti EU:ssa jopa neljännestä EU:n yhteenlasketusta sotilasvoimasta. Se on tietysti olemassa ja kehittyy edelleen Naton suojissa. Britannia on alueena Naton tärkeä strategisen johtamisen paikka pohjoisessa. Nato seuraa tarkasti arktisen ulottuvuuden kehitystä, mutta myös esimerkiksi Itämeren aluetta. Britannian Natosuhde tulee epäilemättä voimaan hyvin.

Kun EU:n jäsenmaista edelleen valtaosa on myös Naton jäseniä, tässä suhteessa ei tapahdu suurta muutosta brexitin myötä.

Britannia on vanhastaan merivalta. Tämä ei kuitenkaan takaa, olisiko Lontoon johtamaa Kansainyhteisöä enää nostettavissa ja rakennettavissa edes jonkinlaiseen loistoon. Tätä en oikein usko brittien edes yrittävän. Suuret valtiot, kuten Kanada, Australia, Intia ym. eivät ole enää saatavissa menneiden aikojen talutushihnaan.

Yhteistyökumppaneita kannattaa siis etsiä maailmalta myös muualta. Lontoon EU-suhde odottaa sekin muotoutumistaan, enkä ihmettele sitä tässä yhteydessä.

Alkaa näyttää siltä, että Iso-Britannia ja Japani ovat löytämässä toisiaan, lyömällä yhteistyön strategista kättä yhteen kahta kautta, pohjoisesta ja etelästä. Tämä piirre jo täyttäisi globaalisuuden vaatimusta.

Pohjoinen arktinen alue kiinnostaa niin Britanniaa kuin Japania. Merireitti on avautunut ja saattaa ilmastonmuutoksen tasaannuttua jäädä hyvin merkittävän vuotuisen avoimen liikennöitävyyden tasolle. Japani ja Iso-Britannia ovat monessa mielessä samoissa asemissa kulmillaan, keskisuuria valtoja. Japanillakin näyttäisi olevan halua vaikuttaa aiempaa enemmän maailmanmenoon.

Yhteistyö arktisella alueella on näitä maita varmasti kiinnostava sektori. Venäjä on kuitenkin ainakin hyvin pitkään tärkein, varmaan vaikeinkin arktinen valtio niin Japanista kuin Britanniasta katsottuna. Strategioita muuttanee kuitenkin fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja maakaasun, merkityksen hiipuminen, jopa katoaminen valtioita liikuttavine voimineen. Jäämeri kyllä kiinnostaa post-fossiilisessa maailmassa monesta syystä. Tämä asia on todella merkittävä tulevaisuuden muokkaaja.

Yhdessä Britannia ja Japani, mertenkulkijat, voisivat olla hyvin hyödyllisiä arktisen alueen regulaatiota kehitettäessä ja ongelmia ratkottaessa. Ja jälleen, Kiina tarvitsee muilta rajojen asettelua maailman eri kolkilla, siinä määrin sen profiili on nopeasti viime vuosina noussut, huolestuttavaan suuntaan.

Lontoolla on jo nyt kotikentällä närää herättävä, oma aktiivinen oman ”takapihan” toimija eli Skotlanti, jolla jo on omia näkemyksiä arktisen alueen yhteistyölle, vaikka sen valmistautumisessa itsenäiseen elämään EU:n jäsenenä. Skotlanti voisi olla ”gateway” arktiselle alueelle EU:sta katsottuna. Suomi kun nahjustelee tämän asian kanssa, eikä saa infraa kunnolla etenemään Keski-Euroopasta Jäämeren rannalle sitten millään. Kiinalaista rahaa kun nyt ei pidä missään nimessä lähteä hakemaan ja sen tarjouksia hyväksymään. Strateginen kiinalainen raha on jokaista penniä myöten kuitenkin kaikkialla maailmassa Kiinan Kommunistisen Puolueen kontrolloimaa ja valjastettu edistämään sen poliittisideologisia tavoitteita.

Toinen alue, jolla Iso-Britannia ja Japani virittelevät jotain yhteistä, on Afrikka. Maanosa on suuren murroksen edessä. On todennäköistä, että jatkossa Afrikan oma ääni alkaa kuulumaan entistä voimakkaampana. Tuo ääni hamuaa monipuolista yhteistyökumppanitarjotinta, eikä pelkästään Kiinaa, eikä varsinkaan siirtomaaisäntäasennetta. Tämän Iso-Britannia ja Japani ovat selvästi havainneet.  Kummatkin maat laativat kiireen vilkkaa ohjelmia entisten papereiden päälle, mutta toisensa löytäneinä.

Maailma kuoriutuu uuteen tulevaisuuteen, eikä kaikki johdu koronapandemiasta, joka kuitenkin on kiihdyttänyt monia kehityskulkuja. Mikä on varmaa, on valtataistelujen jatkumo, kuten pelkkä rokotevarustautumiskisa osoittaa. Edelleen on syytä huoahtaa siksi, että Yhdysvaltoja johtaa pian jälleen kokenut järkimies, Joe Biden. Vapaa maailma tarvitsee Yhdysvaltain jatkumoa sellaisena kuin se ilmeni toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen siitä välittämisenä, miten länsimainen vapaa edustuksellinen demokratia ja riippumattomat tuomioistuintoiminnot jaksavat. Yhdysvalloilla on siihen riittävästi voimaa, kokoa  – ja halukkaita länsimaisia liittolaisia. Presidentti Trumpin aikana tahto hiipui pahemman kerran ja liittolaissuhteet rapistuivat.

Vahva side varmasti säilyy Yhdysvaltain ja Ison-Britannian suhteessa. Sana ”erityissuhde” sen sijaan saattaa hyvinkin hiipua. Tämä asia ei välttämättä palaa entiselleen uudessa maailmanjärjestyksessä, johon Iso-Britannia hakee maksimaalista globaalia roolia.