Itäinen Välimeri tulehtuu

Viimeisten vuosien levoton poliittinen kehitys maailmalla on saanut jatkoa itäisellä Välimerellä.

Taustalla piilee varsin pitkään vallinneen suurstrategisen tilanteen murtuminen Lähi-Idässä. Yhdysvaltain otteen heikentyminen näyttäytyy muutoksen airuena. Daeshin (Isisin) kalifaatin tarinan päättyminen 2019 (ainakin toistaiseksi) on antanut uusia mahdollisuuksia uusjärjestelyille. Syntynyt valtapoliittinen tyhjiö täyttyy, kuten aina, muiden toimesta. Nyt aktiivisia ovat alueen valtioista erityisesti Turkki, mutta kauempaa myös Venäjä. Viimeksi mainittu on profiloitunut erityisesti Syyrian nykyhallinnon tukena. Venäjän otteet enteilevät pysyväisluontoista läsnäoloa alueella, rahkeiden riittävyyden puitteissa.

Turkin ja Kreikan, kahden Nato-maan, keskinäinen nokittelu on ollut huolestuttavasti ja vahvasti esillä. Turkki etsii itäiseltä Välimereltä luonnonvaroja, mutta taustalla on epäilemättä myös valtapoliittisia tavoitteita, onhan Turkki ollut kiinnostunut myös Libyasta. Turkki ja Kreikka ovat törmäyskurssilla. Samalla on mainittava, että pakolaiskysymys on edelleen alueella akuutti. Siinä Turkin puskurirooli on Euroopalle tärkeä.

Turkki on muuttunut  presidentti Erdoganin aikana voimapoliittisesti merkittävästi aktiivisemmaksi kuin niinä vuosina, jolloin Turkin EU-jäsenyys oli pöydällä. Nyt sellaisesta ei voi puhua. Kannatan EU:n laajentumista Balkanilla mahdollisuuksien mukaan, mutta Turkin EU-suhteiden tulee olla nykytilanteessa käytännöllisiä, ei EU-jäsenyyspoliittisia. On vaikeata nähdä tilannetta toisin. Lisäksi presidentti Erdoganin syvempiä aatteellispoliittisia historiaan liittyviä tavoitteita on syytä tarkkailla.

Perinteisiä toimijoita alueella ovat historiassa olleet Ranska ja Iso-Britannia. Ranska on vastikään joutunut presidentti Erdoganin vihanpurskahduksen kohteeksi. Turkin presidentti Erdogan on tuohtunut Ranskan presidentti Emmanuel Macronille. Hän puuskahti 12.9.2020: ”M. Macron, te ette ole lopettanut aiheuttamasta ikävyyksiä minulle”.

Ranskan ja Turkin suhteet ovat lisääntyvän jännitteen tilassa itäisen Välimeren tilanteen vuoksi.

On syytä myös noteerata Ison-Britannian, alueen aiemman aktiivisen merkittävän toimijan, matala profiili alueella. Sille löytyy selitys siitä sekavuudesta, joka Lontoossa vallitsee Boris Johnsonin hallituksessa. Suhde EU:hun on sekin kriisiytynyt. Ison-Britannian, joka on kuitenkin keskisuurten valtioiden joukossa merkittävä sotilaallinen tekijä, ulkopoliittinen rooli brexitin jälkeen on pahasti tällä hetkellä hakusessa ja vailla selkeitä tavoitteita.

Vielä Välimeren asetelmia sekoittaa Kiina, joka on muutamien vuosien ajan pureutunut Välimeren etelärannalle ns. Maghreb-maihin (tässä Algeria, Marokko ja Tunisia), mikä on uutuus alueella. Libya näyttää kuitenkin olevan Kiinan intressien ulkopuolella. Turkki ja Venäjä siis katselevat Libyaa Kiinaa enemmän.

Maghreb ei ole Kiinan priorisoinneissa aivan kärjessä, mutta merkille pantava asia kuitenkin. Kun sieltä Saharan pohjoispuolelta katselee kohti pohjoista, Maghreb on kuin portti Eurooppaan, rauhallisempi kuin itäinen Välimeri tänään. Eturintamassa läntisellä Välimerellä ovat EU-maat Espanja, Ranska ja Italia, unohtamatta Portugalia.

Kiina on ollut hyvinkin aktiivinen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. EU ei voi olla tässäkään asiassa välinpitämätön, kuten ei Välimerestä muutoinkaan, Suomea myöten.

Suomen tulee seurata tilannetta tarkasti Välimeren alueella, muistaen EU-jäsenyyden solidaarisuuden vaatimukset. Koko Afrikka on hyvin tärkeä alue EU:lle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu