Minkälainen tiekartta EU:lle pandemiasta eteenpäin? Onko perspektiiviä? Osa 1.

Osallistuin vuosina 2013-2018 Eurooppa-neuvoston aloitteesta ja Komission toimesta toteutettuun laajaan hankkeeseen, joka johti artikkeliteokseen ”The Future of Europe. The Reform of the Eurozone and the Deepening of Political Union”, Lisbon 2017. Teoksen julkistaminen Suomessa tapahtui alkukesästä 2018. Olen jakanut sitä laajalti valtiojohdolle sekä eri lehdille ja laitoksille. Teos kuuluu Komission työkalupakkiin.

Olen ollut Jean Monnet-yhteisön jäsen vuodesta 1998 alkaen niin opetustehtävissä kuin tutkijana. Totean, että sain UM:stä ulkoministerin vakuutuksen ja lupauksen, että saan palata UM-karriäärin ”koska haluan”. Mauno Koivisto salasi ja petti, kuten myös lähettiläsnimitykseni vuonna 1985. Lupaus on edelleen voimassa. Minulla on virkamiesoikeuteni.

Teoshanke sai alkunsa Eurooppa-neuvoston joulukuun 2012 kokouksesta, jossa valtiojohtajat pyysivät Euroopan instituutioita ja jäsenvaltioita keskustelemaan, miten koetuista kriiseistä parhaiten noustaisiin. Niinpä Komission Jean Monnet-konferenssissa vuonna 2013 Komission silloinen puheenjohtaja José Barroso pyysi Lissabonin oikeusyliopiston emeritusprofessori Fausto de Quadrosia ja Geneven yliopiston professori Dusan Sidjanskia keräämään Jean Monnet-opettajakunnalta näkemyksiä ennen kaikkea teemasta: ”How we might recover from the economic and social crisis through European integration deepening” (eli vapaasti käännettynä Miten voimme toipua taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kriisistä Euroopan integraatiota syventämällä)?

Teema on todella ajankohtainen tänään, kun katse kääntyy coviq-19 -pandemian torjunnasta vähitellen toipumiseen. Tämä osa kaksiosaista blogia käsittää katsauksen omaan perspektiiviini Euroopan integraatiosta.

 

————————–

 

Elin eurooppalaisen yhdentymisen katveessa jo esikouluiässä Ranskalaiseen kansakouluun johtaneessa lastentarhassa 1940-luvun lopulla. Koulu sijaitsi Kaivopuistossa Helsingissä. Rakennus on edelleen olemassa ja on saanut uuden elämän aivan viime aikoina. Rakennuksen tulevaisuus vaikuttaa turvatulta, kun Herlinin säätiö osti sen hiljattain. Hieno juttu. Kuin ennemerkkinä tapasin koululla Suomessa keväällä 1953 vierailleen Ranskan entisen pääministerin Robert Schumanin, jota kutsutaan perustellusti Euroopan integraation isäksi. Koko koulu kokoontui tervehtimään arvovierasta.

On muistettava, että presidentti J. K. Paasikivi aloitti salaisesti Talousneuvostossa vuoden 1954 aikana pääministerinään Urho Kekkonen valmistautumisen liittymään Suomelle sopivalla tavalla Euroopan integraatioon. Vuonna 1997 väittelin Helsingin yliopistossa aiheesta otsikolla: ”Suomen EFTA-ratkaisu yöpakkasten ja noottikriisin välissä”. Kustos oli professori Seppo Hentilä ja vastaväittäjä professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta.

Pro gradun olin tehnyt jo vuonna 1972 Suomen 1920-luvulla harjoittamasta turvallisuuteen painottuneesta reunavaltiopolitiikasta Baltian maiden ja Puolan kanssa. Se hiipui 1920-luvun edetessä. Valmistuin vuonna 1969 suorittamani oikeustieteen kandidaatin tutkinnon lisäksi valtiotieteen kandidaatiksi vuonna 1975. Joitakin asioita täytyy kertoa aina uudelleen, koska joidenkin lukijoiden muisti voi olla tarkoituksellisen lyhyt, ja toivottavasti tapaan aina uusia lukijoita.

Raskas ja lähes vuosikymmenen kestänyt poliittinen Suomen puolueettomuusasemaa koskenut sota Neuvostoliittoa ja erityisesti sen kommunistisen puolueen ”teräksistä käsivartta KGB:tä” vastaan oli voitettu toukokuussa 1977 NKP:n pääsihteerin Leonid Brezhnevin tunnustettua 17.5.1977 Kremlissä pienelle suomalaisvaltuuskunnalle Suomen sen aikaisen puolueettomuuspoliittisen aseman ja presidentti Kekkosen länsimaisen valtion päämieheksi. Asemamme helpottui hetkeksi. Toimin silloinkin asioiden ytimessä poliittisen osaston sosialististen maiden jaoston päällikkönä. (Keskeinen muistio, ks. UM/poliittinen osasto nro 400/10.6.1977. Laatija Jukka Seppinen. Suosittelen presidentin kappaleeseen tutustumista, koska siinä ovat Kekkosen omat merkinnät asiakirjan arvoa voimakkaasti nostamassa. Asiakirja löytyy Orimattilasta Kekkosen arkistosta. Minulta saa kopioita).

Tämän jälkeen valtiojohto, presidentti Kekkonen, ulkoministeri Kalevi Sorsa ja UM, esitti minulle mahdollisuutta ensimmäisenä suomalaisena päästä oppilaaksi Ranskan valtion hallintokorkeakouluun, (Ecole Nationale d’Administration, ENA) pitkälle ulkomaalaisille suunnatulle oppijaksolle. Se oli unelmapesti. Se kesti 13 kuukautta ja päättyi 30.11.1978. Käytännössä reitin avasi ulkoministeri Kalevi Sorsa, jonka olin oppinut tuntemaan ja jota olin oppinut arvostamaan 1970-luvun pitkinä vuosina. Asia ei ollut, vastoin villejä huhuja, minun yksityinen hankkeeni, vaan yhteistyö ENA:n kanssa on valtiotason toimi korkeimman poliittisen tason siunauksella, niin Ranskassa kuin Suomessa.

Keskeiset opintoteemani olivat Euroopan integraatio ja siihen liittyen turvallisuuspolitiikka. Kauden lopuksi olin harjoittelijana (stagiaire) kuukauden Ranskan ulkoministeriön Eurooppa-osastolla, sekä koulutuksen päätyttyä erityistunnustuksena viikon räätälöidyllä kurssilla Conseil d’Etat’ssa.

Pariisin vuosien jälkeen minusta tuli Kekkosen kauden loppuajaksi UM:n poliittisen osaston raporttijaoston päällikkö. Oli kulunut paria kuukautta vaille 12 vuotta UM-karriääriuraa, kun Kekkonen joutui luopumaan virastaan syksyllä 1981. Alkuperäisaineisto oli toimintani pohja. Valtiojohto sai kauttani poliittisten raporttien virtaa kaikista edustustoistamme. En todellakaan pyrkinyt estämään integraatiokehityksen näkymistä, vaikka julkipolitiikassa oli hiljaista. Integraatiorintamalla tapahtui: kauppapoliittinen osasto piti Suomen vientiin liittynyttä tilannetta ansiokkaasti esillä (kuten Kaarlehto) ja edisti Suomen täyden EFTA-jäsenyyden toteutumista, koska vain EFTA-neuvoston täysi jäsen saisi kehitteillä olevia EC-EFTA -talousalueen etuja. Suomihan oli ”vain” liitännäisjäsen, FINNEFTAn kautta keväästä 1961, mikä kuitenkin turvasi Suomen talouden vankan länsimaisuuden 1960- ja 1970-luvuilla.

Presidentti Mauno Koiviston aika Neuvostoliiton eläessä on surullinen poliittinen tarina vaivalloisesta vaelluksesta. Kaikki muuttui pahaksi yhdessä yössä. NKP ja KGB kostivat heti. Kosto kohdistui puolueettomuuden puolustajiin. Suomalaisia koston toteuttajia oli pilvin pimein. Siitä sai urapisteitä, niin poliittisella kuin kauppapoliittisella osastolla. Täysjäsenyys EFTAssa viipyi ja viipyi, presidentti Koivisto oli heti kipsissä. KGB ohjasi kiinteästi Mauno Koivistoa kädestä pitäen. Suomi taantui. Koivistosta tuli KGB:n marionetti ja vasalli. Kyllä se maksoi Suomelle tavalla, johon sopii Kekkosen ilmaisu ”saatanan tunarit”. Vain Neuvostoliiton hajoaminen pelasti Suomen vajoamasta syvälle Neuvostoliittoon. Koivisto oli sokea ja uskoi vain Neuvostoliiton suureen tulevaisuuteen. Koiviston asenne johti integraatioaiheiseen väitöskirjaani.

Olin Koiviston ensimmäisellä kaudella poliittisen osaston tutkimusyksikön päällikkö. Kun tutkin Euroopan integraatiota ja kirjoitin siitä, vastaus oli jäätävä yläkerrasta: ”Et vakuuta ketään, ei kiinnosta!” Koivisto nimitti vain romahtavan Neuvostoliiton uhkean tulevaisuuden nimiin vannovia päästään pehmenneitä KGB-uskollisia lähelleen. Koivisto on Suomen Neuvostoliiton elinaikaisen presidenttisarjan pohjasakka, ainut tuollainen KGB:n lähes tahdottomana käskyläisenä ja äärimmäisen salaisuuden suojassa toiminut. Neuvostoliitto kielsi kritisoimasta suojattiaan Mauno Koivistoa jo vuosista 1985/86 alkaen, mikä siis heijastuu yhä tänä päivänä esim. Helsingin Sanomien asenteisiin, tai YLE:en, joka tekee vain viihteellisiä, mutta virheellisiä juttuja presidentti Koivistosta. Koivisto on kirjannut omin käsin 1986 arkistoonsa, että nauttii Neuvostoliiton suojaa kritiikkiä vastaan. Neuvostoliito alkoi tulkita Koivisto-kritiikin ”neuvostovastaiseksi” toiminnaksi, mikä siis johti vakaviin seurauksiin työelämässä ja yhteiskunnallisesti. Toki ”neuvostovastaiseksi” päätyi monista asioista, esim. kiinnostus Euroopan integraatiota kohtaan oli yksi sellainen.

Lopulta eduskunta vei Suomen Euroopan unioniin. Koiviston ei auttanut muu kuin panna nimensä joihinkin papereihin. Hän oli ymmällä: oma rakas Suomelle elintärkeä Neuvostoliitto oli kadonnut historiaan. Hän kertoi julkisestikin vielä vuoden 1991 aikana, että uskoo Neuvostoliittoon. Tosiasia on, että puolueista Kokoomus oli kärjessä viemässä Suomea länteen ja Euroopan unioniin.

Väitöksen jälkeen olen julkaissut kaksikymmentä laajaa poliittisen historian tutkimusta ynnä muuta alaan liittyvää. Olen urani aikana läpikäynyt satoja ja satoja tuhansia, ellei miljoonia alkuperäisiä asiakirjoja, kotimaassa ja ulkomailla, lukuisissa arkistoissa. Toimittajia en niissä ole tavannut.

On todella merkillistä, että Helsingin Sanomat toistuvasti väittää minun toimivan ammattitutkijana väitökseni jälkeen ”vähäisen” lähdemateriaalin pohjalta. Se on lehdeltä saatanallinen valhe. On syytä merkitä vielä julkisuuteen, että professori Seppo Hentilä totesi väitökseni aikaa minulle: ”Olit taistolaisten tappolistalla”. Oikeusvaltio oli rappiokurssilla.

 

Seuraavassa blogissa hahmottelen suuntaviivojani tielle EU:n vahvistamiseen koronakriisin jälkeen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu