Silittikö Lavrov Suomen ulkoministerin Pehmo-Pekaksi?

HS nosti 25.3.2021 Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinkenin ja Suomen ulkoministeri Pekka Haaviston ensimmäisen kahdenkeskisen tapaamisen keskeiseksi aiheeksi Etiopian konfliktin. Näinkö se meni? Kaikki vakavuus Etiopialle, mutta silti lähempääkin olisi löytynyt Atlanttisen suhteen syventämiseen liittyvää keskeistä keskustelun aihetta, kuten ilmastokysymykset, Itämeren alueen turvallisuustilanne tai arktisen suunnan politiikka, jossa Venäjän ja Kiinan roolit ovat nousevalla uralla.

Maailma huomasi, että Haaviston ja Lavrovin taannoinen tapaaminen Pietarissa sujui Lavrovin silityksin toisin kuin asianlaita oli EU:n Korkean Ulkopoliittisen Edustajan tapaamisessa hieman aiemmin. Hajota-politiikka toimi. Haavisto näyttää toimivankin kuin Pietarissa viritetty nukke.

Itämeren halkovat venäläisen kaasun siirtoputket eivät todellakaan ole pelkkää ympäristöasiaa, vaan ne ovat suorastaan Venäjän ulkopolitiikan ytimessä. Jo North Stream I:n lähtöpaikka Viipuriin sijoitettuna polki Suomen ja Venäjän naapuruussopimuksen henkeä vastaan. Kun se allekirjoitettiin 21.1.1992, voimassa oli Venäjän tarjous aloittaa rauhanomainen rajan siirto myös Viipurin kohdalla Etykin periaatteiden mukaisesti. Lisäksi Hitlerin Saksa oli keskeinen osallinen kehittämässä Stalinille tilaisuutta hyökätä Suomeen tarkoituksena tuhota koko maa. Pohjana oli etupiirijakosopimus, jonka Hitler ja Stalin solmivat 23.8.1939.

Rintamalinja oli maaliskuussa 1940 kaukana idässä. Viipuri, Käkisalmi, Sortavala sekä pohjoinen osa Karjalaa aina Ilomantsia myöten olivat tukevasti Suomen armeijan hallussa, kun Stalin vaati 13.3.1940 rauhaa tilanteen uhatessa riistäytyä hänen käsistään Lännen lähestyvän interventiouhan vuoksi. Stalin vaati rintamalinjan länsipuolelta lisäalueita Itä-Suomesta. Hermo petti poliittisessa johdossa Suomessa, paitsi kansanedustaja Urho Kekkosella, joka ainoana kansanedustajana vastusti tuollaista rauhaa tilanteessa, jossa Länsi oli jo noussut sotilaskuljetusaluksiin.

Kuka torppasi 1990-luvun alussa rauhanomaisen kehityksen oikaista diktaattoreiden tyhmyyksiä demokraattisen valtion hyväksi? No, länsisuomalainen Suomen presidentti Mauno Koivisto, KGB:n vasalli kun oli. Sittemmin liittokansleri Gerhard Schröderin Saksan asenne ripustautui North Stream ykköseen ja Schröderin henkilöhistoria poliittisen uran jälkeen näihin putkiin.

Yhdysvallat kyllä oli kysynyt Suomen presidentiltä 1980-luvun lopussa, ”haluaako Suomi Karjalan takaisin?”. Mauno Koivisto yksin torjui Suomen perustuslain vastaisesti tarjouksen, mutta kertoi useaan otteeseen varapresidentti ja presidentti Bush vanhemmalle, miten Neuvostoliittoa pitäisi tukea.  Oman maansa eduista Koivisto ei tainnut puhua korkealle amerikkalaiselle kirjeenvaihtotoverilleen. Tosin hän kehui kaikille, miten ihmeellisen hyvä naapuri Suomella onkaan tuolla idän suunnalla. Kukahan maailmalla Koivistoa uskoi? Ei varmasti kukaan.

—————————-

Siirrytään takaisin North Stream-putkiaikaan, nyt myös kakkoseen. Ilma, jota kaikki hengitämme, on nyt ilmastoasia numero yksi. Ilma(sto) ei tunne rajoja. Ääri-ilmiöt lisääntyvät kaikkialla maapallolla. Fossiilisten polttoaineiden runsas käyttö heikentää koko ihmeellisen maapallomme elinehtoja. Tämä ei ole puoluekysymys, vaan ihmiskunnalle eksistentiaalinen asia.

Jokainen maa tarvitsee energiansa, se on itsestään selvä asia. Ei siitä ole kyse, vaan tavasta tuottaa sitä.

Yhdysvaltain tuore presidentti Joe Biden on nostanut nämä asiat perustellusti ja upeasti kärkitilalle. Tämä herättää luottamusta tulevaisuuteen. Hän osallistui lisäksi EU-johtajien kokoukseen itse etänä, mutta suoraan ulkoministerinä näyttävästi aloittaneen Antony Blinkenin ensimmäisen Euroopan-vierailun aikana.

Vihreän puolueen suomalainen ulkoministeri meni jälleen retkuun. Hän ei ollut julkisuuteen annettujen tietojen mukaan kiinnostunut Yhdysvaltain uudesta aktiivisesta ympäristöpolitiikasta ensi tapaamisessa, vaan sinänsä vakavasta asiasta Etiopiassa. Sen keskustelun olisivat UM:n virkamiehet voineet hoitaa, jolloin ulkoministeri olisi keskittynyt suoraan Atlanttiseen suhteeseen ja sen vahvistamiseen. Nyt on sen aika.

Euroopan unionin suurimman jäsenmaan Saksan tekemiset eivät ole ”Saksan asioita” pelkästään. Yritämme saada Euroopan integraatioon yhteisvastuullista syvyyttä, jolloin solidaarisuusklausuulin mukaisesti keskeiset asiat hoidetaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Ei siitä voi ”suuttua”.

Erityisesti ympäristöä vakavasti rasittavat tavat tuottaa energiaa ovat kriittisen luupin alla. Vaihtoehtoisia uusiutuvaan energiantuotantoon perustuvia tekniikoita jo on runsaasti. Jotenkin on rasittavaa havaita, että Saksassa päästöttömät välikauden ydinvoimalat ajetaan alas ja sijaan tulee fossiilista ympäristösaastaa. Jokin mättää.

Energiaa, erityisesti sähköä, tarvitsemme monesta syystä tulevaisuudessa aina vain enemmän. Se kyllä onnistuu päästöttömästi.

———————-

Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt vaati Stalinia 1.12.1943 Teheranin huippukokouksessa jättämään Viipurin suosiolla Suomelle. Stalin halusi rauhalla vahingoittaa Suomea niin paljon kuin mahdollista. Kyllä Stalin onnistui.

Presidentti Roosevelt oli erittäin tarkkanäköinen demokratian ystävä ja ymmärsi Viipurin merkityksen suomalaisten itsetunnolle. Pelastuimme Suomessa hädin tuskin demokratiana Neuvostoliitosta. Viipurin menetys heikensi suomalaisten selviytymiskykyä kommunistisesta Neuvostoliitosta merkittävästi.

Meillä Suomessa Itä-Suomi kituu aina vain pahemmin ja pahemmin. Sitran tuore tutkimus sen vahvistaa. Itä-Suomen neuvostoliitto-addiktiset poliitikot ovat jonkin sortin luusereita. Ei läntisestä Suomestakaan juuri tukea ole tullut. Ettei vain kasakalla olisi jotain pahaa taas mielessään?

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu