Sammio
Kirjaudu blogeihin

Suomen presidentilliset valintalinjat Neuvostoliiton aikana

Poliittisen historian tutkimustyöni edistymisen seurauksena on tullut aika vaatia, että HS ja muu sitä seuraava media lopettavat välittämästä valhekuvaa Suomen lähihistoriasta laajalle lukijakunnalle. Tarvitaan itsekritiikkiä. HS on edelleen selvästi ”suomettumisen” kourissa. Totuus sattuu. Suomi altistui jo sotien aikana Neuvostoliiton vahvaan otteeseen presidenttien valinnassa, ja vähitellen koko johtavan kerroksen valinnassa julkisella sektorilla. Oli toki ns. punaisia vuorineuvoksiakin yksityissektorilla.
———-
Paasikivi ryhdistäytyi presidenttinä kommunismia vastaan jo vuosina 1947/48. Kekkonen puolestaan ryhdistäytyi aiempaa merkittävästi vaarallisemmaksi Suomessa tulleen kommunismin vastaiseen toimintaan presidenttinä vuoden 1970 Neuvostoliiton masinoiman kommunistirynnistyksen seurauksena. Pääministeri Ahti Karjalainen availi ”vakaumuksellisena kansanrintamamiehenä” toisen hallituksensa pääministerinä (1970) ovia SKP:n nousulle valtiollisen vallan portailla.  Presidentti Kekkonen havahtui syksyllä 1970 vaaraan ja katkaisi kommunismin – ja Karjalaisen – etenemiseltä kärjen. Tästä seurasi Kekkosen jatkon varmistaminen poikkeuslailla vuosiksi 1974-1978.
———-
Presidentti Kekkosen ohje minullekin poliittisista neuvostosuhteista vastaavana virkamiehenä UM:n poliittisella osastolla kuului: ”pidämme puolueettomuudesta kiinni”. Se sisälsi syvimmimmältä olemukseltaan länsimaisen yhteiskunnan mahdollisimman laajan puolustamisen ja ylläpitämisen ankarassa neuvostopaineessa. Kävimme selvää poliittista puolustussotaa kohdallani erityisesti vuosina 1976/77. Suomi sen voitti. NKP:n ideologinen ulkopolitiikka päättyi pääsihteeri Leonid Brezhnevin mahtikäskyllä jo keväällä 1977 ja sai vahvistuksen presidentti Kekkosen valtiovierailulla Kremlissä 17.5.1977. (UM:n pol. os. muistio 400/10.6.1977, laati jaostopäällikkö Jukka Seppinen). Olin läsnä valtiovierailun kaikissa vaiheissa.
————–
Lopulta presidentiksi 1982 noussut Mauno Koivisto muodostui selväpiirteiseksi Neuvostoliiton vasallipresidentiksi, vaikka tuo kommunistijättiläinen eli vauhdilla edenneen rapautumisen aikaa. Koivistosta tuli marionetti heikentyvän Neuvostoliiton aikana.
Neuvostoliiton hajoaminen pelasti länsimaisen Suomen.
—————-
Helsingin Sanomien (HS) merkillinen otsikointi 9.10.2001 ei kerro lehdestä hyvää. HS yrittää vain häiritä jatkuvilla omilla valheellisilla otsikoillaan. HS ei ole sanojensa mittainen totuuden torvi. HS:n valheellinen otsikointi 9.10.2001 kuvaa lehden harhautuneen ja heikon tiedontason poliittisesta lähihistoriastamme:

Quote ”Tutkija tekee Paasikivestä vaarallisen tunarin ja petturin

9.10.2001

Poliittisen historian tutkija, entinen ulkoministeriön virkamies Jukka Seppinen , 55, leimaa tuoreimmassa kirjassaan presidentti J. K. Paasikiven Suomelle vahingolliseksi tunariksi, venäläisten yhteistoimintamieheksi ja maanpetturiksi. Unquote”.

————-
HS osoittaa toistuvasti kyvyttömyytensä viileään faktapohjaisen historian kohtaamiseen. Tässä on kyse tutkimuksestani ”Paasikiven aikakauteen, 2001”. Tein huolellista ja tarkkaa arkistotyötä, myös Paasikiven itsensä jättämiä jälkiä myöten. Tähtäsin totuuden esille saamiseen. Kyllä Paasikivi ihan itse ajoi keväällä 1944 (raivokkaasti) Stalinin rajavaatimusta vuoden 1940 eli talvisodan jälkeisen tilanteen palauttamiseksi vastoin valtiojohdon Rytin, Mannerheimin ja eduskunnan – ja kansalaisten valtavan enemmistön tavoitteita.
Suomi osoitti jatkosodan aikana konkreettisesti maailmalle, kenelle sen oma, vuoden 1939 rajojen sisällä oleva Karjala kuuluu. Eduskunta palautti talvisodan aluemenetykset juhlallisesti 6.12.1941 valtakunnan lailliseen yhteyteen. Ei muuta. Neuvostoliiton karkea ja laiton hyökkäys 30.11.1939 Molotovin-Ribbentropin rikollisen etupiirisopimuksen toteuttamiseksi oli juurisyy.
———–
On aika ymmärtää ja hyväksyä todellisuus sellaisena kuin se oli, vaikka se sattuisi tai ei miellyttäisi. Ja vaikka tarkoitushakuinen historian väärennyksen tarve on ollut vallalla Suomessa – myös Paasikiven ja Kekkosen aikana puhumattakaan nyt Koivistosta. Nämä presidentit pyrkivät salaamaan Neuvostoliiton suuren vaikutuksen Suomen poliittiseen vaellukseen. Silti Paasikivi ja Kekkonen vetivät Suomea mahdollisuuksiensa mukaan länteen, toisin kuin Mauno Koivisto. Neuvostoliiton tukemille presidenttiehdokkaille (Paasikivi, Kekkonen, Koivisto) oli yhteistä Neuvostoliiton laaja-alainen tuki. Kuitenkin vain Koivisto vajosi ehdoitta KGB:n vanhoillisen siiven käskyläiseksi Karjalaa myöten. Kekkoselle Karjala oli ”sydämen asia”. Paasikivikin katui Karjalan menetystä, ja salli keskustelun aiheesta, jopa uskoi ”Venäjän vielä palauttavan Karjalan Suomelle”. Vastenmielinen on ollut presidentti Koiviston viljalti tarjoilema -sanat eivät riitä – väite, että ”karjalaiset lähtivät vapaaehtoisesti” Karjalasta eli kodeistaan. Kyllä Koivisto aliarvioi raskaasti kuulijoitaan maailmalla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (0)