Emme kestä totuutta

Viime päivät on puhuttu erään ministerin kesätapahtumassa pitämästä puheesta. Miksi? Siksi, että emme kestä totuutta. Tämä yhteiskunta on muuttunut sellaiseksi, että jos joku sanoo yleisestä mielipiteestä poikkeavan lausunnon, emme kestä  ja suvaitse sitä.Totuus asioista on saa olla aivan muuta kuin yleinen käsitys.  Ministeri on oikeassa puhuessaan abortoidun sikiön oikeudesta. Emme kestä tätä totuutta, sillä Suomessa on tehty 1970-luvulta lähtien yli 500.000 aborttia. Syyllisyytemme on suuri. Emme kestä sitä totuutta, että ihmisen ja eläimen välillä on suuri ero. Ihmisellä on moraali, mutta eläimellä ei.  Ja koska haluamme olla eläimiä, emme kestä totuutta, että on olemassa Jumala, jolle olemme tavalla tai toisella tilivelollisia. Kun leijonauros tappaa laumaansa kuuluvan naaran vieraalle urokselle synnyttämät poikaset, koemme sen vääränä. Miksi? Siksi että ihmisillä on moraali.  Emme kestä sitä, että intialainen vaimo poltetaan elävänä yhdessä kuolleen miehensä kanssa, koska meistä se on väärin ja meillä on erilainen moraali. Emme kestä sitä, että heimopäälliköllä on ns. ensimmäisen yön oikeus vastavihittyyn morsiaamme, mutta sen kestämme, että  rahalla saa ostaa seksiä. Emme kestä sitä, että ihmisiä sorretaan tai orjuutetaan ihonvärin mukaan, mutta vaadimme sen että Romanian mustalaiset on hädettävä pois Kampin kulmalta. Emme kestä sitä, että seksuaalisesti toisin käyttäytyvien ihmisten kulkuetta kivitetään, mutta Raamattua puolustavaa ihmistä saa kivittää ihan vapaasti. Emme kestä sitä, että Somaliassa ja Egyptissä nuoret tytöt ympärileikataan ja heidän jäljelle jääneet häpyhuulet ommellaan yhteen sen tähden että he pysyvät neitsyinä avioliittoon saakka. Miksi? Siksi, että moraalimme ei sitä hyväksy. Koemme, että siinä tehdään vääryyttä toisille. Kestämme sen, että abortoinnin yhteydessä sikiö pienitään ja ruumiin osat vedetään kohdusta palasina ulos ja viedään kaatopaikalle, mutta sitä emme kestä että teuraskanat kokevat kipua. Kuitenkin nuo kaikki asiat ovat totuuksia tämän ajan maailmasta.

Totuus on meille vieras. Emme halua edes etsiä totuutta eri asioista, koska haluamme ummistaa silmämme. Jos joku sanoo totuuden, torjumme sen. Onhan se paljon mukavampi olla tietämätön ja puolustaa jotain sellaista, josta emme edes tiedä mitään. Totuus on että jokaisella ihmisellä on moraali ja se erottaa meidät eläimistä. Jos joku puolustaa omaa tai toisen mooraalia olla tekemättä jotain tai uskoa johonkin, se on jokaisen ihmisen oikeus. Jos ihmisten moraalista oikeutta loukataan, loukataan koko ihmisyyttä. Mietipä sitä, missä sinun rajasi menee? Missä sinun moraalinen raja vedetään. Mikä on sellainen totuus, josta et voi luopua.

JukkaTuunanen1
Sitoutumaton Joensuu

Antifasisti, antisemitisti, antirasisti.... Vuorovaikutusyrittäjä, Joensuu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu