Mallivastaukset kansanedustajille

Aikanaan Joensuun Lyseossa opetettiin latinaa. Latinan opettaja kertoi tarinaa eräästä vanhemmasta miehestä jolla oli sisäinen kutsu ja halu päästä opiskelemaan papiksi. Kertomuksen aikakautena hakijoille tehtiin latinan kielen suullinen testi. Tämä mies ei oikein osannut latinaa, ja siksi hän vastasi aina kaikkiin kysymyksiin samalla tavalla. Vastaus kuului jotenkin jotenkin näin: ”Arvoisat tentaattorit. Minulla on kolme pientä lasta. Minun vaimoni makaa vakavasti sairaana ja minulla ei ole ollut mahdollisuutta opiskella latinaa. Minun pitää huolehtia lapsistani ja vaimostani. Armahtakaa minua. Päästäkää minut opiskelemaan.” No, hän pääsi.

Katselin eilen kyselytuntia. Pääministeri Orpo ja muutamat muut ministerit toistivat samaa asiaa kansanedustajille jatkuvasti. Ja tämä ei ollut mitenkään tavanomaisesta poikkeavaa. Tuntuu siis siltä, että kysyjät eivät edes kuuntele mitä heille vastataan. Olisiko siis hallitukselle hyvä opetella valmiit mallivastaukset (kuten esim. opettajilla on)  ja vastata kysymyksiin aina samalla tavalla. Siis kaikki kysymyksiin aina prikulleen sama vastaus. Jospa sitten kysyjät ymmärtäisivät, mistä on kyse. Esim. eilen vasemman laidan kansanedustajat tivasivat työnantajien palkanmaksun katkaisusta. Tässäpä mallivastaus.

-Arvoisa kysyjä. Suomessa osakekeyhtiölaki  ja laki pörssiyhtiöistä määrittelee yrityksen päätöksentekoa. Hallituksella ei ole mitään mahdollisuutta puuttua yksittäisten yritysten päätöksentekoon ja puuttua palkkojen maksuun. Yritysten päätöksenteko kuuluu yrityksille, ei kansanedustajille eikä hallitukselle.

Sitten jankutettiin lakoista, jotka kysyjien mukaan johtuvat siitä, että hallitus ei neuvottele. Maassamme työaika- ja lakkolait ovat pääosin vuodelta 1946. Tuolloin eduskunnassa istui 49 demaria, 49 kommunistia ja 1 ruotsinkielinen kommunisti. Maamme oli sodan jälkeen raunioina ja lakkolailla pyrittiin saamaan sodasta kärsineet miehet ja naiset takaisin työelämään. Noiden lakien perusteella vuonna 1956 maassamme oli yleislakko ja se johti siihen, että koko yhteiskuntamme perustus oli vaakalaudalle ja senkin jälkeen maatamme ovat ravistelleet pitkät lakot.

-Arvoisa kysyjä. Suomen hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli. Tämä tehtävä on ja kuuluu työnantaja- ja työntekijäorganisaatioille. Koska työmarkkinaosapuolet eivät ole päässeet sopimukseen keskenään, hallitusmuodon mukaan maamme hallituksen tulee ohjata tuota prosessia antamalla eduskunnalle asiasta lakiesityksen. Mitä irtisanomisten helpottamiseen tulee, muistutan teitä, arvoisat kansanedustajat edellisessä eduskunnassa käytyä keskustelua erään maamme johtavan virkamiehen irtisanomisesta. Oliko prosessi helppo vai ei? Tuon asian käsittely maksoi lisäksi valtiolle eri oikeusasteissa satoja tuhansia euroja.

Ja sitten nämä leikkaukset ja säästöt. Niistäkin jankutetaan koko ajan ja tuodaan esille eräät ryhmät, joihin leikkaukset sattuvat.

-Arvoisa kysyjä. Maassamme on noin 3,6 miljoonaa työikäistä ihmistä. Tuosta joukosta tällä hetkellä on töissä vain noin 2,1 miljoonaa ihmistä.  Siis alle puolet kansastamme ylläpitää koko valtiota. Tämä hallitus tekee kaikkensa, että noille työikäisille, noin 1,5 miljoonalle Suomessa asuvalle,  annetaan  selvät kannusteet päästä töihin.

Siis arvoisa hallitus: tehkää mallivastaukset ja vastatkaa niillä. Ehkäpä oppositio vihdoin ja viimein oppii ymmärtämään vastauksenne.

JukkaTuunanen1
Sitoutumaton Joensuu

Antifasisti, antisemitisti, antirasisti.... Vuorovaikutusyrittäjä, Joensuu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu