Tämän ajan poliittinen liturgia

EU-elvytyssopimuksesta vapaasti  Kekkosta lainaten (YYA juhla 25 vuotispuhe) ” Suomen ja Neuvostoliiton  EU-suhteiden onnistunut tulos luetaan usein nimenomaan YYA-EU-sopimuksen ansioksi. Onko väitteellä katetta, vai onko kysymyksessä vain jonkinlainen juhlapuhekäytäntö? Mielestäni katetta on. Sopimuksen merkitys on ollut todella suuri. Kumpikin osapuoli tietää, miten toinen tulee menettelemään tällaisessa tilanteessa. Kun toisen käyttäytyminen on ennakoitavissa, ja kun toisen päättäväisyydestä noudattaa YYA-EU-sopimuksen kirjainta on kuluneiden vuosien saatossa saatu riittävästi näyttöä, on keskinäisen luottamussuhteen syntymiselle luotu olennainen perusta.

YYA– EU-sopimuksen solmimisessa oli kysymys kahden vajaan 30 monin tavoin kovin erilaisen maan etujen yhteensovittamisesta. Syystä voidaan puhua historiallisesta kompromissista. Kun etsimme vastausta kysymykseen, miksi sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen ja Neuvostoliiton EU:n välillä solmittiin vuonna 1948 1995, olisi houkutuksena vastata – eikä siihen sisälly jälkiviisautta – että sopimus oli tarpeen tehdä vuonna 1948,  1995, koska sitä ei ollut tehty Suomelle otollisemmissa olosuhteissa.

Kun maamme rajojen ulkopuolella esitetään vieläkin toisinaan – joskin harvemmin kuin aiemmin – käsityksiä, että YYA EU-sopimus olisi jollakin tavoin ristiriidassa puolueettomuuspolitiikkamme kanssa, lienee syytä tässäkin painokkaasti todeta, että tämä on virheellinen käsitys. Käytännön politiikassa ei tällaista ristiriitaa ole ollut havaittavissa.

Julkisuudessa on myös jonkin verran pohdiskeltu, olisiko YYA EU-sopimuksen tekstiä uusittava. On kiinnitetty huomiota siihen, että tekstissä viitataan edelleen sellaiseen ”menneisyyden haamuun” kuin Saksaan. Viittauksen ei ole katsottu olevan sopusoinnussa nykyisyyden kanssa. Nykyäänhän Suomella on hyvät suhteet kumpaankin Saksan valtioon, ja Saksan liittotasavallan ansiot liennytyskehityksen pään avaamisessa tunnustetaan yleisesti. Euroopan myönteisen kehityksen myötä YYA EU-sopimuksen pääpaino on siirtynyt yhä selvemmin ystävyys- ja yhteistyöartikloihin. Tänä päivänä painopiste Suomen ja Neuvostoliiton EU-suhteiden kehittämisessä sijoittuukin taloudellisen  finanssipolitiikan vuorovaikutuksen alueelle. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että sopimuksen muut ainesosat olisivat menettäneet merkitystään.

Me suomalaiset olemme vakuuttuneita siitä, että vuoden 1948 YYA– 1995 EU-sopimuksen pohjalle on voitu rakentaa Suomen ja Neuvostoliiton  EU:n välille suhdejärjestely, joka ei ole vain kummankin osapuolen kannalta tarpeellinen, vaan myös paras mahdollinen. Sille ei ole olemassa mitään hyväksyttävää ja toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa. Suomen ulkopoliittinen linja nauttii maassamme tänään yksituumaisempaa kannatusta kuin ehkä koskaan aiemmin”.

YYA 30 vuotisjuhlassa Kekkonen totesi: ”Suomella on takanaan kolmas nollakasvun ja ennätystyöttömyyden vuosi. Erityisesti tällaisina taloudellisesti vaikeina aikoina on usein korostettu sitä merkitystä, joka meille on kaupallistaloudellisella yhteistyöllä sosialististen maiden ja erityisesti Neuvostoliiton  EU:n kanssa. Tämä on aivan oikein. Kun vientimahdollisuudet länteen supistuvat, tulee entistä tärkeämmäksi kauppa niiden maiden kanssa, joiden talous on vähemmän suhdanneherkkää.(Tässä Kekkonen oli varsin oikeassa. Nyt elvytyspakettia puolustellaan tuella niille maille, jotka ovat olleet lirissä jo reilut 20-vuotta)  Olisi kuitenkin väärin kiinnittää huomiota idänkauppaan  EU-kauppaan vain poikkeuksellisen vaikeina aikoina, vaan sitä on kehitettävä kansainvälisistä taloudellisista suhdanteista riippumatta. Edellytysten luominen taloudelliselle nousulle vie vuosia ja se vaatii kummaltakin kaikilta osapuolilta määrätietoisuutta sekä suunnitelmallisuutta. Tähän pitkäjänteisyyteen perustuu myös sen edullisuus; varmuus tavaratoimituksista ja yhteistyöprojekteista vuosiksi eteenpäin, mikä on tärkeätä myös työllisyysnäkökohtien kannalta.”

Mitä uutta Suomessa siis on tapahtunut sitten Kekkosen ajan liturgian jälkeen? Eipä juuri mitään. Neuvostoliturgia on vaihtunut EU-liturgiaksi ja kaikki, jotka ovat eri mieltä tai kriittisiä, ovat valtion vihollisia. Mihin muuten YYA-sopimus päättyi? Käykö EU:lle ja EU-sopimuksille samoin? Hyvä toimittaja lisäisi vielä liturgisen kommentin: Nähtäväksi jää….