Avoin kirje Priden vastustajille

Ihmisyys on moninaista. Kukaan ei valitse sitä, millaiseksi syntyy. Kukaan ei myöskään valitse sitä, millaiseen kulttuuriin syntyy. Sen sijaan moni joutuu tekemään paljon valintoja sen suhteen, miten elää. Toiset sopeutuvat omaan kulttuuriinsa, kun taas toiset joutuvat hakeutumaan toisaalle jopa henkensä uhalla.

Te, jotka vastustatte Pridea siksi, että mielestänne homoseksuaalisuus on sairaus, voisitte päivittää tietonne. Se on poistettu sairausluokituksesta jo 1981. Oletteko kuulleet homoseksuaalista, joka tosissaan väittäisi heteroseksuaalisuuden olevan sairaus? Minä en.

Te, jotka vastustatte Pridea siksi, että sukupuolivähemmistöön kuuluminen on mielenterveysongelmaisuutta, olette kyllä väärässä. Tieteellisestikin on todettu, että transsukupuolisten ihmisten aivot ovat koetun sukupuolen kaltaisia. Samoin niille, joiden mielestä katumisia on paljon, haluaisin kertoa, ettei Suomessa pääse edelleenkään helposti korjaushoitoon ja moni transsukupuolinen kokee pitkitettyä kehodysforiaa. Se taas kuormittaa yksilöä paljon.

Te, jotka vastustatte Pridea siksi, että se turmelee lapsia, voin kertoa montakin asiaa. Ensinnäkin Pridet on tarkoitettu koko perheen tapahtumaksi. Miksi näin on? Lapsilla on oikeus tietää, ettei ole väärin kiinnostua oman sukupuolensa edustajista tai ettei ole väärin kokea sukupuolensa toiseksi kuin mihin on itse syntynyt. Toiseksi, lapsilta ei tarvitse kieltää rakkaudenosoituksien näyttämistä. Seksiä ei lasten kuulukaan nähdä, eikä sitä onneksi nähdäkään kulkueissa tai puistojuhlissa. Vaikka Pride on moninaisuuden juhla, on hyvä jättää eroottisimmat ja niukimmat asut vaatekaappiin ja tuoda itsensä muuten itseään korostavassa asussa esille.

Te, jotka vetoatte Raamattuun Pridea vastustaessanne, voisitte kertoa, missä kohti Raamattua kielletään Pride. Kuuluuko ”Älä osallistu Prideen” kymmeneen käskyyn? Minä en tällaista kohtaa tiedä. Sen tiedän, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Näin ollen koko sateenkaari-ihmisten ryhmä kuuluu moninaiseksi kuvaksi. Toisaalta joku väittää, etteivät sateenkaari-ihmiset kuulu kirkkoon, eivätkä usko Jumalaan. Sekin on väärin, sillä meitä sateenkaarevia kirkkoon kuuluvia kristittyjä on. Moni meistä osallistuu jumalanpalveluksiin ja sateenkaarimessuihinkin.

Lopuksi muistutan, ettei kukaan käske sinua muuttumaan sateenkaari-ihmiseksi. Jokaista pitää kunnioittaa, mutta myös kannustaa olemaan oma itsensä, kunhan ei loukkaa muita.

t. Jukka

jukkav

Kasvatustieteen kandidaatti (erityispedagogiikka), valtiotieteiden ylioppilas (sosiologia), filosofian ylioppilas (sukupuolentutkimus) ja yo-merkonomi (vakuutustoiminta). Tällä hetkellä olen Turun Vihreiden varapuheenjohtaja, Eläinvihreiden hallituksen jäsen ja Spektri ry:n puheenjohtaja sekä Turun kaupungin vammaisneuvoston varajäsen. Sähköpostia saa laittaa, osoite on jukka.vaisanen(at)vihreat.fi ja yhteydenottoa varten on tehtävä pieni muunnos.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu