Jokainen ihminen on työpaikan ja toimeentulon arvoinen!

(Puoluekokouspuheeni 19.9.2020 Vihreiden puoluekokouksessa.)

Arvoisa puoluekokousväki!

Kuinka moni muistaa viimevuotisen vammaisten asemaa käsitelleen puoluekokouspuheeni, jonka päätteeksi melkein koko sali nousi seisomaan? Jatkan nyt vammaisteemaa työllisyyden ja työttömyyden näkökulmasta. Vammaisten työllisyys on alhaisella tasolla. Itse monivammaisena tunnen sen henkilökohtaisesti ja vahvasti. Tosin olen juuri nyt ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen pienpalkkiollisessa työssä, tällä kertaa humanistisen tiedekunnan maisterifuksien opiskelijatuutorina Helsingin yliopistossa. Nautin suuresti siitä, että saan auttaa ihmisiä ja tunnen osaavani auttaa.

Kuitenkin ylipäätään historia vammaisten työllistymistä ajatellen koulutukseen kannustamisessa ja tukemisessa on siinä mielessä surkea, että moni ihan aikuisten oikeasti älykäs vammainen on ohjattu itselle motivoimattomaan koulutukseen tai jopa suoraan eläkkeelle. Tämä on vammaisen osaamiskyvyn aliarvioimista, vähättelyä ja jopa halveksimista.

Vammaisten ja myös osatyökykyisten työhön pääseminen on ollut kautta aikojen hankalaa, mutta koronakriisi hankaloittaa sitä entistä enemmän. Sama koskee erilaisia pitkäaikaistyöttömiä, joiden työttömyyden syyt vaihtelevat. Akateemisten työttömien ohjaaminen laitoshuoltajan tai yrittäjän tehtäviin ei aina ole järkevää. Näin ollen pitäisi huomioida työttömien osaamistaso ja kartoittaa tarkasti se, mihin yksilöllä on haluja ja kykyjä. Mielestäni on järkevämpää antaa työttömän opiskella rajattomasti avoimessa yliopistossa (kuitenkin työn vastaanottamisvelvoite huomioiden), sillä akateemisille järjestetään hyvin vähän työllisyyskoulutusta, eikä kaikille löydy koulutusta vastaavaa työtä.

Jokainen ihminen on työpaikan ja toimeentulon arvoinen!

t. Jukka

jukkav

Kasvatustieteen kandidaatti (erityispedagogiikka), valtiotieteiden ylioppilas (sosiologia), filosofian ylioppilas (sukupuolentutkimus) ja yo-merkonomi (vakuutustoiminta). Tällä hetkellä olen Turun Vihreiden varapuheenjohtaja, Eläinvihreiden hallituksen jäsen ja Spektri ry:n puheenjohtaja sekä Turun kaupungin vammaisneuvoston varajäsen. Sähköpostia saa laittaa, osoite on jukka.vaisanen(at)vihreat.fi ja yhteydenottoa varten on tehtävä pieni muunnos.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu