Uhanalaisten eläinlajien julkiset tappoehdotukset on sanktioitava

Suomen aluevesille on tullut uiskentelemaan suloinen mursu, joka tavattiin Haminassa. Mursu on uhanalaisluokituksessa luokiteltu vaarantuneeksi eläinlajiksi. Kuitenkin kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) julkesi ehdottaa tuon sympaattisen eläimen ampumista. Ehdotus on omasta mielestäni kammottava ja vastenmielinen.

Kansanedustajalla on arvovaltaa, mutta myös vastuu. Vaikka kyse onkin tulokaslajista Suomen luontoon, ei tällä hetkellä liene todennäköistä, että mursu kotiutuisi Suomeen. Kansanedustajan tulisi olla erityisen huolellinen siinä, miten suhtautuu julkisesti uhanalaisiin eläinlajeihin.

Tällaiset julkiset uhanalaisten eläinten tappoehdotukset tulisi sanktioida. Se muistuttaa kiihottamista kansanryhmää vastaan ja periaatteellisena erona vain on se, että kyseessä on viaton eläinlaji tai sen edustaja. Nähdäkseni sanktio voisi olla lähinnä sakkorangaistus. Tuomiossa tulisi ottaa huomioon ehdottajan yhteiskunnallinen asema vaikuttajana. Vaikuttaja voi esiintuomillaan näkemyksillään haitata yleistä suhtautumista eläimiin. Eläimiä ja eläinten hyvinvointia sekä elinmahdollisuuksia tulisikin kunnioittaa, mieluummin vielä nykyistä paremmin.

Ehdotankin, että tällaisten tappoehdotusten kitkemiseksi meidän kaikkien tulee tehdä työtä. Ei voi olla niin, että katsomme läpi sormien tällaisia esityksiä.

T. Jukka

 

+3
jukkav
Vihreät Turku

Kasvatustieteen kandidaatti (erityispedagogiikka), valtiotieteiden ylioppilas (sosiologia), filosofian ylioppilas (sukupuolentutkimus) ja yo-merkonomi (vakuutustoiminta). Tällä hetkellä olen Armon Vihreiden sekä Eläinvihreiden hallituksen jäsen ja Spektri ry:n puheenjohtaja sekä Vihreiden puoluevaltuuskunnan varajäsen. Sähköpostia saa laittaa, osoite on jukka.vaisanen(at)vihreat.fi ja yhteydenottoa varten on tehtävä pieni muunnos.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu