Palvelut ”landella”

Kun tavoitteena on maaseudun elinvoimaisuuden lisääminen tekemällä maaseutuasumisesta kadehdittavan mukavaa, ei voi olla törmäämättä palveluiden puuttumiseen. Tai tarkemmin mielikuvaan heikosta palvelutarjonnasta. Ja onhan se totta, että ostettavia palveluita on merkittävästi vähemmän harvaan asutulla alueella. Onkin syytä pohtia palveluita hieman syvemmin.

Mitä palvelut ovat? Wikipediassa palvelu määritellään seuraavasti. ”Palvelut ovat prosesseja tai toimintasarjoja. Palvelut kulutetaan (tai koetaan) samanaikaisesti kun niitä tuotetaan. Käyttäessään palveluja asiakas itse osallistuu palvelutapahtuman tuottamiseen.” Sytyke ry:n sivuilla on mielenkiintoinen pohdinta siitä, mikä on asiakas tai palvelu. Sen mukaan palvelu nähdään hyvin eri tavoin. Yleisesti mielletään, että palvelu on jotain, mitä tuotetaan toiselle ihmiselle. Palvelusta puhutaan myös laajempana käsitteenä, jossa ei olekaan ihmistä tai organisaatiota palvelua tuottamassa. Tästä esimerkkinä ekosysteemipalvelut. Ekosysteemipalvelut käsittää luonnon ihmiselle, eläimille, kasveille ja muille organismeille tuottamia asioita. Sen sisälle mahtuu hengitettävä ilma, puhdas vesi, ravinto, virkistys, raaka-aineet ja paljon muuta.

Ekosysteemipalvelut kattavat ihmisen tuottamia palveluiden lisäksi erilaisia palveluita, joita käytämme tiedostaen tai tiedostamatta.

Kun puhutaan kaupunkien ja maaseudun palveluiden erosta, puhutaan oman käsitykseni mukaan aina pelkästään sellaisista palveluista, joita ihminen tuottaa toiselle ja johon liittyy myös palveluliiketoiminta. Lasken tähän myös yhteiskunnan verovaroin tuottamat palvelut. Vähemmän puhutaan palveluiden eroista tai siitä, mitkä palvelut ovat maaseudulla helpommin saavutettavissa ja jotka tarjoavat usein ihmisen kannalta merkityksellisempiä hyötyjä.

Hankkiakseen palvelua ihmisellä on usein tarve palvelulle. Nälkä, jano, terveys, hyvinvointi, sosiaaliset tarpeet (ja paineet), kokeilunhalu.. Lista on loputon. Palvelulla usein täytetään jonkin asteinen tyhjiö, joka voi muodostua lähes mistä tahansa syystä. Yksi merkittävä syy on tekemisen puute. Kun toinen täyttää ajan käyttämällä televisioyhtiöiden palveluita, toinen hyödyntää kuntosalin palveluita tai lähiravintolan terassipalveluita. Palveluiden tarjonta on monipuolista ja kaupungeissa vaihtoehtoja on enemmän.

Elämyksiä, kokemuksia ja tunteita

Palveluita tuottavat yritykset puhuvat usein elämysten tuottamisesta. Matkailuliiketoiminnassa se on tärkeä osa markkinointia, mutta esimerkiksi ravintolat, kahvilat ja elokuvateatterit pyrkivät tarjoamaan asiakkailleen elämyksiä. Sellaisia positiivisia kokemuksia, jotka asiakas kokee miellyttäväksi ja haluaa kokea uudelleen. Mitä suurempi elämys, sen suuremman hinnan asiakas on valmis maksamaan palvelun tuottamisesta, eli tyhjiön täyttämisestä.

Elämysten kokeminen voi joillekin jopa vaatia palveluntuottajaa, joka on miettinyt elämyksen alusta loppuun, järjestänyt kaiken ja opastaa koko elämyksen ajan, mihin kiinnittää huomiota. Usein palveluntuottaja joutuu kuitenkin huomaamaan, että asiakkaan kokemat elämykset syntyvät jostain muusta. Itse olin hostina ulkomaiselle perheelle muutama vuosi sitten. Viikon ajan käytimme erilaisia palveluita, joita paikalliset yritykset tuottivat turisteille. Kun tapasin perheen puoli vuotta myöhemmin, paras kokemus oli heidän mukaansa sellainen, jonka pelkäsin jäävän ikuisesti mieleen ikävänä kokemuksena. Pilkkireissullamme pakkasta oli 30 astetta ja ajettuamme moottorikelkoilla 30 kilometriä, eräs perheen tytöistä oli jäälle päästessämme erittäin kylmissään. Pilkkiminen jäi vähemmälle huomiolle, kun yritimme saada häntä lämpimäksi. Edessä oli kuitenkin vielä paluumatka. Tietääkseni heille ei oltu myyty ”near death experienceä” tai ”palelluta itsesi pahemmin kuin koskaan” -palvelua. Siitä huolimatta juuri tuo elämys oli asiakkaan kokemana parasta, mitä he olivat koko matkalla kokeneet. Elämys oli negatiivisesta sävystään huolimatta kokemuksena valtava ja sitä kautta upea. Palveluna sitä ei kuitenkaan markkinoitu asiakkaalle.

Myös asuminen palveluna määritellään usein grynderin, kiinteistönvälittäjän tai talomyyjän toimesta. Heillä on paljon kokemusta asumisesta ja tietävät, miten asunnot myydään ihmisille. Asiakkaille kerrotaan, miten laattavalinnat tekevät elämisestä helpompaa tai kuinka tapetti luo avaruuden tuntua. Yritykset ovatkin onnistuneet tässä varsin hyvin, kun ihmiset viettävät jopa 95 % vapaa-ajastaan kotona. Neljän seinän sisällä. Tuijottaen tapettia tai telkkaria. Itse koen kerrostaloelämän passivoivana, vaikka olisi minkälaiset laminaatit lattiassa ja keittiökalusteet miellyttäisivät silmää.

Maaseutu tarjoaa erilaisia elämyksiä

Maaseudulla ei ehkä ole kaikkia kaupungin palveluita helposti saatavilla, mutta maaseutuympäristö tarjoaa aivan toisenlaisia palveluita. Kuvailen kaksi esimerkkiä.

Länsi-Pakilassa Helsingissä asuva urbaani kaksilapsinen perhe on kuullut, että keskustaan on avattu uusi nepalilaisravintola, jota on kovasti kehuttu. He varaavat kätevästi netistä pöydän ravintolasta. Koska muutkin ovat kuulleet ravintolasta, heille järjestyy pöytä heti seuraavana iltana. Lähtövalmisteluissa katsotaan, että vaatteet ja meikit ovat kunnossa, oikeat korut päällä ja lapset ovat käyneet vessassa. HSL:n mobiilisovelluksesta on jo katsottu sopivat bussi- ja junavuorot, millä päästään näppärästi perille. Ensin kävellään 150 metriä bussipysäkille varmistaen, että ollaan ajoissa. Bussi tuleekin 5 minuutin odottelun jälkeen ja maksu hoituu matkakortilla. Bussilla mennään juna-asemalle, jossa kävellään oikealle laiturille odottelemaan muutamassa minuutissa saapuvaa junaa. Raideliikenteessä on ollut pientä häiriötä ja odotus venähtää 10 minuutilla. Juna saapuu ja aivan pian ollaankin jo Helsingin päärautatieasemalla. Siitä pääseekin näppärästi raitiovaunulla aivan ravintolan lähelle, kun kävellään ihmisvilinässä ensin Mannerheimintien pysäkille. Ravintolassa kaikki on valmiina ja perhe pääsee suoraan pöytään istumaan. Tarjoilija tuo ruokalistat ja ottaa vastaan juomatilauksen. Koska ravintolassa on täyttä, juomien saapumiseen menee tovi. Perheen nuorimmat eivät ole vielä päättäneet, mitä haluavat syödä, joten ruokatilausta ei saada samalla tehtyä. Kymmenen minuutin kuluttua tarjoilija tulee ottamaan ruokatilaukset ja ystävällisesti kysyy, onko kaikki hyvin. Keittiö on kiireinen ja ruokien valmistuksessa menee reilu puoli tuntia. Perheen hieman vilkkaat pojat alkavat olla levottomia ja keksivät itselleen viihdykettä, joita vanhemmat eivät osaa arvostaa. Nyt pitää käyttäytyä, kun ihmiset katsovat. Lapset murjottavat ja tuijottavat kadulla kulkevia ihmisiä arvostellen heidän kävelytyyliään, vaatteita ja kaikkea mahdollista. Vanhempien pinna hieman kiristyy ja he joutuvat huomauttelemaan käytöstavoista tämän tästä. Ruoan tarjoileminen laukaisee tilanteen ja kaikki keskittyvät lautaseensa. Ja vähän toistenkin. Ruoka on erinomaista ja lapset saavat jälkkäriksi vielä jäätelöannokset. Kun kaikki ovat syöneet, maksetaan lasku. 147,50 euroa ja pikku tippi päälle, että tarjoilija huomaa heidän arvostavan palvelua ja ruokaa. Ja sitten suurin piirtein samoilla liikennepalveluilla kotiin. Aikaa meni ravintolaelämyksen kokemiseen nelisen tuntia ja rahaa paloi parisataa euroa, mutta nälkä saatiin hoidettua.

Mynämäellä asuva kaksilapsinen perhe pohtii illallista. Koska ei taas haluta syödä isän edellisenä syksynä kaatamaa hirveä, päätetään syödä kalaa. Perheen pojat ovat heti kartalla. Nyt lähdetään kalaan. Isä ja pojat nappaavat kalastusvälineet terassin nurkalta ja pyöräilevät läheiseen satamaan äidin hypätessä autoon käydäkseen lähikaupassa. Tällä kertaa ei lähdetä veneilemään, kun kalaa tulee laituristakin kalastaen. Nuorempi veljeksistä haluaa onkia mato-ongella ja vanhempi harjoittelee virvelillä kalastamista. Kala ei ala heti syömään, joten nuorempi kyllästyy nopeasti. Hän lähtee tutkimaan rantakivikoiden välissä olevia rantaan ajautuneita asioita. Sieltä löytyykin monenlaista. On simpukoita, jonkun vanha onkilaite, kotiloita ja sisiliskokin vilahtaa kivien välissä. Vanhemman pojan kärsivällisyys säilyy, kun uistin lentää lähes joka heitolla hieman kauemmas kuin edellisellä, eikä isän tarvitse ihan koko aikaa enää selvittää sotkuun menneitä siimojakaan. Ja sitten se tapahtuu. Kala nappaa uistimeen! Poika hihkuu riemusta ja huutaa isää apuun. Pojan mielestä nyt on ainakin hai kiinni. Niin kovin se laittaa hanttiin. Pikkuhiljaa kala saadaankin nostettua laiturille. Ihan komea puolikiloinen ahvenhan se siinä komeilee. Äkkiä vettä sankoon ja kala sankoon uimaan. Pikkuvelikin on jo juossut paikalle ja haluaa leikkiä kalan kanssa. Kohta hänkin haluaa taas onkia. Tunnin aikana kalaa tuleekin ihan kivasti. Saaliiksi tuli kymmenkunta ahventa ja pari särkeä. Isä keksii pojille kilpailun, kun ryhtyy perkaamaan saalista. Pojat saisivat illalla pienen karkkipussin, jos keräävät rannasta vähintään 10 roskaa ja vievät ne roskikseen. Ihan kauhean roskaista ei ole, joten siinä vierähtää tovin ja kalat tulee perattua poikien tutkiessa ympäristöä. Kotiin polkiessa vanhempi poika ei hiljene lainkaan, kun hän kertoo miltä tuntui, kun kala nappasi kiinni. Kotona äiti jo odottelee kaloja paistettavaksi. Perunat ovat jo valmiina kattilassa ja salaatti tehtynä. Äitikin saa kuulla, miten suuri kalastaja oli saanut kaikkein suurimman ahvenen. Pikkuveli muistuttaa, että hänkin sai monta kalaa. Sitten pojat menevät pihalle hyppimään trampoliinille, kunnes ruoka valmistuu. Ruokapöydässä käydään läpi kalareissua nauttien supertuoreesta, kotimaisesta kalasta. Äiti kertoo, miten hän oli törmännyt kaupassa perhetuttuun ja he olivat ehtineet käydä kahvilla vaihtamassa kuulumisia miesten ollessa kalassa. Puheenaihe vaihtuu, kun pihan reunaan tulee metsäkauris. Syömisen jälkeen vanhemmat hoitavat tiskit ja pojat katoavat huoneisiinsa VR chattiin ja leikkimään. Aikaa meni kolme tuntia, rahaa perunoihin ja lisukkeisiin, sekä karkkipusseihin 14,20 euroa. Vatsa tuli täyteen.

Kummassakin tapauksessa perustarve oli syöminen. Ravintolakäynnin tarjoamat kokemukset olivat lähtökohtaisesti aivan erilaiset, kuin kalaruoan valmistamisessa. Monen mielestä niitä ei voi verrata, mutta minun mielestäni niitä pitääkin verrata erilaisina kokemuksina, joita erilaiset asuinympäristöt asukkailleen tarjoavat. Ravintolakäynnin aikana perhe käytti myös useita erilaisia palveluita, joista he maksavat palvelun tuottajalle. Mynämäellä perhe käytti ruokakaupan ja kahvilan palveluiden lisäksi luonnon tarjoamia ilmaisia palveluita.

Palvelut käyttäjän mukaan

Minä en halua kertoa kenellekään, miten heidän tulisi valita haluamiaan palveluita. Osa ihmisistä ei haluaisi koskea pitkällä tikullakaan kalaan ja voi kokea onnellisuuden tunteita tietäessään, että voi valita lukuisista palveluista mieleisensä. Osa taas nauttii ihmisvilinästä ja ympärillä olevista ärsykkeistä, kuten liikenteen äänistä, mainosten valoista tai kauppakeskusten loputtomista vaatehyllyistä. Heille kaupunkien palvelut ovat juuri sitä, mitä he haluavat.

Itse kuulun siihen enemmistöön, joka arvostaa hiljaisuutta, rauhaa, luonnon läheisyyttä, itse tekemistä ja tulee erinomaisesti toimeen vähemmillä palveluilla. Kerrostaloelämän vaihtaisin mielelläni omakotitaloon, jossa on tilaa hoitaa puutarhaa, leikata nurmikkoa, tehdä puutöitä tai jotain muuta. Minä haluaisin, että talo sijaitsisi paikassa, jossa ei ole liikenteen jatkuvaa äänisaastetta, vesistö olisi lähellä ja metsään voisi mennä omalta pihalta. Kuulun myös siihen kasvavaan ryhmään, joka asuu kaupungissa, mutta joka tulee muuttamaan maalle heti kun se on mahdollista.

Ihmiselle sopivin paikka?

Kuten jo aiemmin tuli esille, ei ole yhtä oikeaa paikkaa, jossa kaikki olisivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Se riippuu jokaisen yksilön omista valinnoista ja arvostuksista. Kuitenkin voimme tehdä johtopäätöksiä siitä, minkälainen asuinympäristö on ihmiselle sopivin. Omakotiliiton asukasbarometri kertoo, että asumiseensa tyytyväisimpiä ovat omakotitalossa maaseudulla asuvat ihmiset. Lukuisat tutkimukset Suomessa ja eri puolilta maailmaa kertovat, että maaseudulla asuvat kokevat olevansa onnellisempia, kuin kaupungeissa asuvat. Tämä indikoi mielestäni sitä, että maaseutu on ihmiselle kaupunkia sopivampi asuinpaikka.

Suomalaisista neljä viidesosaa haluaisi maaseudun pysyvän elinvoimaisena. Maaseudun tulevaisuuden mukaan kaupungistumiskehityksestä huolimatta (tai sen vuoksi) lähes miljoona suomalaista harkitsee maalle muuttamista. Meidän omassa markkinatutkimuksessa kaupungeissa asuvista jopa kaksi kolmasosaa oli kiinnostunut maalle muuttamisesta. Nämä tulokset osoittavat kiistatta sen, että kaupungeissa asuu paljon ihmisiä, jotka eivät siellä haluaisi asua. Herääkin kysymys, onko suomalaisilla aidosti mahdollisuus vapaasti valita asuinpaikkansa?

 

JuriLaurila

Kirjoittaja on ASV Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja. Pelastaakseen maaseudun täydelliseltä väestönkadolta, hän kehitti Älykylä -konseptin. Tavoitteena on luoda uusi, elinvoimainen maaseutu tekemällä asumisesta kestävää kaikilla mittareilla. Asuminen voi olla taloudellista, modernia, ilmasto- tai ympäristöystävällistä, yhteisöllistä tai turvallista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu