Sopeuta (ja kuole!)

Moni katsoo ylempää kuvaa ja haaveilee alemmasta. Maaseutukunnilla on aika tehdä strategia heidän houkuttelemiseksi maalle.

Viime päivien ykkösfraasi on ollut ”taantuvien kuntien on sopeutettava toimintojaan”. Ohjeeksi on annettu, että niiden tulee sopeuttaa toimintansa sille tasolle, jolle tilastojen mukaan asukasmäärä laskee tulevaisuudessa. Näinhän tietenkin pitää tehdä, jos kunta jatkaa toimintaansa ”business as usual” -tyylillä. Asia voidaan nähdä myös toisin. Sopeuttamisvaatimus on kuin kohti ammuttu hätäraketti, jonka pitäisi herättää kuntapäättäjät! Enää ei voi toimia, kuten on aina toimittu.

”Viimeistä sopeutusta kutsutaan kuntaliitokseksi.”

Helppo paikka se ei ole sen enempää kuntalaisille, kuin kuntapäättäjillekään, kun pitää tehdä päätös kunnan alasajosta(sopeuttamisesta). Palveluverkoston alasajo tarkoittaa luonnollisesti kunnan houkuttelevuuden madaltamista. Jos kunta ei ole uusia asukkaita houkutellut tähänkään asti, seurauksena on todennäköisesti kiihtyvä ulospäin suuntautuva muuttoliike. Sopeuttaminen ei ehkä tapa kerralla kokonaan, mutta uusi sopeutusvaatimus jää odottamaan oikeaa hetkeä. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, kun osaa arvata lopputuloksen. Viimeistä sopeutusta kutsutaan kuntaliitokseksi.

Sopeutus vai kasvustrategia?

Kuntapäättäjillä on myös toinen mahdollisuus. Sopeuttamissuunnitelman sijasta voi tehdä kasvustrategian. Jokaisella Suomen kunnalla on käsissään houkuttelevuustekijöitä, joita ei tällä hetkellä hyödynnetä riittävästi. TNS Kantarin tekemän kyselyn mukaan 844.000 kaupunkilaista harkitsee vakavasti maalle muuttamista. Lisäksi ilmastonmuutos tulee näkymään lisääntyvänä maahanmuuttona. Suomalainen puhdas ja turvallinen yhteiskunta on monissa maissa utopiaan verrattava paratiisi. Tulijoita siis riittää.

Kuntien kannattaisi kasvustrategiaa tehdessään miettiä, millä investoinneilla saadaan eniten vaikuttavuutta aikaiseksi. Viisaasti tehty investointi tuo itseään enemmän tuloja ja elinvoimaa kuntaan, sekä lisää houkuttelevuutta ja tulevaisuuden uskoa. Ja tulevaisuuden usko tuo lisää asukkaita. Ensimmäinen kynnys kohti kasvua tuijottaakin usein peilistä. Kun saat siellä näkyvän ihmisen rohkaistua uudistumaan, mikä tahansa on mahdollista!

Kuntapäättäjille: Muistakaa, että tilastot ovat aina historiaa. Katsokaa tulevaisuuteen ja luokaa siitä mieleisenne!

JuriLaurila

Kirjoittaja on ASV Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja. Pelastaakseen maaseudun täydelliseltä väestönkadolta, hän kehitti Älykylä -konseptin. Tavoitteena on luoda uusi, elinvoimainen maaseutu tekemällä asumisesta kestävää kaikilla mittareilla. Asuminen voi olla taloudellista, modernia, ilmasto- tai ympäristöystävällistä, yhteisöllistä tai turvallista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu