Tarve uudistaa asumisen sektoria

Suomen asumisen sektori on pitkään eriytynyt suomalaisten asumistoiveista. Sen sijaan, että rakennettaisiin omakotitaloja kaupunkien lähimaaseudulle tai harvaan asutulle alueelle, joita suomalaiset kaipaavat, rakennetaan yhä pienempiä kerrostaloasuntoja ahtaammaksi käyville maantieteellisille alueille. Syitä tähän eriytymiseen on useita ja koko sektoria vaivaa vuosikymmenten aikana kehittynyt vääristymä, joka johtuu pohjimmiltaan epäonnistuneesta aluepolitiikasta, jota ei ole saatu korjattua.

Valtaosa suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa maalla, mutta yhä useampi päätyy asumaan kaupunkikerrostaloon. Ylipäätään maaseudun kiinnostavuus asuinpaikkana on kasvanut suurin piirtein samaa tahtia kaupungistumisen edetessä. Tämä yhtälö osoittaa hyvin konkreettisesti sen, ettei suomalaisilla ole riittävästi tarjolla toiveisiin vastaavia vaihtoehtoja. Opiskelu- ja työpaikat keskittyvät ja ihmisillä on liian usein lähes pakko muuttaa jossain elämänvaiheessa kaupunkiin. Ennen Korona -pandemiaa ja sen myötä tapahtunutta Suomen historian suurinta digiloikkaa, eli etätyön räjähdysmäistä kasvua, opiskeluiden tai töiden perässä muuttaminen kaupunkeihin oli yleistä. Mutta tilanne muuttui radikaalisti keväällä 2020, kun lähes kaikki, joilla oli mahdollisuus etätyöhön, myös saivat mahdollisuuden siihen.

Kaupungistumista tukee myös valtion asuntopolitiikka. ARA -rahoitukset menevät kaupunkeihin, eikä maaseutukuntien uudisrakentamiskohteet välttämättä saa valtiolta tukea rakentamiseen. Esimerkiksi vuosina 2011-2020 Lappiin on rakennettu 686 ARA -rahoitteista asuntoa, kun koko maahan on rakennettu 77 146 valtion tukemaa asuntoa. Valtaosa ARA -rahoituksesta menee Helsinkiin. Turku, Oulu ja Tampere vievät myös merkittävän osan rahoituksista. Rahoitusten suuntaamista suuriin kaupunkeihin perustellaan uudisrakentamisen tarpeella. Selitys on sikäli ontuva, että jokainen asumiseen tähtäävä rakennushanke tulee tarpeeseen sijainnista huolimatta.

Tyhjät asunnot esteenä

Yhtenä esteenä ARA -tuen saamiseen voi olla kunnan tyhjät asunnot. Jos kunnassa on vanhoja, vääränlaisia, väärissä paikoissa olevia huonokuntoisia, asumiseen kelpaamattomia ARA -rahoitteisia asuntoja, ARA voi kieltäytyä rahoituksesta tai takausten myöntämisestä. Samasta syystä voi myös paikallispoliitikot tehdä päätöksiä jättää rakentamatta uudiskohteita. Tilannetta voisi verrata siihen, että pihassa on vanha ruosteinen auto, joka ei käynnisty. Koska auto kuitenkin on pihassa, ei osteta toimivaa.

Kautta Suomen harvaan asutulla alueella on työvoimapula. Tulijoitakin olisi työpaikkoihin ja etätöitä tekemään, mutta ei nykyihminen halua teltassa asua ympäri vuoden. Aluepolitiikan kannalta uudisrakentamisen tukeminen sijainnista riippumatta on tärkein yksittäinen tapa asuntomarkkinoiden tervehdyttämiseksi. ARA -rahoituksen tai takauksen pitäisi olla tasapuolisesti saatavilla sijainnista riippumatta. Yhtään asuntoa ei rakenneta mihinkään, jos sille ei ole käyttöä.

Päättäjät hereille

Demografiset muutokset eivät johdu pelkästään epäonnistuneesta asuntopolitiikasta, vaan rakenteellista eriarvoisuutta kasvatetaan monella päällekkäisellä tavalla. Yksi merkittävä tekijä on opiskelupaikkojen keskittyminen. Jos nuorilla ei ole mahdollisuutta opiskella ammattiin omalla paikkakunnalla, heidät pakotetaan muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Tuossa iässä usein löydetään myös se elämän rakkaus, jonka kanssa perhettä myöhemmin perustetaan. Todennäköisyys sille, että elämänkumppani on kotoisin samalta paikkakunnalta, on aika pieni. Silloin tulevan kodin sijainti on yllättävän usein opiskelupaikkakunnalla.

Jos kuitenkin käy niin, että uusi perhe päättäisi palata jommankumman kotipaikkakunnalle, ensimmäisenä kysymyksenä on mihin. Jos paikkakunnalla ei ole tarjolla sopivia, hyväkuntoisia ja nuoren parin saavutettavissa olevia asuntoja, muuttaminen voi estyä. Eivät he vanhempien nurkkiin muuta kuitenkaan. Alueiden tasa-arvoisuuden kannalta minkään valtion rahoituksen ei pitäisi painottua millekään alueelle, vaan niiden tulisi olla kaikkien ulottuvilla tasapuolisesti. Uudisrakentamisessa erityisesti.

Päättäjien pitäisi ymmärtää myös asuntorahoituksen muodostavan esteitä uudisrakentamiseen. Alueilla, joissa ei ole uudisrakentamista tapahtunut merkittävästi, myös asuntorahoittajat ovat passiivisia. Samoilla alueilla asuntomarkkinat ovat usein hiljaisia, koska liikettä ei juuri tapahdu. Rahoituslaitosten lainaehdot voivat muodostaa suuria vaikeuksia nuorille perheille rakennuslainan saantiin ja pahimmillaan estää rakennuslainan saannin kokonaan. Muuttohaluista ja työpaikoista huolimatta.

Valtion tulisikin pikaisesti tehdä muutoksia, jotta alueellinen tasa-arvoisuus rakentamisessa toteutuisi. Keinot ovat yksinkertaisia, vaikka poliittisesti varmasti vaikeita. Kaikki ARA:n rahoitusta tai takausta hakevat tulisi asettaa samalle viivalle ilman alueellista erottelua, opintojen mahdollistaminen kotiseuduilla tulisi olla yhä useammalle mahdollista ja rahoituksen saaminen kaikkiin rakennuskohteisiin tulisi olla samoilla ehdoilla tapahtuvaa. Siinäpä on kansanedustajille haasteita, mutta nämä toimet ovat alueellisen tasa-arvon kannalta keskeisiä ratkaistavaksi. Nyt on aika kääriä hihat ja alkaa töihin.

0
JuriLaurila
Rovaniemi

Kirjoittaja on ASV Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja. Pelastaakseen maaseudun täydelliseltä väestönkadolta, hän kehitti Älykylä -konseptin. Tavoitteena on luoda uusi, elinvoimainen maaseutu tekemällä asumisesta kestävää kaikilla mittareilla. Asuminen voi olla taloudellista, modernia, ilmasto- tai ympäristöystävällistä, yhteisöllistä tai turvallista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu