Heitämmekö erityistukea tarvitsevat syrjään?
Vaativaa erityistukea tarvitsevat nuoret ja heidän peruskoulun jälkeiset opinnot eivät ole saaneet valtakunnallisesti mediassa paljoa huomiota. Heidän opiskeluunsa ei ole kiinnitetty aiemmin huomiota, ennen oppivelvollisuuden laajentumista toiselle asteelle. Erityistukea tarvitseville on olemassa joitakin omia opiskelupaikkoja, mutta vain hyvin rajoitetusti.
Mutta olemmeko tehneet tarpeeksi töitä, että jo olemassa oleviin opiskelupaikkoihin saataisiin erityistukea? Ammattikoulututkintojen kautta erityisnuoret voisivat työllistyä suoraan, mutta ammattikoulujen tulisi tarjota tukea erityisnuorille heidän tarvitsemallaan tavalla. Mietin myös olisiko mahdollista suorittaa lukiosta vain osan aivan kuten kaksoistutkinnossa on mahdollista?
Muutokseen on nyt herätty monin paikoin, kun oppivelvollisuus laajeni toiselle asteelle, kuten esimerkiksi Kouvolassa. Kouvolassa Laila Uljas teki valtuustoaloitteen erityistukea tarvitsevien nuorten opiskelupaikkojen lisäämisestä, kun aiemmin opiskelupaikkoja oli vain kolme koko kunnassa. Valtuustoaloitteen myötä Kouvolan ammattiopisto Eduko aikoo hakea vaativan erityistuen koulutuksen järjestämislupaa. Hienoa, että asiaa edistetään Kouvolassa, mutta Suomen sisällä kunnissa on paljon eroja. Tähän asiaan kunnilla on onneksi paljon paremmin aikaa perehtyä hyvinvointialueiden aloitettua vuoden 2023 alussa, kun kuntien suurimmaksi tehtäväksi jää koulutuksen järjestäminen.
Käsittämätöntä miten tähän ei olla herätty, vaikka Pisa-tulokset laskee ja nuorten pahoinvointi, sekä esim. huumekuolemat todella hälyyttävällä tolalla.
Ilmoita asiaton viesti
Asia ei ole ihan yksioikoinen. Kyllä erityisen tuen oppilaille on yleensä tarjolla räätälöityjä toisen asteen opintoja, ainakin täällä Keski-Savon alueella löytyy helpostikin.
Blogisti kuitenkin kirjoitti vaativasta erityisestä tuesta, mikä on hämäränpuoleinen käsite, koska se pitää sisällään hyvin monilla diagnooseilla olevia oppilaita. Osalla ei ole välttämättä oppimisvaikeuksia eikä psyykkisiä ongelmiakaan (esim. liikkumisen/motoriikan ongelmat), osa on taas moniongelmaisia. Taas se, että kuinka paljon nuorten pahoinvointia tai huumekuolemia osuu tähän ryhmään, on asia, josta tuskin on tarkempaa tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä, eikö nuorten ongelmat ole yksioikoisia? 😀 Nämä kuntakohtaiset erot erityistapausten kanssa on hirvittävät ja tästä tulee vielä paljon murhetta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, erityisen tuen tarvitsijoiden ja siihen oikeuttavien diagnoosien määrä on kasvussa. Se, että diagnooseja tehdään entistä enemmän, johtunee joko siitä, että ongelmia on oikeasti entistä enemmän tai sitten osa diagnooseista on tehty köykäisesti.
Mielenterveyden häiriöt nuorilla ovat taatusti yleistyneet, sen näkee omassa työssäkin. Mutta sitten on näitä oppisen, tarkkaavuuden ja oman toiminnan ohjauksen pulmia ja niiden perusteella siirtoja erityiseen tukeen. Suurin osa on aiheellisia, mutta entistä enemmän on niitäkin, joilla ongelma on pelkkä motivaation puute. Ja nämä sitten syövät resursseja turhaan. Plus ovat oikeutettuja Kelan tukeen.
Tiedän oikeasti tästä jotakin ja niin tietävät luullakseni kaikki muutkin nuoria opettavat.
Ilmoita asiaton viesti
En usko että ongelmien määrä hirveästi per capita noussut nykysukupolvessa, diagnosointi ja sehän on vain hyvä asia. Vangeissa esim on 10x ADHD esiintyvyys vs valtaväestö.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, vangeilla pitää paikkansa. Mutta kyllä tuosta ”diagnoosiherkkyydestä” kirjoitti Hesarissa joku aika sitten joku asiantuntija, en vaan muista kuka.
Itse näen työssä sekä adhd:stä kärsiviä tai pelkästä tarkkaavuuden pulmista kärsiviä, mutta niitäkin löytyy, joille on diagnoosi saatu, mutta täytyy huuli pyöreänä ihmetellä, että minkä vuoksi. No, yksi selitys on huoltajien sinnikkyys ja helpotetut opiskeluvaatimukset, kun oppilas siirretään erityiseen tukeen.
Ilmoita asiaton viesti
Siis eihän 1990-luvulla edes tuollaista taudinkuvaa ollut, itseltäni se on jäänyt diagnosoimatta – mutta testien perusteella sen tunnistan. Minusta tuollainen vähättely on käsittämätöntä, varsinkin kun myönnät että vankiväestössä nämä ongelmat on kasaantuneet. Jenkkimallia kohti siis…
Ilmoita asiaton viesti
En vähättele, asia on työssä arkea. 90-luvulla todella alettiin vasta kiinnittää huomiota näihin pulmiin ja moni on saanut diagnoosin aikuisena myöhemmin.
Oman työn kautta vain näkee sen, että myös kyseenalaisia diagnooseja tehdään tarpeellisten ohessa. Diagnoosi ei sinänsä vielä merkitse koulumaailmassa mitään, vaan sen pohjalta tehdyt tukipäätökset.
Ja välillä huomaa, että jos oppilas on ahkerasti opiskellen saanut 7-8 arvosanaksi, niin siirto diagnoosin pohjalta jopa suoraan erityiseen tukeen on tarkoittanut hyvinkin paljon helpotetuja vaatimuksia. Silloin kyllä herää kysymys, että oliko tuki tuki tarpeen. Tai tuo motivaation puute ilman suurempia oppimisen pulmia ei saisi oikeuttaa siirtoa tuen piiriin, koska se ei ole edes toisten oppilaiden kannalta reilua.
Ilmoita asiaton viesti
Mutsi teki historian lehtorina 33v työuran ja tietää kyllä opettajien taakan nykyäänkin kun on sellainen taustavaikuttaja eläkkeelläkin, siksi ihmettelen miksi ”herää kysymys”, siis tuo nykyopetusmallihan on joka mittarilla ainakin omalla skaalalla epäonnistunut. Ilmeisesti huoltosuhde ei ole tarpeeksi viturallaan ilman että koulutuskin persiilleen.
Ilmoita asiaton viesti