Tänään on Maaliskyydityksen (Märtsiküüditus) muistopäivä

Virossa, mutta ei pelkästään Virossa, vietetään tänään Märtsiküüdituse vuosipäivää.

25.3.1949 imperialistinen roistovaltio Venäjä suoritti yhden toteuttamistaan joukkokarkoituksista – kansanmurhista.

Kansanmurhaluettelossa oli Virosta 29161 nimeä. Noin 8000 karkotettavaksi (murhattavaksi) tarkoitettua pelastui esimerkiksi ystävien varoitettua heitä, ja/tai heidän liityttyä metsissä piileskeleviin ja rikollista kommunistihallintoa vastaan taisteleviin metsäveljiin.

21 153 ihmistä rintalapsista sairasvuoteeseen sidotuista vanhuksista lähetettiin ryssien toimesta härkävaunuissa Siperiaan kuolemaan.

—–

Vastaava Kesäkyyditys tapahtui Venäjän toimesta 14.6.1941, jolloin ”Oraksen omakohtaisesti kuvaama pidätysaalto tavoitti noin 10 000 virolaista, jotka kyyditettiin Siperiaan. Noin 3 500 kyyditetystä miehestä oli keväällä 1942 hengissä enää alle 100, ja takaisin Viroon heitä lienee aikanaan palannut parikymmentä.”[xvii] Enemmän täältä.

Vuoden 1941 kyydityksistä Ants Oras: ”Se, minkä todistajiksi olimme joutuneet, eiollut enempää eikä vähempää kuin yritys panna alulle Viron kansan tuhoaminen. Se oli vain ensimmäinen toimenpide, joka tuon yhden vuorokauden kuluessa koski noin 10 000 virolaista eli jokaista 112. asukasta. Se ulotettiin pian koskemaan vielä ainakin 40 000 asukasta, mutta suunnitelmana oli, kuten asiakirjoista myöhemmin ilmeni, kuljettaa pois lähes kaksi kolmasosaa väestöstä.”[xx]

”Seuraavat ryhmät oli määrä kyydittää Baltian maista:

1) kaikki hajoitettujen porvarillisten puolueiden sekä porvarillisten
taloudellisten ja sivistyksellisten järjestöjen jäsenet, kaikki
sosiaalidemokraatit, syndikalistit ja trotskistit;

2) edellisen hallitusjärjestelmän aikaiset virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisivirkailijat;

3) vuosina 1918-20 bolsevikkeja vastaan käytyyn sotaan –
josta nyt käytettiin nimitystä »kansalaissota» – osallistuneet;

4) entiset kommunistisen puolueen jäsenet, jotka olivat joko jättäneet puolueen tai erotettu siitä;

5) pakolaiset ja maahanmuuttaneet;

6) ulkomaiden diplomaattisten edustajistojen palveluksessa olleet ja ulkomaisten liikkeiden entiset edustajat;

7) ulkomaille kirjeenvaihdossa olevat henkilöt, kuten esimerkiksi esperantistit ja filatelistit;

8) poliittisten pakolaisten sukulaiset;

9) papistoon kuuluvat ja uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet;

10) aristokraatit (näitä ei baltiansaksalaisten poistuttua Virossa enää ollut), tilanomistajat, teollisuus- ja liikemiehet, pankkiirit ja ravintolanomistajat.

Kaikki näihin ryhmiin kuuluvat oli siirrettävä Venäjän synkimmille alueille perheineen. »Se on aivan luonnollista», sanoi eräs kommunisti Virossa näiden tapahtumien jälkeen, »sillä heidän perheensähän vastustaisivat tietenkin sitä, mitä tapahtuu, joten siis heistäkin on päästävä. Ainoa ero oli, että perheen päämiehet määrättiin »pidätettäviksi», kun taas heidän perheensä »kuljetettaviksi». Lisäksi oli kyyditysten määrä koskea jokaista, jolla saatettiin epäillä olevan arvosteleva asenne hallitusjärjestelmään nähden tai että hän mahdollisesti levittäisi tyytymättömyyttä tulevaisuudessa. Kaikki tämä tulkittiin laajimmalla mahdollisella tavalla. Jo lyhytkin vilkaisu yllämainittuun luetteloon osoittaa, että siihen kuului suuri
osa Baltian maiden väestöä. Tarkoitus oli, että myöhemmät kyyditykset seuraisivat nopeasti toisiaan. Se, mitä näimme, oli pelkästään varovainen ensi askel.”[xxi]

—–

Viro ei tietenkään ollut ainoa imperialistisen roistovaltion Venäjän uhri.

Latviasta:

Venäjä kyyditti 14.6.1941 kyydityksissä yli 15 000 latvialaista Siperiaan kuolemaan – näistä yli 1200 oli lapsia.[xv]

22.-24.6.1941 Venäjä otti latvialaiset poliittiset vangit kyyditettäväksi, kidutettavaksi ja murhattavaksi. Yli 6000 vietiin, vähemmän kuin 1% heistä palasi elossa.[xvi]

Latviasta 1949:

Uusi latvialaisten kyydityskäsky, nro 0068, allekirjoitettiin 28.2.1949. Sen mukaiset pidätykset alkoivat 25.3.1949. 33 junaa vei yli 43 000 latvialaista, joista yli 10 000 oli lapsia.[xv]

Kyyditettyjen asuntoihin muutti venäläisiä.[xvi]

Liettuasta 1941:

Kansain­välisen natsi- ja neuvostomiehityshallinnon rikoksia Liettuassa tutkivan komission mukaan karkotettujen määrä oli 12 832 henkeä ja vangittujen määrä 4 663. Joten kaikkiaan kyyditetyiksi joutui noin 17 500 Liettuan kansalaista, joiden joukossa 2 045 juutalaista ja 1 576 puolalaista. Noin 5 060 karkotetuista oli alle 16-vuotiaita lapsia. Eniten karkotetuissa oli talonpoikia (29,8%) ja kotona työskenteleviä (14,3%), sitten seurasi­vat opettajat (5,2%), virkamiehet (5,0%), työläiset (3,1%). Perheistään erotettujen vankileireille vietyjen miesten sosiaalinen kokoonpano oli seuraava :
virkamiehet (15,8%), talonpojat (14,0%), poliisivirkailijat (11,1%), upseerit (10,5%) ja työläiset (7, 5%). Kolmannes karkotetuista palasi
Liettuaan (40,3 prosenttia karkotuspaikkoihin viedyistä, mutta vain 12,5 prosenttia keskitysleireille suljetuista), neljännes karkotetuista kuo­li (viidennes karkotuspaikkaan viedyistä, yli puolet keskitysleiriläisistä), peräti 40 prosentin kohtalo on tuntematon.”[xix]

Tshetsheniasta 1944:

”Helmikuussa 1944 koko tshetsheeniväestö vangittiin
salaisen poliisin pahamaineisen päällikön Lavrenti Berian suunnitelman mukaisesti puna-armeijan juhlapäivänä, jolloin kaikkien piti olla kylissä juhlimassa. NKVD:n joukot piirittivät kylät, ampuivat vastustelijat, raskaana olevat naiset, vanhukset ym. kuljetusta kestämättömät, ja lisäksi ympäri tasavaltaa järjestettiin raakoja joukkomurhia.  Vuoristokylät, aulit, roihusivat viikkoja liekeissä.

Yksi tunnetuimmista joukkomurhista tapahtui Haibahin kylässä, jossa 700 kyläläistä poltettiin elävältä viljavarastoon NKVD:n kenraalien Mihail Gvišianin ja Vladimir Serovin määräyksestä. Dudajevin aikana paikalle pystytettiin yksi Tshetshenian lyhyen itsenäisyyskauden lukemattomista ”tshetsheenien holokaustin” muistomerkeistä. Gvišianin tšekisteissä oli tuolloin myös nuori tshetsheeni, joka kieltäytyi surmatöistä ja valitti NKVD:n johdolle, mistä hyvästä hänet karkotettiin vankileirille Siperiaan. Nikita Hrutshev käytti
myöhemmin tämän miehen todistusta ja Haibahin joukkomurhaa todisteaineistona Beriaa ja Serovia vastaan. Väestö lastattiin karjavaunuihin ja karkotettiin Kazakstanin hyisille aroille. Yli 60 % tshetsheeneistä menehtyi joukkomurhissa, kuljetuksen aikana, keskitysleireillä ja perillä Kazakstanissa, jossa hengissä
selvinneet jätettiin keskelle ei mitään ja heitä kuoli suurin joukoin nälkään, kylmään, tauteihin jne.”

—–

En kerta kaikkiaan jaksa jatkaa tätä surullista Venäjän toteuttamaa kansanmurhaluetteloa.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu