Viisi vuotta Viron "patsasmellakoista"

Tänään tulee täyteen viisi vuotta Venäjän laajamittaisesta, huolellisesti suunnitellusta ja valmistellusta erikoisoperaatiosta Viroa vastaan.

Venäjä yritti saada aikaan tilanteen, että Viron Suojeluskunta (Kaitseliit) ja/tai armeija tulisi kaduille rynnäkkökivääreineen kukistamaan venäläisten mellakointia Tallinnan kaduilla. Se asevoimien käyttö olisi mahdollistanut ”Mainilan laukaukset” jossa venäläisiä mellakoijia olisi murhattu Virossa Venäjän toimesta ja lavastettu murhat suojeluskuntalaisten tekemiksi.

Sitä olisi seurannut Venäjän asevoimien hyökkäys Viroon ”puolustamaan venäläisiä”.

Vaikka venäläiset mellakoijat tuottivat hyvin suuria aineellisia vahinkoja Tallinnassa, niin onneksi virolaisilla päättäjillä oli niin kylmät päät, ettei asevoimia lähetetty kaduille. Toki suojeluskuntalaisia oli kaduilla apupoliisien ominaisuudessa poliisien komennossa ilman sotilasaseita. Suojeluskunnan patrulleja oli jonkin verran myös joillakin paikkakunnilla järjestystä turvaamassa – mutta ilman sotilasaseita, esimerkiksi kenttälapioilla varustautuneina.

Siten Venäjä ei saanut tekosyytä lähettää joukkojaan Viroon ja säästyttiin Viron ja Venäjän väliseltä sodalta sillä kertaa.

Suosittelen oheista artikkelia suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein taustoitukseksi. Siitä olisi opittavaa Suomenkin turvallisuuspolitiikasta päättäville.

 

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu