Sissi – sissitoiminta, mistä on kysymys?

Minun mielestäni sissitoiminta on vihollisen hallussa olevalla alueella tapahtuvaa sodankäyntiä.

Minusta oikea sissi on sotilas, vähintäänkin kokardi lakissa, tai oman maan lippu hihamerkkinä. Siviilipuvussa siviilejä vastaan toimiva ei ole sissi vaan terroristi.

Siviilipuvussa oleva henkilö, joka ei kanna asetta avoimesti, on ns. laiton taistelija, ei sissi. Vangiksi joutuessaan tällaiseen henkilöön ei tarvitse soveltaa sotavankien suojaksi solmittuja sopimuksia.

Menestyksellinen pitkäaikainen sissitoiminta on mahdollista vain jos siihen on valmistauduttu etukäteen. Valmistautuminen tarkoittaa vähintään varustekätköjen perustamista, mielellään myös piilossa olevan majoituskorsun rakentamista etukäteen.

Sissitoiminta on hyvin vaativa sodankäyntitapa, johon pitää saada asianmukainen aselajikoulutus. Ei riitä, että osaa rakentaa pommin ja käyttää pommia vihollista vastaan – pitää myös esimerkiksi hallita keinot millä voidaan estää vihollista jälittämästä sissiä hänen tukialueelleen (majapaikkaan, varustekätkölle).

Minun mielestäni sissi käyttää henkilökohtaista asettaan vain hätätilanteessa itsepuolustukseksi – kun kaikki on mennyt pieleen perusteellisesti.

Sissin pitäisi toimia niin, ettei vihollisella ole hänestä hajuakaan, ei ainakaan näe häntä missään vaiheessa (ei myöskään lämpökameralla tai pimeänäkölaitteella).

Sissien pitäisi toimia hyvin pienessä joukossa, esimerkiksi taistelijaparina – eikä muita omia mailla halmeilla. Väijytys voitaisiin rakentaa parina, mutta väijytyksen voisi jäädä toteuttamaan vain yksi sissi – kaukolaukaisimella radioteitse, tai jo kauan sitten piiloon vedetyllä kaapelilla. Toinen voisi olla vihollisen tulosuunnassa parin kilsan päässä tiedustelijana ja antaa räjäyttäjälle ennakkovaroituksen vihollisen tulosta.

Sissitoiminnan pitäisi olla koordinoitua ja johdettua jotta se olisi tehokasta.

Sissille erinomaisia taisteluvälineitä ovat kevyet kylkimiinat ja viuhkapanokset. Suurten räjähdysainemäärien käyttö on hankalaa ja riskialtista. Esimerkiksi singon käyttö paljastaa sissin olinpaikan.

Normaali käyttöperiaate sisseille on, että sissitoiminnalla tuetaan tavallisia maavoimien taistelutapoja (viivytys, puolustus ja hyökkäys) – nimenomaan vihollisen selustassa ja pääsääntöisesti vihollisen logistiikkaa (huolto) vastaan.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu