Erittäin vaarallisen teräaseen hallussapitolupa ja niiden varastointi

Uusi Suomi uutisoi sarjapuukottajasta.

Esimerkiksi fileerausveitsi on erittäin vaarallinen teräase terän pituuden vuoksi. Erittäin vaarallisten teräaseiden hallussapitoon täytyy vaatia poliisin myöntämä hallussapitolupa. Luvan saamiseksi pitää selviytyä palikkatestistä, lääkärintarkastuksesta ja kahden eri poliisin suorittamasta kuulustelusta. Lupa voidaaan myöntää vain 20 vuotta täyttäneelle, kalastusseuraan kaksi vuotta kuuluneelle henkilölle, kalastuskouluttajan suosituksesta.

Kaikki fileerausveitset pitää säilyttää kalastusseurojen kassakaapeissa, joista kalastajan pitää käydä kuittaamassa veitsi haltuunsa lyhytaikaisesti kalastamaan lähtiessään. Veitseä on kuljetettava lukitussa suojuksessa ja sen saa poistaa suojuksesta lyhytaikaisesti vain kalastuspaikalla kalasta veren laskemiseksi ja sitten keittiössä kalan suolistamiseksi ja fileroimiseksi.

Kun fileroiminen on lopetettu niin filerointiveitsi täytyy välittömästi palauttaa kalastusseuran kassakaappiin.

Silmänisku

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu