Virossa kutsutaan kertausharjoituksiin 6000 reserviläistä 2013

Vuonna 2013 Virossa kutsutaan noin 6000 reserviläistä kertausharjoituksiin. Lähde. Viron kertausharjoitukset ovat tyypillisesti sellaisia, että ensin kutsutaan päällystö ja erikoishenkilöstö harjoituksiin. Nämä valmistelevat harjoitusta ja oppivat noin viikon, sitten tulee miehistö noin viikoksi. Eli päällystö on harjoituksissa noin kaksi jopa kolme viikkoa kerrallaan.

Jos Viron ja Suomen väkilukuihin suhteutetaan Viron kertausharjoituksiin kutsuttavien määrä, niin Suomessa pitäisi kutsua vuonna 2013 kertausharjoituksiin noin 30 000 reserviläistä – vaan valitettavasti ei kutsuta.

Suomen poliitikot ovat päättäneet säästää puolustusmenoissa joten kertausharjoituksia ei käytännössä ole lainkaan. Se tulee maksamaan runsaasti suomalaista verta kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen valloittaa koko maan. Ennen Talvisotaa Suomi jätti osan miehistä kouluttamatta kokonaan ja lyhensi osan koulutusaikaa – säästösyistä. Se säästäminen maksoi meille paljon niin kaatuneina, invalideina kuin myös Karjalan menetyksenä. Miten ison lämpäreen Suomi menettää seuraavassa sodassa en osaa sanoa, mutta tämä kertausharjoituksista pihistäminen on täysin /Cstä.

jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen noin puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen yli 30 vuotta ja edelleen. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu