Kohtuuhintainen sähkö turvaa tulevaisuutemme

Suomi elää viennistä!

Jotta meillä olisi kannattavaa vientiteollisuutta meillä pitää olla kohtuuhintaista sähköä tarjolla tuulipa täällä tai ei ja paistoipa aurinko tai ei. Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä sitä, että hyvinvointimme perustuu kannattavaan vientiin.

Vesivoima on ympäristöystävällistä, halpaa eikä tarvitse tukiaisia – mutta sen lisärakentamista vastustetaan suuriäänisesti. Vuotos ja Kollaja olisivat järkeviä vesivoiman rakennuskohteita.

Tuulivoiman lisärakentamisessa Suomeen ei ole vähäisintäkään järkeä – päinvastoin lisärakentaminen on haitallista Suomelle ja suomalaisille. Tuulivoima on erittäin kallista, eikä tuulivoimalat tuota sähköä valtakunnanverkkoon mainita saakka juuri silloin kun Suomessa kulutetaan energiaa eniten.

Aurinkovoima ei ole Suomessa järkevää sillä juuri silloin kun Suomessa kulutetaan energiaa eniten, niin auringon säteilyteho on Suomessa pyöreä NOLLA. Se olisi myös erittäin kallista.

Puun polttaminen on erittäin kallista ja lisäksi erittäin saastuttavaa kun otetaan koko ketju huomioon – kuten pitää ottaa.

Turpeen poltto saastuttaa hirveästi, eikä ole muutenkaan järkevää polttaa turvetta joka on tulevaisuudessa tärkeä kemianteollisuuden raaka-aine.

Suomeen on järkevää rakentaa hyvin runsaasti uutta ydinvoimaa tuottamaan meille (ja vientiinkin) sähköä ympäristöystävällisesti, halvalla ja ilman tukiaisia. Edullinen energia mahdollistaa hyvinvointimme – mm. kilpailukyvyn kautta.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu