Kokoomus on silti paras puolue

Olen tyytymätön useisiin puolueeni Kokoomuksen tekemisiin, tekemättäjättämisiin ja linjauksiin:

– puolustusmäärärahojamme leikattiin hirvittävän paljon, vaikka juuri vähän aikaa sitten puolustusmäärärahoja päätettiin korottaa 2% yli inflaation useana vuotena;

– Leikataan sodan ajan joukkojen määrää ja tuhotaan käyttökelpoista puolustusmateriaalia;

– Halosen ja Tuomiojan kuin käärmettä pyssyyn ajamaa jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen liittymistä ei torbetoidu loppumetreillä;

– Kokoomus suosii homoilua vastoin jäsenkuntansa tahtoa;

– Suomen on annettu ja annetaan velkaantua hirmuista vauhtia, eikä ole karsittu julkista sektoria ainakaan tarpeeksi, vaikka juuri sitä pitäisi tehdä intensiivisesti;

—–

Mutta silti Kokoomus on ehdottomasti paras puolue minun mielestäni, olen ollut Kokoomuksen jäsen nelisenkymmentä vuotta.

Kokoomus ainakin pyrkii joissakin asioissa oikeaan suuntaan:

– Helpotetaan yrittäjäksi ryhtymistä ja vähennetään byrokratiaa;

– Pyrkimyksenä on yritysverotuksen alentaminen;

– Pyrkimyksenä on ansiotuloverotuksen alentaminen;

– Pyrkimyksenä on tuloverotuksen progression lieventäminen;

– Ajatuksena on, että on parempi tehdä työtä alhaisemmallakin palkalla kuin olla työttömänä, pitää poistaa työllistymisen esteitä;

– Haluaa Suomeen lisää ydinvoimaa tuottamaan meille sähköä ympäristöystävällisesti, halvalla ja ilman tukiaisia, se parantaa Suomen kilpailukykyä;

– Ymmärretään että ihmisiä pitää kouluttaa niille aloille, joilla on työvoimapulaa, eikä kortistoon;

– Yritetään vähentää aivan liian suurta kuntien määrää, ja päästä eroon kaikenkarvaisista hallintohimmeleistä, vähennetään julkisen sektorin menoja;

– Ei ymmärretä ketjuttuvaa viiden vuoden irtisanomissuojaa kuntien henkilöstölle kuntaliitosten yhteydessä;

– Ymmärretään että Suomen luonnollinen viitekehys on demokraattisten maiden puolustusliitto NATO;

– Ymmärretään ettei ole tärkeää tuotetaanko palvelut julkisen sektorin vaiko yksityisen yrityksen toimesta, kunhan ne ovat laadukkaita ja kustannustehokkaita.

jussina
Kokoomus Varkaus

Kokoomuslainen noin puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen yli 30 vuotta ja edelleen. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu