Venäjä yrittää saada Georgian

Venäjä epäonnistui yrityksessään miehittää koko Georgia uudelleen elokuussa 2008 tekemällään sotilaallisella hyökkäyksellä Georgiaan. Venäjä jatkaa kuitenkin edelleen Georgian kansainvälisesti tunnustettujen alueiden, kuten Abhasian ja ns. Etelä-Ossetian miehitystä – niillä Georgian alueilla on Venäjän asettamat nukkehallitukset ja Venäjä yrittää asettaa lopullekin Georgialle oman nukkehallituksensa (kuten on mm. Georgian naapurissa Tshetsheniassa).

Venäjä rikkoo edelleen törkeästi Georgian sodan aikana tekemäänsä aseleposopimusta ja järjestää jatkuvasti provokaatioita Georgiaa vastaan. Näissä provokaatioissa on kuollut ja haavoittunut lukuisia georgialaispoliiseja sodan jälkeen.

Venäjä ei suostu keskustelemaan Georgian vapailla vaaleilla valitun laillisen presidentin Mihail Saakashvilin kanssa – joka sekin on törkeä puuttuminen Georgian sisäisiin asioihin. On georgialaisten asia kuka heitä johtaa – ei suinkaan Venäjän.

Viime päivinä Venäjä on keskittänyt lisää joukkoja miehittämiensä Georgian alueiden ja Georgian väliselle kontrollilinjalle – taas vastoin aseleposopimusta.

Georgiassa on pieniä oppositiopuolueita, joilla ei ole varsinaista poliittista ohjelmaa, eikä vallan joutuminen oppositiolle suinkaan merkitsisi mitään positiivista ei Georgialle, ei Kaukasuksen alueelle, eikä demokraattisille länsimaille. Venäjän epäonneksi myös Georgian oppositio on Venäjää vastaan Venäjän hyökättyä raukkamaisesti pienen naapurinsa kimppuun elokuussa 2008. Myös oppositio haluaa Venäjän miehittämänä olevat Georgian alueet takaisin Georgialle. Venäläismielisiä henkilöitä Georgiassa on vain ”kourallinen”.

Toivottavasti georgialaiset seisovat yhtenä miehenä maansa itsenäisyyden ja demokratian puolesta. Itse olen esittänyt noin puoli vuotta sitten oletuksen, että Venäjä hyökkää uudelleen Georgiaan noin elokuussa 2009. Toivottavasti Venäjän talouskriisi siirtää tätä Venäjän seuraavaa hyökkäystä myöhäisemmäksi, eikä aikaisemmaksi.

Valitettavasti presidentti Saakashvili on tehnyt virheitä, ottaisipa hän opikseen niistä:

1. Ei uskonut Venäjän enää 2000-luvulla lähtevän imperialistiseen hyökkäyssotaan – kuten Venäjä sittemmin lähti elokuussa 2008;

2. Kohdan 1 vuoksi Georgian asevoimia ei rakenettu kykeneviksi puolustamaan Georgiaa, vaan ”terrorismin vastaiseen sotaan” Irakissa;

3. Georgian parhaiten koulutettu prikaati oli Irakissa Venäjän hyökätessä Georgiaan;

4. Georgia oli luopunut asevelvollisuudesta ja siirtynyt pieneen palkka-armeijaan;

5. Georgia ei pannut reservejään ajoissa liikekannalle, vaikka Venäjän suorittamat hyökkäysvalmistelut Georgiaa vastaan olivat ilmeiset (mm. minä varoitin ennen sotaa Suomen ulkoministeriä Alex Stubia ja pyysin kysymään USAlta tiedustelutietoja siitä mitä Venäjä oikein puuhaa);

6. Se, että Saakashvili päätti puolustautua Venäjän hyökkäystä vastaan oli aivan oikein – kuten Suomen puolustautuminen Talvisodassa – mutta kun kerran päätti puolustautua, niin olisi pitänyt tehdä kaikin voimin vastahyökkäys Rokin tunnelille tappioista välittämättä ja räjäyttää se tunneli umpeen, ettei Venäjä olisi saanut sen tunnelin kautta tuotua jatkuvasti lisää joukkojaan Georgian alueelle (tästä Rokin tunneliasiasta minä kirjoitin julkisesti 080808 noin kello 07.19)

Venäjän yritys saada Georgia miehitettyä uudelleen näkyy myös Venäjän lakeijoiden kiihtyneessä propagandassa Georgiaa ja Saakashvilia vastaan.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu