Miksi Talvisota?

Vaikka Venäjä hävisi Suomen ja Venäjän välisen Vapaussodan ja teki Suomen kanssa rauhansopimuksen, niin ei imperialistinen Venäjä silti luopunut tavoitteestaan miehittää Suomi uudelleen. Vapaussodan jälkeen Venäjän virkamiehet ja diplomaatit toimivat aseiden välittämiseksi Suomessa oleville kommunisteille. Venäjä lähetti Jahvetti Moilasen organisoimaan Suomeen ns. Läskikapinan – Venäjän joukkoja oli keskitetty Suomen rajalle, että jos kapina ottaa tulta, niin puna-armeija hyökkää jälleen Suomeen.

Venäjä solmi Suomen kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen tuudittaakseen Suomen johdon turvallisuudentunteeseen – ja valmistautui samalla hyökkäämään uudelleen Suomeen. Hyökkäämättömyyssopimusta jatkettiin olemaan voimassa vuoden 1945 loppuun – eikä sitä voinut noin vain irtisanoa. Mutta eihän Venäjällä ole yleensäkään ollut pienintäkään aikomusta noudattaa tekemiään sopimuksia.

Neuvottelutkin ennen Talvisotaa olivat vain silmänlumetta naamioimaan Venäjän suorittamia hyökkäysvalmisteluja – ja tuudittamaan suomalaiset siihen uskoon, ettei Venäjä hyökkää. Venäjä onnistui harhautuksessaan mainiosti – suomalaiset poliitikot olivat juuri ennen Venäjän hyökkäystä varmoja siitä, ettei Venäjä hyökkää.

Kun Suomi ei suostunut antamaan Hankoa Venäjän sotilastukikohdaksi – että Venäjän olisi helpompi vallata koko Suomi, eikä hävittämään puolustuslinjaansa Kannaksella, niin Venäjä sitten hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 30.11.1939 kello 6.30, rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, sopimusta rajaselkkausten selvittämisesta ja allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa. Siten Venäjä aloitti Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan, jossa Venäjän tavoitteena oli valloittaa koko Suomi. Suomi oli toki vain välitavoite tälläkin Suunnalla – päämääränä oli valloittaa myös Ruotsi ja Norja, että puna-armeija pääsisi liottamaan varpaitaan Atlantin valtameressä.

Venäjä asetti Suomelle Talvisodan aikana nukkehallituksen Terijoelle, eikä tunnustanut Suomen laillista hallitusta (aivan kuten Vapaussodan aikana Venäjä tunnusti vain ns. Kansanhallituksen, eikä Suomen laillista hallitusta). Tämä vahvistaa Venäjän pyrkineen valloittamaan koko Suomen ja tekemaan Suomesta neuvostotasavallan, jota olisi johdettu Moskovasta.

Ei saa unohtaa mitä samana ajanjaksona tapahtui muualla – ei Suomi ollut, eikä ole mikään ”Maailman napa”. Venäjä vaati Baltian maista sotilastukikohtia ja valmistautui hyökkäämään niihin sotilaallisesti, elleivät nämä maat kuten Viro suostu luovuttamaan tukikohtia.

Venäjä nimenomaan halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan, jotta sen sodan avulla Venäjä kykenisi helpommin valloittamaan koko Euroopan – aluksi. Siinä sodassa Englannin, Ranskan ja Saksan piti heikentää toisiaan – ja sitten Venäjä hyökkäisi maailmanhistorian suurimmin voimin länteen. Siksi Venäjä liittoutui Saksan kanssa. Venäjä ja Saksa hyökkäsivät yhdessä Puolan kimppuun, mutta Venäjä petti liittolaistaan Saksaa – saaden Englannin ja Ranskan julistamaan sodan Saksalle, mutta ei Venäjälle, vaikka Venäjäkin hyökkäsi Puolaan. Tähän saakka homma meni ihan kuten Venäjä halusi.

Siten vastaus otsikon kysymykseen: Miksi Talvisota? kuuluu: Siksi, että imperialistinen Venäjä halusi valloittaa koko Suomen. Suomi olisi voinut välttyä Talvisodalta VAIN luopumalla itsenäisyydestään, vapaudestaan ja hyvinvoinnistaan. On vallan erinomainen asia, että Suomi nousi yhtenä miehenä (naisia unohtamatta) puolustamaan Suomea imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäykseltä.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu