Miksi Toinen Maailmansota?

Ensimmäinen Maailmansota oli vaatinut hyvin runsaasti kuolonuhreja, sekä aiheuttanut suunnattomia kärsimyksiä. Miksi ihmeessä haluttiin noin 20 vuotta edellisestä suursodasta uusi maailmansota? Väitetäänhän ihmisen olevan oppiva eläin.

Kuuluu ja näkyy väitteitä, että Adolf Hitler olisi halunnut saada aikaan maailmansodan, jopa sellaisiakin väitteitä esiintyy, että Hitler olisi tämän sanonut jo kirjoittamassaan kirjassa Mein Kampf (Taisteluni). Kuinka ollakaan minä, joka olen erityisen ahnaasti hankkinut tietoa sotahistoriasta (varsinkin Toisesta Maailmansodasta) en ole törmännyt todisteisiin siitä, että Hitler olisi halunnut maailmansotaa (tai edes Maailman valtiaaksi). En ole huomannut sellaista myöskään Hitlerin kirjasta. Ettei vaan olisi tässäkin tapauksessa kyse Venäjän ja kommunistien valheista. Hitler halusi yhdistää Ensimmäisessä Maailmansodassa silvotun saksankielisen alueen yhtenäiseksi Saksan valtakunnaksi – ei suinkaan sotaa.

Hitler oli tietysti rikollinen ihmisyyttä vastaan, joten häntä ei kannata puolustella – mutta ei ole myöskään oikein valehdella hänen niskaansa sellaista mihin hän ei ole syyllinen. Esimerkiksi Venäjä teki yli 20 000 puolalaisen joukkomurhan Katynissä ja syytti siitä joukkomurhasta Saksaa puoli vuosisataa. Jotkut saattoivat uskoa senkin valheen.

No, jos kerran Hitler ei halunnut sotaa, niin kuka halusi ja miksi?

Nimenomaan Venäjä halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan, jotta siinä sodassa ensin Englanti, Ranska ja Saksa heikentyisivät – ja sitten Venäjä hyökkäisi maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941 valloittamaan koko Euroopan (aluksi). Entä todisteet?

Kirjoittamastani kirjasta Imperialistinen Roistovaltio löytyy todisteita suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein. Lisäksi kotisivullani on todisteita samoin suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein. Otetaan tähän joitakin esimerkkejä:

– Stalinin puhe 19.8.1939;

– Stalinin puhe 5.5.1941;

– Stalin oli varma siitä, ettei Saksa hyökkää Venäjälle;

– Kuitenkin Venäjä teki suurhyökkäyssuunnitelman ja keskitti joukkojaan länteen hyökkäystään varten sen suunnitelman mukaisesti;

– Venäjä kasvatti puna-armeijaa tätä hyökkäystään varten:

1923 550 000 miestä

1927 586 000 miestä

1933 885 000 miestä

1937 1 100 000 miestä

1938 1 513 000 miestä

19.8.1939 2 000 000 miestä

1.1.1941 4 207 000 miestä

21.6.1941 5 500 000 miestä

Lisäksi Venäjä oli kutsunut palvelukseen ennen sotaa 5 300 000 miestä lisää – vaikka Stalin oli varma siitä, ettei Saksa hyökkää.

Eikä pelkästään miehiä. Venäjällä oli välittömästi ennen sotaa keskitettynä länteen noin 23 000 hyökkäysvaunua ja maailman parhaat hyökkäysvaunut T-34 ja KV olivat valtavan nopeassa massatuotannossa – ennen sotaa ja vaikka Stalin oli varma ettei Saksa hyökkää Venäjälle.

Venäjällä oli noin kolminkertainen ylivoima miehissä ja noin kuusinkertainen ylivoima hyökkäysvaunuissa, kenttätykeissä ja lentokoneissa Saksaan nähden.

Nimenomaan Venäjä halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan – ja sai sen aikaan aivan kuten halusi. Mutta sitten kaikki ei enää mennytkään Venäjän suunnitelmien mukaisesti – vaan Hitler aavisti Venäjän aikeet ja teki huomattavan alivoimaisena ennakoivan iskun itään 22.6.1941 juuri ennen kuin Venäjä olisi hyökännyt länteen. Niinpä Venäjä sai valloitettua vain puoli Eurooppaa ja vain puoleksi vuosisadaksi.

Venäjä ei ole suinkaan luopunut tavoitteestaan valloittaa uudelleen ensin kaikki ne alueet (myös Suomi, Georgia, Viro, Ukraina) jotka Venäjä on joskus onnistunut valloittamaan – ja jatkaa sen jälkeen imperialistista laajenemistaan. Siksi Suomen, EUn ja NATOn on valmistauduttava puolustamaan itseään Venäjän sotilaallisilta hyökkäyksiltä. Puolustusmäärärahoja on nostettava oleellisesti.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu