Suomenpojat – virolaisista vapaaehtoisista Suomessa

Suomenpojista on ansaitusti kirjoitettu lukuisia kirjoja, pyrin tekemään tässä vain lyhyen yleisesityksen suomalaisille lukijoille.
Taustoitan esitystäni hieman, jotta olisi helpompi ymmärtää
mistä oikein on kysymys.

Taustaa

Viro itsenäistyi samoihin aikoihin kuin Suomi ja joutui käymään oman
Vapaussotansa aivan kuten Suomikin. Venäjä hyökkäsi Viroon
21.11.1918. Noin 3700 suomalaista vapaaehtoista lähti Viroon
taistelemaan Viron vapauden puolesta. Viro voitti Vapaussotansa
Venäjää vastaan ja sen sodan rauhansopimus solmittiin
Viron ja Venäjän välillä Tartossa 2.2.1920.

Venäjä miehitti Viron katsantokannasta riippuen joko vuonna 1939 tai vasta 1940 – kun Viron johto luotti Venäjän lupauksiin. Viron Suojeluskunta ja Puolustusvoimat olisivat olleet valmiit taistelemaan Venäjää vastaan, vaan saivat käskyn luovuttaa aseensa. Venäjän
miehitys oli äärimmäisen brutaali, virolaisten johtavaa kerrosta tuhottiin ja vietiin Siperiaan. Kansaa siirtyi metsiin taistelemaan miehitystä vastaan ja piileskelemään säilyttääkseen henkensä.

Talvisodan aikana virolaisia vapaaehtoisia siirtyi Suomeen joitakin satoja taistellakseen Suomen vapauden puolesta. Yleisesti ottaen he eivät ennättäneet rintamalle ennen sodan päättymistä.

Vuoden 1941 kesällä virolaiset ja saksalaiset taistelivat aseveljinä rintarinnan vapauttaen Viron Venäjän brutaalista miehityksestä. Usein virolaiset olivat vapauttaneet kotiseutunsa ennen saksalaisten
saapumista ja Viron sinimustavalkoiset liput liehuivat taas vapaina.

Tässä samassa yhteydessä Suomesta lähetettiin Erna-ryhmä
tiedustelutehtäviin Viroon, sotilaat olivat virolaisia, jotka
olivat tulleet Suomeen vapaaehtoisina Talvisodan aikana ja sen
jälkeen. Tämä Erna-ryhmä joutui kuitenkin varsinaisen tehtävänsä ohessa taistelemaan virolaisten siviilien, joita Venäjän puna-armeija murhasi joukoittain, pelastamiseksi. Erna-ryhmä ja Viron metsissä piileskelleet metsäveljet taistelivat yhdessä erittäin menestyksellisesti puna-armeijaa ja kollaborantteja vastaan. Erna-ryhmän miehiä tullaan myöhemmin näkemään Suomenpoikien riveissä.

Virolla oli koko ajan pakolaishallitus ja virolaiset halusivat palauttaa täyden itsenäisyyden voimaan, mutta Saksa ei typerästi suostunut
siihen, vaan alkoi puolestaan miehittämään Viroa. Ensin saksalaiset ylpeästi luulivat, etteivät he tarvitse virolaisten sotilaiden apua Venäjän lyömisessä ja pääsääntöisesti hajoittivat virolaisten
joukko-osastot. Pian saksalaiset kuitenkin huomasivat tarvitsevansa
virolaisten apua ja alettiin perustamaan poliisipataljoonia,
rajavartio-osastoja ja Viron Legioona, josta jatkossa muodostettiin
täysimittainen Viron SS-divisioona taistelemaan Viron vapauden
puolesta ja uutta Venäjän brutaalia miehitystä torjumaan.

Osa virolaisista miehistä ei kuitenkaan halunnut palvella kummankaan totalitaarisen valtion (Venäjä ja Saksa) asepuvuissa vaan pakenivat Virosta Suomeen ja astuivat Suomen puolustusvoimien palvelukseen. He olivat Suomenpoikia.

Suomenpoikien tavoite

Suomenpoikien tavoitteena ei suinkaan ollut paeta rintamalta ja välttää sotaa. Heidän tavoitteenaan oli vastaava kuin oli suomalaisilla Saksaan jääkäreiksi lähteneillä ennen Suomen itsenäistymistä – toimia Viron uuden armeijan runkona ja taistella Viro taas vapaaksi ja täysin itsenäiseksi valtioksi.

Virolla oli myös Jatkosodan aikana Suomessa suurlähettiläs – ministeri
A.Varma, siis pakolaishallituksen edustaja. Suomennan tähän
Suomenpoikien memorandumin Suurlähettiläs Varmalle.
Kirjoitettu Suomen rintamalla 21.10.1943. Se kuvaa lyhyesti mitä
Suomenpojat halusivat.

”Korkeasti kunnioitettu herra Ministeri A. Varma

Sodan ja maailmanpoliittisten tapahtumien nopea kehitys velvoittaa Suomen armeijassa palvelevia Viron vapaaehtoisia tekemään
tiettäväksi Teille, Herra Ministeri, täysivaltaiselle suurlähettiläälle omat näkökantamme:

Meidän taistelumme päämääränä on itsenäisen Viron
demokraattisen Tasavallan palauttaminen.

Me haluamme kansamme kaikkien positiivisten voimien hyödyntämistä, täyttämään kotimaamme vapauttamisen suurta
tehtävää.

Me olemme aina valmiina toimimaan aseellisesti Viron kansan intressien puolesta.

Me emme suostu työskentelemään yhdessä kommunistisen Venäjän,
emmekä kansallissosialistisen Saksan kanssa
, koska niiden valtioiden ideologiset perustat ja toimet ovat syvässä ristiriidassa Viron kansan demokraattisten vakaumusten ja elintärkeiden intressien kanssa.

Me luotamme näissä asioissa Viron vapaaehtoisten poliittisen
edustuksen ainoastaan Viron Tasavallan laillisille edustajille.

Tuomme julki Teille, Herra Ministeri, oman täydellisen kunnioituksemme Suomen armeijassa palvelevien Viron vapaaehtoisten nimissä:

(upseereiden
allekirjoitukset)”i

Ei pelkästään JR200

Yleisesti tiedetään virolaisten vapaaehtoisten taistelleen
jalkaväkirykmentti 200 (JR200) riveissä mm. Kannaksen
torjuntataisteluissa, joissa Suomi saavutti suurenmoiset
torjuntavoitot. JR200 taisteluista kerrotaan mm. täällä.

 

Ennen JR200 perustamista virolaisia toimi mm. kaukopartio-osastoissa ja suuri määrä JR47:n III pataljoonassa.

JR200 perustettiin Mannerheimin käskystä 8.2.1944 ja sen
komentajaksi määrättiin everstiluutnantti Eino Kuusela, joka oli suorittanut Viron Sotakorkeakoulun ja hallitsi vironkielen.ii

JR200 riveissä taistelikin Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta Venäjää vastaan ainakin 2400 virolaistaiii, kuitenkin kaikkiaan Suomen puolustusvoimissa palveli nimeltä tunnettuna 3346 Viron kansalaista, joista hieman yli 400 laivastossaiv (muodostaen noin 10% Suomen laivaston vahvuudesta).

Tappiot Suomessa

”Suomessa kaatui tai katosi 196 virolaista vapaaehtoista, haavoittuneita oli 286.”v

Suomen rintamalla kaatuneita Suomenpoikia oli kaikkiaan 181.vi

Viroa vapauttamaan

Virosta kantautui Suomeen hälyttäviä uutisia – Venäjän joukot olivat tunkeutumassa Viron alueelle. Virolaiset vapaaehtoiset halusivat lähes yhtenä miehenä Viroon taistelemaan Venäjän puna-armeijaa vastaan muistaen edellisen verisen miehityksen.

Niinpä marsalkka Mannerheim lakkautti JR200:n 16.8.1944vii
ja virolaiset vapaaehtoiset saivat valita joko jäädä Suomeen tai lähteä Viroon jatkamaan taistelua. 19.8.1944 lähti Hangosta saksalaisella laivalla 1752 vapaaehtoista Paldiskiin Viroonviii. Saksalaiset suhtautuivat näihin vapaaehtoisiin sotilaskarkureina, joten heidän ei sallittu mennä Viroon aseistautuneina – suomalaisissa sotilaspuvuissa kuitenkin.

2.9. heitä seurasi 49 laivastossa palvellutta vapaaehtoista, sekä
5. ja 7.9. lähti vielä puolensataa laivastossa palvellutta virolaista. Suomeen jäi 236 virolaista vapaaehtoista.ix

Pieniä ryhmiä siirtyi vielä muutenkin Viroon.

Rykmentti hajoitettiin

Valitettavasti saksalaiset eivät antaneet rykmentin mennä taisteluun
kokonaisena vaan silpoivat sen. Vain I pataljoona sai mennä
taisteluun pataljoonana ja sekin vain kevyin, huonoin, asein
varustettuna. II pataljoona lähetettiin koulutusleirille ja sen
upseerit erotettiin miehistöstä ripotellen heitä Viron
divisioonan koulutusleirille ja saksalaisiin joukko-osastoihin.x

Pupastveren taistelu

”Voldin kiilan tuhoamisoperaatio alkoi 28. elokuuta kello 11.00 aamupäivällä. Suomenpoikien tehtävänä oli vallata Pupastveren kylä.
Hyökkäys tuli venäläisille täysin odottamatta, joukot ryntäsivät sekaannusta hyväksi käyttäen täydellä vauhdilla eteenpäin. —
Venäläiset kärsivät raskaita tappioita Voldin kiilan tuhoamistaistelussa. Venäläisten omien tietojen mukaan pelkästään Suomenpoikien pataljoona tuhosi 282. Divisioonan kaksi rykmenttiä, minkä yhteydessä divisioonan komentaja Gussin, divisioonan komissaari ja esikunta kaatuivat. Saksalaiset väittivät, että ”virolaiset
ovat hulluja, ei noin voi käydä sotaa, se on mieletöntä. Mutta myöhemmin selvisi, että saksalaisten tappiot olivat paljon pahemmat, vaikka me muka olimme hulluja ja saksalaiset eivät.”– Virolaistenkin tappiot olivat silti vakavia: vahvuudesta menetettiin 134 miestä, heistä 34 kaatuneina. Suurin osa oli sittenkin vain lievästi haavoittuneita ja palasi pian palvelukseen. — Virolaiset saivat sotasaaliiksi paljon aseita
ja muita varusteita. Pataljoonaan saapui saksalainen kenraali, joka
jakoi 44 Rautaristiä, mikä on kuulemma suurin määrä, mitä hän koskaan oli jakanut yhdessä joukko-osastossa.”xi

Niin, virolaiset taistelivat leijonan lailla estääkseen Venäjää
miehittämästä maataan uudelleen. Melko laajasti näistä
taisteluista (Mm. Narva, Sinimäet) kerrotaan täällä.

Itsenäisen Viron Tasavallan joukot

Viron SS-divisioona, poliisipataljoonat, yllä kuvattu Suomenpoikien I pataljoona, jne. olivat alistettuja Saksan armeijan komentoon – ja Saksan armeija oli vetäytymässä Virosta.

Mutta Viron laillinen johto (pakolaishallitus) julisti taas Viron itsenäisyyden palautetuksi ja Tallinnassa Pitkän Hermannin torniin vedettiin Viron sinimustavalkoinen lippu.

”Kehran ympäristössä kouluttautuneet Suomen-poikien II pataljoonan miehet vietiin asemiin Tallinan laidalle saksalaisten alkaessa vetäytyä.
Pataljoona irrottautui pian saksalaisten komennosta ja siirtyi
Tallinnassa 18.9. muodostetun Otto Tiefin hallituksen eli
itsenäisen Viron Tasavallan hallituksen alaisuuteen.
Suomen-pojilla oli suuri, tietyiltä osin jopa keskeinen rooli
Viron itsenäisyyden palauttamisyrityksessä. Pühavaimun
kirkossa Karl Talpakin johdolla toiminut Suomen-poikien
esikunta oli Tiefin hallituksen tehokkain sodankäynnin
hermokeskus ja Suomen-poikien II pataljoona oli yksi suurimmista
Tiefin hallitusta tukeneista yksiköistä. Lukuisia Suomen-poikia kuului myös toiseen merkittävään Viron tasavaltaa edustaneeseen sotilaalliseen ryhmittymään, amiraali Pitkan taisteluryhmään. – – Suomen-pojat olivat tärkeässä osassa useissa puna-armeijaa vastaan
Tallinnassa ja sen lähistöllä 22.9. käydyissä yhteenotoissa. Vaskjalan, Pääskylän ja Kosen taisteluissa Suomen-pojilla oli merkittävä, ellei
suorastaan ratkaiseva asema. Viron divisioonan reservirykmentin
leirissä Kloogassa tapahtuneen kapinan jälkeen Keilaan siirtyneet Suomen-poikien upseerit osallistuivat aktiivisesti 23.9.1944 Keilassa ja sen ympäristössä käytyihin suojaustaisteluihin. Suomen-poikia riitti muihinkin noina päivinä puna-armeijaa vastaan taistelleisiin yksiköihin, kuten Maden rykmenttiin. Vaikka itsenäisyyden palauttamisyritykset epäonnistuivat, Suomen-pojat voivat tuntea ansaittua ylpeyttä toiminnastaan. He eivät toivottomassakaan tilanteessa menettäneet uskoaan, vaan vaalivat aina periaatteitaan, joiden vuoksi olivat palanneet Viroon. He saivat käydä viimeiset
taistelunsa toisessa maailmansodassa sinimustavalkean lipun alla ja
Viron tasavallan laillisen hallituksen alaisuudessa.”xii

Entä sodan jälkeen?

Imperialistisen Venäjän puna-armeija miehitti Viron ja alkoivat taas virolaisten pidätykset, murhat ja kuljetukset Siperiaan keskitysleireille kuolemaan.

Suomen-poikia pakeni Suomeen ja Ruotsiin kulkeutuen mm. Kanadaan. Osa rupesi metsäveljiksi odottaen tulevaa länsimaiden ja Venäjän välistä sotaa, jolloin he voisivat taas taistella Viron itsenäiseksi – niin he ajattelivat.

”Ainakin 162 Viroon palannutta Suomen-poikaa onnistui syksyllä 1944 siirtymään suoraan tai Suomen kautta Ruotsiin.”xiii On häpeällistä, että Suomi luovutti osan Suomen puolesta taistelleista Suomenpojista Venäjälle – kommunistinen Valpo riehui valtoimenaan.

Osa Suomenpojista siirtyi saksalaisten joukkojen mukana Saksaan jatkamaan taistelua verivihollista Venäjää vastaan saksalaisessa
asepuvussa. Heitä oli ehkä noin 500 miestä. Saksassa heidät sijoitettiin uudelleen perustettuun Viron divisioonaan.

”Kaikkiaan 75 metsäveljeksi lähtenyttä Suomen-poikaa kaatui
taistelussa, kuoli piilossa ollessaan tai teloitettiin tuomioistuimen
päätöksellä, ja lisäksi ainakin kahdeksan tiedetään kuolleen vankeudessa.”xiv

Suomenpoikien merkityksestä

”Vaikka Suomen-pojat eivät onnistuneet palauttamaan Viron itsenäisyyttä ja monet joutuivat maksamaan toiminnastaan kalliisti, heidän taistelunsa ei suinkaan ollut merkityksetöntä. Suomen-pojat
olivat legendoja jo eläessään, he pitivät yllä vastarintamieltä ja loivat perinteitä, jotka saivat nuoremmat sukupolvet liittymään vastarintaliikkeeseen. Loppujen lopuksi voiton veikin juuri Suomen-poikien henki, eivätkä totalitaariset suurvallat, joita vastaan Suomen-pojat olivat nousseet.”xv

Kannattaa huomata, että myös länteen paenneet Suomenpojat jatkoivat taisteluaan Viron itsenäisyyden palauttamiseksi – osa palasi aseistettuna Viroon tiedustelutehtäviin, mutta valtaosa jatkoi taistelua
kynällä. Sekin oli tärkeää.

——————————-

i Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 422

ii Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 424

iii Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 424

iv Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 434

v Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 434

vi Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 425

vii Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 434

viii Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 435

ix Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 425

x Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 425

xi Siniveli (Mart Laar),Viro taistelee vapaudestaan, 1991, sivu 87

xii Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 426

xiii Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 427

xiv Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 430

xv Mart Laar, jt., Soomepoisid – Võitlus jätkub, 2010, sivu 430

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu