Sodan käännekohta 70 vuotta sitten

Hyvin yleisesti katsotaan Toisen Maailmansodan käännekohdan olevan Saksan 6. Armeijan tuhoutuminen tammikuussa 1943 Stalingradissa. Minun mielestäni se ei vielä ollut ratkaiseva tapahtuma, eikä Suomen kannalta katsottuna senkään vertaa. Toki jo silloin olisi voitu ryhdistäytyä Suomessa ja alkaa ottamaan mm.
linnoitustyöt tosissaan Karjalan Kannaksella.

Todellinen sodan käännekohta Suomen kannalta oli Pietarin (silloiselta nimeltään Leningrad) piirityksen murtuminen tammikuussa 1944. Saksa joutui vetämään joukkonsa puolustukseen Narvajoelle saakka. Sen seurauksena Venäjä saattoi helposti keskittää joukkonsa suurhyökkäykseen Suomea vastaan Karjalan Kannaksella.

Viimeistään tammikuun viimeisellä viikolla 1944 olisi pitänyt soittaa
hälytyskelloja Suomen Päämajassa Mikkelissä ja siirtyä ”rauhanaikaisista rutiineista” työskentelemään täysin voimin Suomen puolustuskyvyn ja puolustusvalmiuden kohottamiseksi. Kukaan ei tietenkään voinut varmasti tietää, että Venäjä aloittaa Neljännen Strategisen Suurhyökkäyksen 9.6.1944 päämääränään
valloittaa koko Suomi – mutta olisi pitänyt varautua pahimpaan.
Vielä olisi ennättänyt tehdä varsin paljon.

Mitä sitten oikeastaan tapahtui?

Saksa oli aloittanut ennakoivan iskun itään 22.6.1941 säästyäkseen
Venäjän hyökkäykseltä länteen heinäkuussa 1941. Sen sodan yhtenä operaationa Saksa yritti piirittää Pietarin, mutta ei onnistunut
piirittämään täydellisesti kun Suomi ei suostunut omalta osaltaan piirittämään Pietaria.
Pietariin oli ns. elämän tie jonka kautta Venäjä saattoi kuljettaa materiaalia, joukkoja ja siviilejä kumpaankin suuntaan, mutta jatkuvaa rautatieyhteyttä eikä hyvää turvallista maantieyhteyttä ei ollut.

Tammikuussa 1943 Venäjä onnistui vastahyökkäyksellään avaamaan
maayhteyden Pietariin, joten Pietarin piiritys periaatteessa päättyi
jo silloin. Venäjällä ei kuitenkaan käytännössä ollut operatiivista toimintavapautta alueella ja saksalaiset kykenivät edelleen häiritsemään kuljetuksia – suomalaisethan eivät käytännössä edes
yrittäneet häiritä kuljetuksia.

Tammikuun puolivälissä
1944
Venäjä aloitti varsin mittavan hyökkäyksen saksalaisia joukkoja vastaan onnistuen ajamaan saksalaiset varsin pian strategisesti tärkeiltä Pietari-Moskova rautatieltä ja maantieltä. Nyt Venäjälle avautui mahdollisuus keskittää joukkojaan mielin määrin Kannakselle Suomea vastaan.

Positiivisena seikkana oli sentään, että virolaiset taistelivat leijonan lailla estääkseen imperialistista Venäjää miehittämästä jälleen maataan. Se puolisen vuotta kestänyt sankarillinen suurtaistelu Narvajokilinjalla ja Sinimäissä helpotti Suomen asemaa erittäin merkittävästi.

Suomen sotilasjohto eli illuusiossa kuvitellen, ettei Venäjä hyökkää Suomen kimppuun, vaan sen resurssit kuluvat Saksaa vastaan. Niinpä Karjalan Kannaksen linnoittaminen laiminlyötiin, eikä Kannaksen puolustukseen panostettu riittävästi.

Suunnattomin ponnistuksin, ja osin turhienkin tappioiden hinnalla, Suomi kuitenkin saavutti suurenmoiset torjuntavoitot, eikä Venäjä siten saavuttanut tavoitettaan – koko Suomen valloitusta ja miehitystä.

Kolme loistavaa torjuntavoittoa Kannaksella esitetään lyhyesti täällä.
Torjuntavoitosta U-asemassa kerrotaan täällä ja Ilomantsin torjuntavoitosta täällä.

 

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu