Nerokas soturi Ariel Sharon on poissa

Kuolema ei ole uutinen, me kaikki
kuolemme aikanaan. Me kaikki emme kuitenkaan ole saaneet emmekä
saa eläessämme aikaan mitään erityistä.

 

Ariel Sharon oli legendaarinen sotilas
jo eläessään. Kerron oheen pari esimerkkiä siitä,
miksi laitoin otsikkoon sanat ”Nerokas soturi”.

 

Jom
Kippur-sota

6.10.1973 Israelin viettäessä
suurinta pyhäänsä suurta sovituspäivää
Egypti ja Syyria tekivät yllätyshyökkäyksen
Israelin kimppuun. Se sota tunnetaan nimellä Jom
Kippur-sota
. Jordania, Irak ja Marokko lähettivät myös
joukkojaan sotaan, joten Israel oli helisemässä –
tiedustelu ei ollut varoittanut tulevasta sodasta, joten reservien
liikekannallepanoa ei oltu suoritettu ennen hyökkäystä.

 

Israelin ilmavoimat olivat silloinkin
iskukykyiset, mutta Egypti oli suojannut hyökkäysjoukkonsa
lukuisin venäläisin ilmatorjuntaohjusyksiköin, joten
ilmavoimilla ei ollut toimintavapautta.

 

Kymmenen päivää sodan
alusta kenraalimajuri Ariel Sharon (kutsuttu reservistä
palvelukseen) muutti sodan kulun divisioonallaan tappiosta
voitoksi toimien vastoin hänelle annettua käskyä
.

 

Egyptiläiset olivat ylittäneet
Suezin kanavan ja tunkeutuneet syvällä israelilaisten
hallussa olevalle alueelle, mutta Sharon löysi pienen aukon,
josta hän sai solutettua pienehkön joukon yli kanavan
vihollisen selustaan hävittämään
ilmatorjuntaohjusasemia ja sekoittamaan vihollisen huollon.
Egyptiläiset luulivat, että kyseessä on vain pienen
erikoisjoukon nopea neulanpisto, eivätkä perääntyneet
valtaamaltaan alueelta. Sharon kuitenkin jatkoi joukkojensa
soluttamista kanavan ylitse Egyptin alueelle. Israelin sodanjohto
piti Sharonin yritystä aivan liian vaarallisena, sillä
Egyptillä oli valtava ylivoima – niinpä he kielsivät
Sharonia jatkamasta joukkojen viemistä yli kanavan. Sharon
kieltäytyi tottelemasta vedoten heikkoihin viestiyhteyksiin ja
jatkoi joukkojensa viemistä egyptiläisten selustaaan
sekoittaen egyptiläisten toiminnan perusteellisesti.
Ilmatorjuntaohjusasemien tuhoaminen antoi Israelin ilmavoimillekin
toimintavapauden alueella ja se oli sitten sitä myöten
selvä. Meni vain kuusi päivää niin Egypti
antautui ehdoitta
.

 

Israelin
ensimmäiset kommandojoukot

Israelilaisia maanviljelijöitä
oli vuosia häirinneet arabialaiset, jotka kävivät
rajan ylitse ryöstämässä karjaa ja tappoivat
välillä myös ihmisiä. Rajojen vartiointi olisi
vaatinut 20 kertaa enemmän sotilaita kuin Israelilla oli. Siksi
Israel päätti turvautua rangaistusretkiin.

 

Vuonna 1953 Ariel Sharon
kutsuttiin 25-vuotiaana vakinaiseen palvelukseen tehtävänään
luoda Israelin ensimmäiset kommandojoukkojen yksiköt.
Sharonile annettiin vapaat kädet. Kurin sijaan hänen
miehensä saivat kantaa millaista varustusta tahtoivat, he eivät
tehneet kunniaa kenellekään, eikä harjoitelleet
koskaan tavallista rivimarssia, tms. Mutta he organisoivat hävittäviä
hyökkäyksiä kärsien vähäisiä
tappioita – jopa arabialaisten parhaita joukkoja vastaan.

 

Sharon valitsi joukkoonsa
vastuuntuntoisten sotilaiden sijaan luontaisia taistelijoita. Hän
valmistautui huolellisesti jokaiseen iskuun ja lähetti tehtävään
varsinaisen iskuosaston lisäksi runsaasti miehiä tekemään
väijytyksiä mahdollisesti apuun tuleville vihollisen
joukoille. Rynnäkköjään Sharon tuki kauempaa
kranaatinheittimillä ja konekivääreillä, jotka
ampuivat hyökkäävän joukon eteen.

 

—–

 

Sharonista voisi kirjoittaa paljon
enemmänkin, mutta noudatan tällä kertaa vanhaa hyvää
ohjetta: ”lyhyestä virsi kaunis”.

 

Pääasiallisena lähteenä
käytetty Eesti Päevaleht-lehdessä 13.1.2014
ilmestynyttä Edward N. Luttwakin artikkelia.

 

Huomautan kyseessä olevan
muistokirjoitus kuolleesta henkilöstä, joten olen
tavallistakin tiukempi asiattomuuksien ilmetessä
kommentoinnissa. Kirjoittakaa niitä omiin blogeihinne – ei minun
blogiini.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu