Torjuntavoitto Virossa 26.7.1944…

Venäjän puna-armeija yritti kaikin voimin läpäistä Viron Sinimäissä olevan puolustuslinjan, mutta epäonnistui yrityksissään. Torjuntavoittoa saavutettaessa virolaisten panos oli erittäin merkittävä, mutta Eurooppaa puolusti punamurhaajilta myös mm. belgialaiset, tanskalaiset ja norjalaiset vapaaehtoiset.

Lainaan kotisivullani olevasta pitkästä artikkelista pätkän tähän:

26.7. puna-armeija yritti läpäistä puolustuslinjan suoraan liikkeestä tykistön ja ilmavoimien tukemana. Lastekodumäellä flaamit kärsivät raskaita tappioita ja mäen itäosa joutui vihollisen haltuun. 27.7. aamulla alkoi uusi läpimurtoyritys voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen. Rykmentin Danmark tanskalaiset kärsivät merkittäviä tappioita ja vihollinen pääsi pääpuolustuslinjasta lävitse. Osa tanskalaisista joutui mottiin ja odotti kuolemaa, mutta Rykmentin Norge norjalaiset pelastivat tanskalaiset. Myös virolaisten Pataljoona Narva heitettiin reservistä vastahyökkäykseen, jossa se kärsi tappioita, mutta häiritsi vihollisen hyökkäystä sekoittamalla pakan. Suurin osa Lastekodumäestä joutui kuitenkin venäläisten haltuun Ryhmä Narvan sotapäiväkirjan mukaan 27.7. kello 19.15.

Nyt tilanne oli lähellä katastrofia. Nordin komentaja kenraali Schörner antoi Ryhmä Narvalle uhkaavansävyisen käskyn, että armeijaryhmän on pysäytettävä vihollisen hyökkäys sille puolustuslinjalle. On osoitettava fanaattista vastarintaa ja uhkasi rangaistuksilla, ellei käskyä totella. Niinpä – johtoportaita ja kenraaleja niiden johdossa riitti kyllä, vaan taistelevia sotilaita oli hyvin vähän.

Virolaisdivisioonan 47.rykmentin I pataljoona (majuri Georg Sooden) ja Rykmentin Norge pioneeripataljoona lähetettiin vastahyökkäykseen. Jo Sinimäkiä lähestyessä Soodenin pataljoona menetti 450 miehestään neljänneksen kaatuneina ja haavoittuneina kovassa tulituksessa. Grenaderimäen asemista pataljoonan krh-joukkue asettui tukemaan vastahyökkäystä (75:stä hyökkäykseen lähteneestä miehestä kranaatinheittimineen oli jäljellä 17). Varsinaiseen hyökkäykseen Lastekodumäelle pataljoonasta lähti enää 50 miestä. Päinvastaisesta suunnasta hyökkäsivät Norgen pioneerit kärsien raskaita tappioita ja joutuen peräytymään. Virolaiset yrittivät jäädä Lastekodumäelle, mutta johtajansa haavoittumisen jälkeen suurin osa heistä vetäytyi takaisin Grenaderimäelle. Seuraavana aamuna pataljoonasta oli Grenaderimäellä puolustuksessa enää 30 miestä. Kaikkialla oli kaatuneita virolaisin tunnuksin. Myös pataljoonan komentaja majuri Sooden kaatui kranaatinsirpaleesta saamaansa osumaan. Saksalaisissa lähteissä todetaan, ettei 28.7. pataljoonaa ollut enää olemassa, mutta todellisuudessa pataljoonan jäännökset taistelivat Vaivaran vanhan hautausmaan linjalla Sinimäkien taistelujen loppuun saakka. Sooden syntyi Helsingissä vuonna 1904 ja on haudattu Jõhvin Vapaudenpatsaan viereen.[xxv]

28.7. venäläiset yrittivät eteenpäin, ja puolustajat ottaa takaisin Lastekodumäkeä. Kumpikin puoli tuloksetta – paitsi tietysti tappioita. Steinerillä ei ollut ottaa mistään lisää joukkoja, joten oli tyydyttävä siihen, että Lastekodumäki oli menetetty ja oli yritettävä estää läpimurto koko puolustuslinjasta. Venäjä sen sijaan keskitti lisää joukkoja tehdäkseen läpimurron.

29.7. piti Venäjän sodanjohdon mielestä oleva historiallinen päivä, jolloin puolustus murskataan ja tie on auki Tallinnaan. Narvajoen ylitse rakennettuja siltoja pitkin tuotiin yhä lisää raskasta kalustoa tukemaan hyökkääviä joukkoja. Taisteluun paiskattiin kaksi tuoretta panssarirykmenttiä (31. ja 82.), kolme tykistöprikaatia ja yhdeksän tykistörykmenttiä. Kaavailtuun läpimurtokohtaan oli keskitetty 1680 tykkiä ja kranaatinheitintä sekä 150 panssaria. Ryhmä Narvan sotapäiväkirjassa vihollisen 29.7. hyökänneiden joukkojen määrä on arvioitu lähes oikein 11 divisioonaksi ja 6 panssarirykmentiksi. Sitä suunnatonta voimaa vastassa oli omissa kranaateilla kynnetyissä asemissaan vain muutama verestä tyhjäksi laskettua rykmenttiä. Aamu alkoi tietysti valtavalla tykistökeskityksellä ja ilmahyökkäyksillä. Taistelu oli äärimmäisen raskas molemmille osapuolille, tapahtui sisäänmurto Grenadierimäkeen, mutta ei läpimurtoa sieltä syvälle Viroon.[xxvi]

Venäläisiä panssareita, jotka yrittivät eteenpäin, vastaan Steiner lähetti viimeiseen saakka säästäneensä panssarivoimat, jotka onnistuivat tuhoamaan/pysäyttämään panssarivirran. Steinerille jäi sen panssaritaistelun jälkeen (30.7) jäljelle yksi Panther-psv ja 23 rynnäkkötykkiä. Mutta Grenadierimäki oli pakko valloittaa takaisin venäläisiltä, muuten puolustus luhistuisi saman tien. Varsinaisia reservejä vastahyökkäykseen ei kuitenkaan ollut. Ainoa mahdollisuus oli lähettää vastahyökkäykseen virolaisesta Harald Riipalun 45.rykmentistä sen I pataljoona kapteeni Paul Maitlan johdolla. Pataljoonalla ei kuitenkaan ollut taisteluvahvuudessa enää miehiä vastahyökkäykseen, joten Maitla meni joukkosidontapaikalle ja pyysi sieltä lievemmin haavoittuneita mukaan hyökkäykseen. Sanaakaan lausumatta sieltä lähti hänen mukaansa 20 miestä. Maitlalle komennettiin mukaan murskattujen joukkojen sirpaleita sieltä ja täältä mm. Norgesta ja flaameja. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin tämä piskuinen joukko sen yhden ainoan Pantterin tukemana suoritti tehokkaan vastahyökkäyksen puhdistaen ensin Tornimäen lopullisesti ja hyökkäsi sitten Grenadierimäelle valloittaen sen takaisin ryssiltä ensin vyöryttäen ja lopulta tehden rynnäkön hurraata huutaen – ja vihollinen lähti pakoon. Nyt puolustuslinja oli taas oikeissa käsissä ja venäläiset yrittivät vuorostaan valloittaa sen takaisin vielä kahdeksan kertaa, mutta nyt se pysyi tämän hyvin kansainvälisen joukon käsissä.

Kun Maitla oli päässyt vauhtiin, niin hän yritti vielä valloittaa Lastekodumäenkin takaisin, vaikka sitä ei ollut käsketty. Ehkä se johti siihen, että nyt venäläiset alkoivat vahvistamaan Lastekodumäen puolustusta sen sijaan, että olisivat jatkaneet hyökkäyksiä Grenadierimäen olemattoman vähäisiä puolustajia vastaan. Oli kuinka oli, mutta tähän venäläisten hyökkäys kulminoitui. Tappiot olivat niin suuret, etteivät venäläiset joukot päässeet enää eteenpäin – vaikka puolustajatkin olivat aivan lopussa. Maitlan pataljoonasta oli jäljellä 26 miestä. Vastaavasti venäläisestä 109.AK (armeijakunta), joka oli hyökkääjien pääjoukko, oli venäläisten lähteiden mukaan taistelun jälkeen rivissä vain 225 miestä. Muutkin Sinimäkiin hyökänneet venäläiset armeijakunnat oli laskettu verestä tyhjiksi.

Kapteeni Maitla palkittiin vastahyökkäyksestä Rautaristin Ritariristillä. Tshekkipartisaanit murhasivat Maitlan rauhan jo tultua vuonna 1945.

29.7. torjuntavoiton johdosta satoi onnitteluja. Armeijaryhmä Nordin komentaja kenraalieversti Schörner onnitteli ”Narvan” komentajaa kenraali Grasseria, tämä puolestaan III AK:n komentajaa kenraali Steineriä. Vaan ei ne taistelut siihen loppuneet.[xxvii]

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu