Georgian sota 2009? osa 3

Georgia 040809
EU (Ruotsi johtaa) antoi maanantai-iltana lausunnon, jonka mukaan edelleenkään ei ole todisteita siitä, että Georgian puolelta olisi ammuttu Venäjän miehittämänä olevalle Georgian ns. Etelä-Ossetian alueelle.

Muutama tunti lausunnon jälkeen Venäjän miehittämänä olevalta Georgian ns. Etelä-ossetian alueelta väitettiin jälleen, että Georgian alueelta olisi tulitettu miehitetyllä alueella olevaa rajakylää. Sen väitteen mukaan georgialaiskylästä Plavi olisi ammuttu kolme kranaatinheittimen ammusta kello 10.05 paikallista aikaa miehitetyllä alueella olevan Ortevin kylän suuntaan. Nämä kylät sijaitsevat kaakkoon Tshinvalista.

EUn lausunnossa vaadittiin EUn tarkkailijoille rajoittamatonta pääsyä molemmille puolille miehitetyn alueen rajaa. Venäjä estää tarkkailijoiden pääsyn miehitetylle alueelle – Georgia sallii rajoittamattoman pääsyn hallinnassaan oleville alueille.

Georgian sisäministeriön edustaja Šota Utiašvili kertoo miehitetyltä alueelta ammutun maanantaina singolla kolme ammusta Georgian poliisin tarkastuspistettä kohti. Hänen mukaansa georgialaiset eivät vastanneet tuleen.


Georgia 030809

Georgian ulkoministeriön mukaan Venäjän miehitysjoukot tunkeutuivat 2.8.2009 Kveshin kylään tarkoituksenaan valloittaa jälleen lisää aluetta Georgialta. Kylä sijaitsee kaakkoon Tshinvalista – eli Tbilisin suuntaan. Venäjän joukot merkitsivät uuden valloituksensa (miehityksensä laajennuksen) rajaa teräspylväillä.
Eli Venäjä yrittää väkisin saada aikaan uuden sodan.
Venäjän miehittämänä olevan Georgian maakunnan, jota virheellisesti kutsutaan Etelä-Ossetiaksi, Venäjän asettama nukkehallitsija Kokoity myönsi Venäjän sotilaiden siirtäneen eilen miehitetyn alueen rajaa Tbilisin suuntaan Truson laakson alueella.
Eli nyt Georgian ulkoministeriön antama tieto on vahvistettu.
Venäjä hinkuu sotaa tehden provokaatioita yrittäen saada Georgian vastaamaan provokaatioon, jotta voisi käyttää sitä vastausta tekosyynä hyökkäykseen.
Venäjä pelaa kovilla panoksilla, sillä USA on ilmoittanut julkisesti tukensa Georgialle.

Georgia 020809

Georgian Turvallisuusneuvoston varapomo Irakli Bortškidze kertoi tänään (2.8.2009) puhelinhaastattelussa virolaisessa radio-ohjelmassa Välismääraja, että heidän mielestään Venäjällä on varmasti suunnitelmissa tehdä jotakin ns. Etelä-Ossetiassa. Venäläisten sikäläisistä asemista on jälleen tulitettu georgialaisia tarkastuspisteitä.Georgia pelkää vuodentakaisen skenaarion toistumista, kun suuri joukko venäläisiä toimittajia on jälleen tullut ns. Etelä-Ossetiaan ja Venäjä siirtelee taas joukkojaan.Georgia toivoo, että kansainvälinen yhteisö tekee yksimielisenä Venäjälle selväksi, ettei viimevuotiset tapahtumat saa toistua.

Asiantuntijanäkemys

Virolaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat olivat muuten siinä Välismääraja lähetyksessä sitä mieltä, että:
1. Kun Venäjä vuosi sitten harhautti tekevänsä jotakin Georgian maakunnan Abhasia suunnalla, mutta aloittikin hyökkäyksen ns. Etelä-Ossetian suunnalta Georgiaan, niin nyt saattaa käydä päinvastoin. Venäjä järjestää provokaatioita ns. Etelä-Ossetian sunnalla, mutta aloittaakin hyökkäyksen Georgiaan tällä kertaa Abhasiasta.
2. Venäjä ei saavuttanut viime sodassa tavoitteitaan.
3. Vaikka Venäjä rikkoo parhaillaan törkeästi aseleposopimusta, eikä myöskään päästä EUn tarkkailijoita Abhasiaan ja ns. Etelä-Ossetiaan – niin silti läntiset maat ovat Venäjän suhteen hampaattomia.
4. Siksi Venäjä saattaa nyt esimerkiksi pommittaa Georgialaisia kohteita kuten siltoja – ja EUsta vain pahoitellaan asiaa muutaman päivän päästä.
5. Eli Venäjä koko ajan kokeilee miten pitkälle se voi imperialismissaan mennä – ja kun sille ei nousta tiukasti vastaan, niin se menee yhä pidemmälle.

Motiivi

Venäjän motiiveja hyökkäykselle Georgiaan:
1. Venäjän imperialismi – halu laajentua muiden kansojen asuinalueille;
2. Venäläisten sairaalloinen isovenäläinen sovinismi;
3. ”mikä on joskus ollut Venäjän hallussa, pitää olla Venäjän hallussa ainaisesti (Viro, Ukraina, Georgia, Suomi, …);
4. Georgia on strategisesti tärkeä alue hyökätä mm. Turkkiin tulevaisuudessa – Venäjä on ”aina” halunnut hallita Bosporin salmia ja Dardanellejä;
5. Georgian kautta voidaan kuljettaa Kaspianmeren alueen kaasua ja öljyä Venäjän ohitse Eurooppaan – jolloin Venäjän mahdollisuus kiristää EUta vähenee.
6. Venäjä haluaa estää Georgian ja Ukrainan NATO-jäsenyydet;
7. Venäjä ei voi sietää demokraattisia maita naapureinaan – venäläisethän voisivat myös haluta demokratiaa KGB-diktatuurin tilalle;
8. Kun Venäjällä on sisäisesti kaikki ”päin persettä”, niin tarvitaan ulkoinen konflikti, etteivät äärimmäisen köyhät venäläiset alkaisi kapinoimaan KGB-diktatuuria vastaan.
——-
Georgia sitävastoin vain haluaisi rakentaa demokraattista hyvinvoivaa itsenäistä Georgiaa omalla alueellaan. Georgian intressissä EI taatusti ole sota.

Venäjä estää

Tässä yhteydessä kannattaa huomata sekin tosiasia, että Georgia on täysin avoin – Georgia päästää ETYJin, YKn ja EUn tarkkailijat, sekä toimittajat tutkimaan mitä hyvänsä ja missä hyvänsä.Venäjä taas EI päästä tarkkailijoita, eikä toimittajia tutkimaan mitään – etteivät nämä saisi todistettua Venäjän rikoksia ja rikollisia aikomuksia.Nytkin EUn tarkkailijat tietävät, että ns. Etelä-Ossetian alueelle on tapahtunut räjähdyksiä ilman, että Georgian puolella olisi ollut lähtölaukauksia – Venäjä ei kuitenkaan päästä tarkkailijoita tutkimaan räjähdyspaikkoja vaan valehtelee, että Georgia olisi ampunut kranaatinheittimillä.

Georgian aseistus

Georgian aseistus on lähes 100% venäläisperäistä, tosin pieni määrä Ukrainasta. Poikkeuksena tshekkiläiset Danat – myös lähes merkityksetön määrä. Länsimaisia asejärjestelmiä Georgialla ei tietääkseni ole (aseistamattomat tiedustelulennokit eivät ole asejärjestelmä).
Mainittakoon, että olen vieraillut Georgian puolustusministeriön alaisessa asetehtaassa – siellä on valmistettu mm. kranaatinheittimiä, ammuksia ja miinoja.

Georgia 010809

Venäjä ampuu parhaillaan ”Mainilan laukauksia” Georgiassa. Parhaillaan Venäjä väittää Georgian tekevän provokaatioita ns. Etelä-Ossetian rajalla – ampuvan rajan ylitse mm. tykistöllä ja kranaatinheitimillä.
Georgia kiistää ampuneensa ja EUn tarkkailijat kertovat, ettei heillä ole mitään näyttöä Venäjän väitteiden puolesta. Räjähdyksiä on tapahtunut ns. Etelä-Ossetian puolella, mutta lähtölaukauksia ei ole ollut Georgian puolella.
Venäjä (puolustusministeriö) uhkaa Georgiaa voimatoimilla ellei Georgia lopeta provokaatioita.

Vuosi sitten

Venäjä valmistautui huolella hyökkäämään Georgiaan jo keväällä 2008, ne valmistelut oli havaittavissa – jos ei sattunut olemaan punaisia silmälaseja. Itse varoittelin lukuisissa kirjoituksissa Venäjän tulevasta hyökkäyksestä ennen hyökkäystä. Varoitin ennen sotaa myös ulkoministeri Alex Stubbia ja pyysin häntä ryhtymään ETYJin puheenjohtajana toimenpiteisiin. Olen koonnut joitakin niistä vanhoista kirjoituksistani lähdeviitteineen tähän artikkeliini.

Venäjä hyökkäsi Georgiaan

Venäjä hyökkäsi Georgiaan elokuussa 2008 yrittäen valloittaa koko Georgian. Venäjän hyökkäystä Georgiaan käsitellään näissä artikkeleissa:

1. http://jput.fi/Georgian_sodan_alku.htm

2. http://jput.fi/Kronologia_kelloaikoineen_GS08.htm

3. http://jput.fi/070808.htm

Venäjä epäonnistui

Venäjä epäonnistui vuoden 2008 sodassa yrityksessään valloittaa koko Georgia. Epäonnistuminen johtui mm. seuraavista syistä:

1. Georgia uskalsikin asettua tehokkaaseen vastarintaan mm. ampuen alas lukuisia venäläisiä sotilaskoneita alueelleen ja vaurioittaen lisää. Venäjän hyökkäävän 58.Armeijan komentaja haavoittui kuolettavasti Georgian tykistötulessa, joten Venäjän hyökkäysarmeijan johtaminen meni entisestäänkin sekaisin.

2. Venäjän joukkojen viestiyhteydet eivät juuri toimineet.

3. Venäjän joukot eksyilivät sinne sun tänne.

4. Venäjän joukkojen huolto toimi surkeasti – voisi jopa sanoa, ettei toiminut.

5. Yhteistoiminta Venäjän puolustushaarojen välillä ei toiminut – puolustushaarat kävivät kukin omaa sotaansa – toki sentään kaikki Georgiaa vastaan. Ilmavoimat eivät tukeneet maavoimien hyökkäyksiä, vaan pommittivat mitä niitä sattui miellyttämään. Venäjän ilmavoimat eivät myöskään suojanneet Venäjän maavoimia, vaan Georgia sai muutamalla rynnäkkökoneellaan tulittaa vapaasti Venäjän joukkoja. Edes Venäjän ilmatorjunta ei suojannut joukkoja. Georgia ei menettänyt yhtään konetta sotatoimissa.

6. Yllämainitun sekoilun vuoksi Venäjä ei lopulta uskaltanut enää hyökätä Tbilisiin kun ”salamasota” oli epäonnistunut. Varmaan oli vielä tuskallisena mielessä miten kävi venäläisille panssarijoukoille, jotka hyökkäsivät Tshetshenian pääkaupunkiin Groznyihin – lasketaan, että 131. prikaati menetti kaupunkiin tunkeutuessaan 26 panssarivaunusta 20 ja 120 panssaroidusta ajoneuvosta 102.

Arvio uudesta sodasta 10/2008

Esitin viime lokakuussa arvioni, että Venäjä hyökkää uudelleen Georgiaan elokuussa 2009. Kerroin tästä arviostani myös korkeille Georgian viranomaisille paikan päällä Georgiassa, sekä olen kirjoittanut asiasta julkisesti.

Saa nähdä miten käy.

Tilanne nyt

Venäjä miehittää parhaillaan Georgian kansainvälisesti tunnustettuja alueita Abhasia, ns. Etelä-Ossetia ja Akhalgor, rikkoen törkeästi allekirjoittamaansa aseleposopimusta.

Venäjän ns. Etelä-Ossetiaan asettama nukkehallitsija vaatii parhaillaan Georgialta lisää Georgian ikiaikaisia alueita.

Venäjän suuri sotaharjoitus

Venäjän ”puolustusvoimain komentajan” johtamassa suuressa sotaharjoituksessa, joka päättyi hiljattain, oli kuitenkin edelleen suuria ongelmia viestijärjestelmien toiminnassa, joten uusi hyökkäys Georgiaan voi lykkäytyä.

Uusilla järjestelmillä Akatsia ja Sozvezdie kenraali Makarovin piti saada suoraan tilannetiedot näytölleen kentältä ja hänen olisi pitänyt voida johtaa joukkoja suoraan kentälle näppäimistöltään – vaan se ei toiminut.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu