Viron miehitys 1944

Veljeskansamme virolaiset taistelivat vuonna 1944 leijonan lailla estääkseen Viron joutumasta uudelleen imperialistisen roistovaltion Venäjän miehittämäksi.

Lainaan tähän pätkiä vanhasta artikkelistani:

Puna-armeijan onnistuttua suurhyökkäyksellään murtamaan Pietarin piirityksen ja lähestyessä jälleen Viron rajoja tilanne muuttui ratkaisevasti. Nyt useat tahot, jotka olivat vastustaneet virolaisten osallistumista muuttivat kantaansa – olihan kyseessä konkreettisesti Viron puolustaminen uudelta veriseltä Venäjän miehitykseltä. Valmistelut virolaisten laajamittaisemmaksi mukaantuloksi taisteluun maahantunkeutuvaa vihollista vastaan alkoivat vuoden 1944 tammikuun viimeisellä viikolla.[ii] Omakaitsen johtaja eversti Arnold Sinka sai 25.1.1944 kello 15.00 sähkeen, jossa Saksan armeijan armeijaryhmä Nordin selustajoukkojen jalkaväenkenraali Kuno-Hans von Both määräsi mobilisoimaan virolaisrykmenttejä yhteistyössä 207.suojadivisioonan kanssa.[iii] Saksan Virolle asettaman nukkehallituksen johtaja Hjalmar Mäe määräsi liikekannallepanon Virossa 30.1.1944.[iv] Nukkehallituksen käskyyn suhtauduttiin kuitenkin vielä epäröiden. Vasta kun virolaisten kansallismielisten vastarintaliike ja Viron pakolaishallituksen edustajat kehottivat virolaisia astumaan asepalvelukseen, niin miehiä alkoi virrata yhä enemmän ja enemmän asepalvelukseen – mutta nyt sitten saksalaiset alkoivat rajoittamaan asepalvelukseen tulevien virolaisten määrää ja aseistusta.[v] Saksalaiset pelkäsivät itsenäisen virolaisen asevoiman kenraali Johannes Soodlan johdolla muodostuvan uhkaksi myös heille. Suo siellä, vetelä täällä.

Viron oikean pääministerin ja virkaatekevän presidentin Jüri Uluotsan radiopuhe 7.2.1944, jossa hän kutsui kansaa aseisiin oli ratkaiseva tekijä siihen, että kansa todella nousi taistelemaan uutta Venäjän miehitystä vastaan, vaikka Saksa ei heitä kaikkia suostunut aseistamaan kunnolla.

Puheesta: ”Minkälaisena me maamme tulevaisuuden kuvittelemmekin ja minkälaista hyvää ja kaunista Viroa me sydämissämme kannammekin kuin kalleinta aarrettamme, on koko tuon tulevaisuuden Viron edellytyksenä kuitenkin, että kommunistinen neuvostovalta ei pääse meidän maahamme. Neuvostoliitolla ei ole mitään oikeutta Viron miehittämiseen, se on selvää punaista imperialismia. Me pidämme silmällä ainoastaan Viron etua. Me puolustamme omaa valtiotamme ja vapauttamme. Se on taistelumme ainoa perusta. Viro ei halua olla kenenkään oma, se haluaa vain sitä, mikä on sen omaa. Tuota omaa se nyt puolustaa, käytettävissä olevin keinoin. Se haluaa oikeutta — Meidän voimamme ovat nyt pienet, meidän on väistämättä tukeuduttava johonkin. Tällä kertaa auttavat meitä saksalaiset ja me taistelemme yhdessä heidän kanssaan. Toista tai kolmatta mahdollisuutta meillä ei ole. VAIN TAISTELUSSA NEUVOSTOLIITTOA VASTAAN VOIMME TODISTAA RIIPPUMATTOMUUTEMME SIITÄ!”[vi]

Virolaiset taistelivat leijonan lailla maansa vapauden puolesta Venäjää vastaan Saksan asevoimien riveissä, Omakaitsen riveissä, siviilipuvuissa, sekä suomalaisissa asepuvuissa. Suomessa koulutettiin JR200 (jääkärirykmentti 200) nimenomaan itsenäisen Viron uusien puolustusvoimien rungoksi – aivan kuten aikoinaan ennen Suomen Vapaussotaa suomalaisessa Jääkäripataljoonassa 27 koulutettiin Suomen puolustusvoimien runko Saksassa.

”Kansan oli vallannut omalaatuinen innostus, esiin nousivat jälleen itsenäisyyden ajan henki ja ihanteet. Vallitsi varma ja rauhallinen vakaumus: isänmaata on puolustettava millä hinnalla tahansa, maksoi mitä maksoi. Ilman taistelua emme enää alistu. Vuosi 1939 ei toistu!”[vii]

—–

Niinpä sitten alkoi valtavat taistelut konkreettisesti elämästä ja kuolemasta. Kyseisessä artikkelissa kerrotaan yksityiskohtia taisteluista mm. Narvan ja Sinimäkien puolustuslinjoilla. Puna-armeija ei kyennyt murtamaan puolustusta vaan konkreettisesti Venäjän joukot juoksivat verestä tyhjiksi yrityksissään. Niinpä Venäjän oli etsittävä uutta kohtaa, josta voisi hyökätä Tallinnaan miehittämään jälleen Viroa.

Sellainen kohta löytyi Peipsijärven eteläpuolelta, jossa saksalaisilla ei ollut riittävästi motivaatiota puolustaa Viroa. Kun hätä oli suuri oli apukin lähellä.

Suomesta oli siirtynyt Viroon Suomen poikien JR200 – mutta typerien saksalaisten vaatimuksesta aseitta. Nyt Suomen pojille annettiin aseita, mutta koko rykmenttiä saksalaiset eivät uskaltaneet päästää rintamalle yhtenä lujana nyrkkinä – vaan lupasivat vain yhden pataljoonan tekemään vastahyökkäystä. Lainaan taas artikkeliani:

Rykmenttiä ei sallittu edes käyttää yhtenäisenä joukkona Kaakkois-Viron kautta maahan tunkeutuvaa vihollista vastaan, vaan vain yksi pataljoona pääsi taistelemaan Emajoen rintamalle 26.8.1944 ja loput virolaisista vietiin aivan turhaan koulutukseen. Tämä yksi pataljoona taisteli uljaasti aiheuttaen viholliselle merkittäviä tappioita, mutta …

”Voldin kiilan tuhoamisoperaatio alkoi 28. elokuuta kello 11.00 aamupäivällä. Suomenpoikien tehtävänä oli vallata Pupastveren kylä. Hyökkäys tuli venäläisille täysin odottamatta, joukot ryntäsivät sekaannusta hyväksi käyttäen täydellä vauhdilla eteenpäin. — Venäläiset kärsivät raskaita tappioita Voldin kiilan tuhoamistaistelussa. Venäläisten omien tietojen mukaan pelkästään Suomenpoikien pataljoona tuhosi 282. Divisioonan kaksi rykmenttiä, minkä yhteydessä divisioonan komentaja Gussin, divisioonan komissaari ja esikunta kaatuivat. Saksalaiset väittivät, että ”virolaiset ovat hulluja, ei noin voi käydä sotaa, se on mieletöntä. Mutta myöhemmin selvisi, että saksalaisten tappiot olivat paljon pahemmat, vaikka me muka olimme hulluja ja saksalaiset eivät.”– Virolaistenkin tappiot olivat silti vakavia: vahvuudesta menetettiin 134 miestä, heistä 34 kaatuneina. Suurin osa oli sittenkin vain lievästi haavoittuneita ja palasi pian palvelukseen. — Virolaiset saivat sotasaaliiksi paljon aseita ja muita varusteita. Pataljoonaan saapui saksalainen kenraali, joka jakoi 44 Rautaristiä, mikä on kuulemma suurin määrä, mitä hän koskaan oli jakanut yhdessä joukko-osastossa.”[xxxi]

Joka tapauksessa virolaiset näyttivät uljaalla taistelullaan, etteivät he halunneet olla ryssän vallan alla, vaan halusivat itsenäisen Viron.

—–

Saksalaiset päättivät vetää joukkonsa Virosta – eivätkä edelleenkään halunneet jättää virolaisille kunnon aseistusta, jotta he olisivat voineet puolustaa Viroa – virolaiset elättelivät edelleen toivoa siitä, että he palauttaisivat Viron itsenäisyyden ja kykenisivät pitämään edes osan Virosta vapaana miehityksestä, jotta sitten aikanaan rauhankonferenssissa saisivat itsenäisen ja vapaan Viron.

Kun Saksan joukot poistuivat Virosta, niin Viro palautti itsenäisyytensä. Viron virallinen pääministeri – vt-presidentti – Jüri Uluots nimitti 18.9.1944 Otto Tiefin hallituksen. Tallinnassa Pitkän Hermannin tornissa liehui uljaasti Viron sini-musta-valkoinen lippu.

Puna-armeija valloitti Tallinnan 22.9.1944 repien Pitkän Hermannin tornista Viron sini-musta-valkoisen lipun ja vetäen tilalle rikollisen punarättinsä.

Siitä alkoi Viron uusi verinen miehitys Venäjän toimesta ja se miehitys jatkui puoli vuosisataa aina vuonna 1991 tapahtuneeseen itsenäisyyden palauttamiseen saakka. De facto miehitys kesti kuitenkin vuoteen 1994 saakka, jolloin viimeiset Venäjän miehitysjoukot viimein poistuivat Virosta länsivaltojen ankaran painostuksen tuloksena.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu