Joukkoliikenteestä

Meillä suomalaisilla olisi opittavaa Georgian joukkoliikenteestä.
Georgian pääkaupungissa Tbilisissä on mielestäni hyvin toimiva, ja erittäin halpa käyttää, metro.

Metrossa on sisäänpääsymaksu ja sillä samalla pienellä maksulla saa sitten huristella mistä hyvänsä minne hyvänsä. Kätevintä on ostaa pankkikortin tapainen ”metroraha”, jota vilauttamalla pääsee sisään sähköisestä portista metroasemalla. No, oikeastaan sitä korttia ei välttämättä tarvitse edes vilauttaa, vaan se voi olla vaikka lompsassa ja voi käyttää lompsaa lukulaitteen lähellä.

Metrojunia kulkee hyvin tiheästi, joten aikatauluista ei tarvitse välittää.

Metroverkkoa täydentää mikrobussien verkosto. Ne mikrobussit ovat noin 10-20 paikkaisia ja niitä kulkee hyvin tiheästi – myös koko Georgian alueella, eikä vain pääkaupungissa. Sekin matkustusmuoto on Georgiassa erittäin halpaa.

Miksi ihmeessä Suomessa harrastetaan suuria linja-autoja, jotka hyvin usein kulkevat lähes tyhjinä ja harvakseltaan?

On Georgiassa tietysti suuriakin linja-autoja ja myös junia voi hyödyntää. Juna voi olla hyvä vaihtoehto vaikkapa siinä tapauksessa, että on pitkä matka ja haluaa olla perillä aamulla – silloin yön voi käyttää nukkumiseen junassa.

Joku saattoi jo hieraista silmiään ja epäillä minun saaneen Georgiassa auringonpistoksen kun ylistän joukkoliikennettä. Vakuutan suojautuneeni auringolta, vaikka se selvästikin yritti grillata minut. Leveälierinen maastokuvioinen päähine suojasi. 🙂

Joukkoliikenne on mielestäni yleisesti ottaen tarpeellinen, mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Jos se on olemassa, niin se on toteutettava järkevästi. Matkan on oltava edullinen ja vaivaton – eikä se saa maksaa mahdottomasti myöskään veronmaksajille. Joukkoliikenteenkin on oltava ympäristöystävällistä – mahdollisimman pitkälti sähkökäyttöistä.

Liikkuminen on välttämätöntä ja hyvin usein se on järkevintä tehdä henkilöautoilla – siksi myös henkilöautoliikenne on tehtävä helpoksi. Esimerkiksi Helsingissä tuntuu siltä, että siellä tehdään kaikki mahdollinen henkilöautoliikenteen estämiseksi – se on idioottimaista. Kun esimerkiksi minä tulen kaukaa susirajan takaa mukanani suuri määrä tavaraa, niin ainoa järkevä tapa liikkua on henkilöauto.

Polttomoottori- ja dieselautot tietenkin saastuttavat, joten on helpotettava ympäristöystävällisten sähköautojen käytön nopeaa laajenemista mm. pääkaupunkiseudulla. Tietysti muuallakin, mutta saasteet ovat pahimpia juuri pääkaupunkiseudulla.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu