Maanpuolustus ja päätöksenteko

Nykyisin punikkipresidentti voi nimittää Puolustusvoimain komentajaksi punikin. Yhdessä nämä punikit voivat ajaa alas Suomen puolustuskyvyn.

Esimerkiksi Virossa parlamentti (Riigikogu) nimittää Puolustusvoimain komentajan, Pääesikunnan päällikön ja Suojeluskunnan (Kaitseliit) komentajan. Sopivaa henkilöä etsitään, kunnes hänelle on enemmistön kannatus. Siten yksi henkilö ei voi saada niin suurta vahinkoa maanpuolustukselle aikaiseksi.

Suomessa on kansan keskuudessa niin suuri kannatus yleiseen asevelvollisuuteen ja suureen reserviin perustuvalle aluepuolustukselle, ettei niistä onneksi olla luopumassa olivatpa presidentti ja/tai Puolustusvoimain ylin johto asiasta mitä mieltä hyvänsä.

Kuitenkin maanpuolustuksen sabotointi on nyt valitettavasti mahdollista. Siksi suosittelen, että Suomessakin siirrytään siihen, että Eduskunta nimittää Puolustusvoimain komentajan, Pääesikunnan päällikön ja Maavoimien komentajan. Toivottavasti Suomeen perustetaan uudelleen myös Suojeluskuntajärjestö – sitten senkin komentaja voitaisiin valita Eduskunnan toimesta.

Eduskunnan on myös valvottava mitä Puolustusvoimissa tapahtuu ja estettävä se, ettei varusmiespalveluksen suorittaneiden määrä vähene nykyiseltä 80% ikäluokasta tasolta enää alaspäin.

Eduskunnan on myös annettava riittävät määrärahat, jotta kertausharjoituksia voidaan järjestää reserville riittävässä laajuudessa. Nykyisin niitä järjestetään aivan liian vähän.

Puolustusministerille voitaisiin mielestäni siirtää valtaa presidentiltä, sillä Eduskunta voi halutessaan antaa puolustusministerille potkut, mutta ei presidentille.

Eikös tämän rakkaan Suomemme ole tarkoitus olla parlamentaarinen demokratia? Sellainen se ei nyt ole ainakaan maanpuolustusasioissa.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu