Valtioterrorismi ja terrorismi

Ainakaan tässä tapauksessa ei tarvitse ihmetellä kumpi oli ensin ”muna vai kana”.

”Vuonna 1721 Pietari Suuri perusti Sulakille linnoituksen ja valtasi Derbendin. Kesällä 1722 Venäjän sotajoukko kohtasi tshetsheenit ensimmäisen kerran yrittäessään vallata Enderin kylän. Tshetsheenit voittivat taistelun.”i

Mansur valittiin tshetsheenien johtajaksi vuonna 1785. ”Vuonna 1786  (Katariina Suuren kreivi – jp) Potemkin yritti vangituttaa Mansurin ja komensi tehtävään eversti Pierin, joka poltti Aldin 60 talon kylän. Mansur pakeni mutta järjesti venäläisille metsässä väijytyksen, jossa nämä menettivät komentajansa, seitsemän muuta upseeria, yli 600 sotamiestä ja kuusi tykkiä.”ii

”Vuonna 1816 Venäjän keisari lähetti Kaukasusta valloittamaan kenraali Jermolovin. Tämä otti alusta alkaen tehtäväkseen koko alueen liittämisen kiinteästi valtakunnan yhteyteen. Ensimmäiseksi olisi alistettava tshetsheenit – – Jermolovin strategia perustui siviiliväestön hillittömään terrorisointiin, joka herätti raakuudellaan kauhistusta jopa itse Moskovassa. Hän oli luvannut tuloksia jo vuoden kuluessa, mutta onnistuikin päinvastoin lietsomaan muitakin Kaukasuksen kansoja, jotka aiemmin olivat olleet keskenään eripuraisia, yhteiseen pyhään sotaan Venäjää vastaan. Brittihistorioitsija John F. Baddeley tuomitsi Jermolovin strategian paitsi raa’aksi myös lyhyt­näköiseksi politiikaksi: ”Mutta he (tshetsheenit) kostivat verisesti seuraavan 30 vuoden kuluessa, ja on outoa, ettei venäläisten kirjoittajien ole toistaiseksi onnistunut nähdä yhteyttä kehutun ”Jermolovin järjestelmän” ja muridisodan välillä.”.”iii

Venäläiset joukot yrittivät vuodesta toiseen alistaa tshetsheenejä, mutta tshetsheenit eivät tietenkään halunneet alistua Venäjän miehitykseen. Sotaa käytiin vaihtelevalla menestyksellä. Otetaan näytteenä vaikkapa vuodelta 1842: ”Grabben johtama suuri venäläisosasto oli marssinut touko­kesäkuun vaihteessa Itshkerian metsän halki kohti Dargon kylää, joka oli yksi Shamilin pääkaupungeista. Eteneminen tiheässä metsässä oli erittäin hidasta ja vaivalloista, koska Shuaibin ja Ullu Bein johtamat vajaat 2 000 tshetsheeniä ammuskelivat venäläisiä kaiken aikaa metsän suojista. Sotilaat pelkäsivät erityisesti suuria pyökkejä, joihin mahtui piileksimään jopa 30-40 miestä. Kun venäläiset olivat enää kymmenen kilometrin päässä Dargosta, he joutuivat kääntymään takaisin jatkuvien menetysten ja sotaretken rasitusten nujertamina. Heidän perääntymisensä sai tshetsheenien voitonriemun leimahtamaan vertaansa hakevaksi rohkeudeksi. Vangittu venäläinen rumpali pakotettiin rummuttamaan ja siten houkuttelemaan sotilaita väijytykseen, yli puolet upseereista tapettiin ja venäläiset olivat jo hajaantumaisillaan kun heidän onnistui viime hetkellä koota rivinsä, vallata takaisin viisi tshetsheenien kaappaamista kuudesta tykistä ja palata 4.6. Gerzelin kylään. Venäläiset olivat menettäneet kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina 66 upseeria ja yli 1 700 miestä, aikalaisarvion mukaan jopa yhteensä 8 000 miestä.”iv

”Vuoden 1844 joulukuussa kenraali Vorontsov sai rajoittamattomat valtuudet alistaa vuoristolaiset. Heinäkuun alussa 1845 Vorontsovin kenraali Bebutov oli joutunut Dagestanin ja Tshetshenian rajalla sijaitsevaan Retshelin vuoristosolaan ja tiedotti siitä tykinlaukauksella. Silloin Vorontsov lähetti sinne Klüge von Klügenaun johdolla puolet joukostaan. Sen etujoukkoa johti Passek. Juuri sitä tshetsheenit odottivatkin ja etenevän joukon otti vastaan tshetsheenijoukko, jota johti Talgik. Taistelu kesti 12 tuntia ja päättyi von Klügenaun täydelliseen tappioon. 1 700 sotilasta ja upseeria menettänyt von Klügenau onnistui tekemään läpimurron tulosuuntaansa ja pelastautua Dargoon. Kaatuneitten joukossa olivat kenraalit Viktoronov ja Passek. Sen tappion jälkeen Vorontsov ei uskaltanut kutsua Bebutovia luokseen, eikä itse jatkaa hänen luokseen, vaan antoi Bebutoville käskyn poistua kuormastoineen Tshetsheniasta Dagestanin lävitse Temir-Han-Tshuruun sekä alkoi liikkua omien joukkojensa kanssa 13.7 alavirtaan Gerzelin linnoituksen suuntaan. Tshetsheenit hyökkäsivät koko ajan ja taisteluissa haavoittuivat kuolettavasti kreivi Benckendorf, kreivi Geidel, kreivi de Balmen, ruhtinas Eristov, paroni Delvig, sekä everstit Bibikov ja Zavaliiski. Tshetsheeneistä kaatuivat naiibit Saib Ersenojev ja Eldar Vedenski. Vorontsov ei kyennyt mitenkään pääsemään Gerzeliin ja eteneminen lisäsi koko ajan hänen tappioitaan. Hän päätti jäädä odottamaan Shovhal-Berdön luona Freitagia avuksi, lähettäen avunpyynnön. Vorontsovin joukko hupeni. Gerzel oli lähellä, mutta tavoittamattomissa. Paikallaan olokin muuttui sietämättömäksi, sillä haavoittuneita ja sairaita oli runsaasti. Lisäksi tshetsheenit hyökkäsivät jatkuvasti. Viimein 18.7 Vorontsov kuuli tykkitulta ja tulitusta – se oli Freitagin joukko, joka saapui pelastamaan hänen joukkojensa jäännökset. Tshetshenian metsiin jäi vankeja ja kadonneita huomioon ottamatta ikuisiksi ajoiksi lepäämään neljä tuhatta sotilasta, 186 upseeria ja neljä kenraalia. Tshetsheenien käsiin joutuivat myös tykistö ja kuormastot kokonaisuudessaan.”v

Jne.

On sellaisia vanhoja hyviä sanontoja, kuten: ”Sitä leikkaa, mitä kylvää.” ja ”Sitä saa mitä tilaa.”

Kannattaa myös ottaa huomioon pari seikkaa:

Terrorismia on tahalliset hyökkäykset nimenomaan siviilejä vastaan – sitä on harjoittanut ja harjoittaa nimenomaan Venäjä. Venäjä ja venäläiset ovat murhanneet, kiduttaneet, raiskanneet, ryöstäneet, jne. tshetsheenejä jo noin 300 vuotta ja sama peli jatkuu edelleen.

Venäjä on harrastanut ”Mainilan laukauksia” aina ja harrastaa edelleen. Hyvin suuri joukko ”terroriteoista”, joista Venäjä syyttää tshetsheenejä on tehty Venäjän viranomaisten toimesta ja/tai organisoimana.

Jokohan nyt tshetsheenit ovat viimein ihan oikeasti ryhtyneet harjoittamaan terrorismia? Jos nämä viimeiset Moskovan metron räjäytykset ovat todella tshetsheenien tekosia, niin se olisi terrorrismia – vaan oliko ne tshetsheenien organisoimia, sitä emme voi tietää.

Jos metroräjäytykset vihollisen pääkaupungissa olivat tshetsheenien tekemiä, niin lisäksi nousee mieleen kysymys, että missä mielessä ne olivat suurempi rikos  kuin se, että Venäjä pommitti Tshetshenian pääkaupungin Groznyin ”kivikauteen”.

Miliisiasemille tehdyt hyökkäykset EIVÄT ole terrorismia, vaan vapaustaistelua.
i Antero Leitzinger; Tshetsheenit – Pohjois-Kaukasuksen historiaa… ; 1995; sivu 8
ii Antero Leitzinger; Tshetsheenit – Pohjois-Kaukasuksen historiaa… ; 1995; sivu 10
iii Antero Leitzinger; Tshetsheenit – Pohjois-Kaukasuksen historiaa… ; 1995; sivu 13
iv Antero Leitzinger; Tshetsheenit – Pohjois-Kaukasuksen historiaa… ; 1995; sivu 46
v Alla Dudajeva; Miljoni esimene; 2004; sivu 214

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu