Lavrovin doktriini

Baltian Venäjäntutkimuskeskuksen johtaja Vladimir Jushkin kertoi Venäjän uudesta ulkopoliittisesta doktriinista, jota nimitetään Lavrovin doktriiniksi.

Lyhyesti sitä voidaan luonnehtia siten, että Venäjä tarvitsee välttämättä lännestä korkeaa teknologiaa, joten lännen suuntaan on pakko harjoittaa pragmaattista politiikkaa, eikä ideologialle ole sijaa.

Jushkin on samaa mieltä kanssani (kirjoitin 29.4.2010) siitä, että Venäjän uusi ”hymypolitiikka” on vain naamio, eikä muuta Venäjän todellista politiikkaa miksikään.

Lavrov salaisessa dokumentissa Medvedeville mm.:

– On tarpeen löytää mahdollisuudet, miten käyttää Ameriikan teknologista potentiaalia ja ylittää USAssa vielä olevat rajoitukset korkean teknologian viennille Venäjälle. (Jushkin kertoi henkilökohtaisen esimerkin miten Venäjä oli hankkinut kymmenen varjoyhtiön kautta sellaisen Hewlet-Packardin mittalaitteen, jota Venäjälle ei myyty suoraan. He saivat käskyn kopioida kyseinen mittalaite yksi yhteen – ja kopioivat.)

– Baltian maat pitää sen doktriinin mukaan valloittaa talouden kautta, erityisesti energiasektori, informaatioteknologia, logistiikka ja kuljetussektori on saatava Venäjän haltuun.

Wall Street Journalin mukaan kyseinen uusi doktriini on jo käytössä. Sen mukaan työskentelevät mm. Venäjän ulkoministeriö ja ulkomaantiedustelu (vakoojat).

Tämä kaikki sopii täysin siihen kuvaan miten Venäjä on viimepäivinä toiminut mm. Puolan ja Ukrainan suuntaan.

Jushkin varoittaa, että ellei länsi ymmärrä Venäjän asettamaa ansaa, niin tapahtuu vastaavaa kuin Venäjä hankki aikoinaan ydinpommin valmistamiseen tarvittavat tiedot USAsta.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu