Vastine asevelvollisuustyöryhmän lausuntoon

Lausunto

Sivu 15: ”Puolustukseen tulee varata rahaa sen verran kuin turvallisuusympäristön kehitys ja puolustusvoimien tehtävät edellyttävät.”

Juuri näin asia on. Kuitenkin on huomattava, että puolustuskyvyn rakentaminen kestää useita vuosikymmeniä, mutta puolustuskyvyn heikentäminen tapahtuu nopeasti. Siksi puolustuskykyä heikentäviä
toimia EI saa tehdä, vaikka välillä näyttäisikin siltä, ettei Venäjä ihan heti hyökkää Suomen kimppuun.

Venäjä kasvattaa parhaillaan hyökkäyskykyään ja
hyökkäysvalmiuttaan nopeasti:

http://jput.fi/Venaja_nosti_hv.htm

Venäjä myös kasvattaa sotilasmenojaan valtavalla nopeudella:

Siksi en voi yhtyä työryhmän oletukseen, ettei Suomen puolustusmäärärahoja voida korottaa merkittävästi. Tavoitteena PITÄÄ olla Suomen itsenäisyyden säilyttäminen mahdollisimman
pienin omin tappioin kun Venäjä seuraavan kerran yrittää
valloittaa koko maan. Jos tavoitteena on vain olla nostamatta
puolustusmäärärahoja, niin ollaan pahasti hakoteillä.

Venäjä on ollut imperialistinen roistovaltio jo noin 500 vuotta ja ON sitä edelleen. Venäjä vain odottaa sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen jälleen Suomen kimppuun aivan kuten Venäjä hyökkäsi Georgian kimppuun elokuussa 2008.

Siitä, että yleinen asevelvollisuus pitää edelleen säilyttää
Suomessa olen työryhmän kanssa samaa mieltä. Sodan
ajan joukkojen määrää EI saa laskea nykyisestä
350 000:sta ja on koulutettava lisäksi huomattava määrä
sotilaita täyttämään tappioista johtuvat aukot joukkojen riveissä hyvin nopeasti. On äärimmäisen tärkeää pitää joukot määrävahvuisina. Ei saa unohtaa sitä, että sodassa tulee väistämättä myös omia tappioita. Tappioita tulee sitä enemmän
mitä huonompi on koulutus ja varustus.

Talvisodan tappioista hyvin suuri osa johtui puutteellisesta varustuksesta, mutta myös siitä, että oli ”säästetty” rauhanajan
koulutuksesta. Siperia opetti, joten Jatkosodan alkuun mennessä
koulutusta oli parannettu ja myös hankittu merkittävä määrä ”uutta” puolustusmateriaalia. Sitten hurahdettiin illuusioon, eikä hankittu uutta puolustusmateriaalia riittävästi, eikä myöskään huolehdittu riittävästä taistelukoulutuksesta – taas tuli aivan turhia tappioita ja meinasi mennä itsenäisyys.

Taas Siperia opetti ja hankittiin uutta puolustusmateriaalia mahdollisuuksien mukaan – vaan nyt on jälleen repsahdettu ja annetaan puolustuskyvyn rapautua. Sitä ei tuleva historiankirjoitus anna meille anteeksi.

Suomen on nostettava puolustusmäärärahat vähintään tasolle
2% bruttokansantuotteesta, eli vähintään 1,5 kertaisiksi nykytasoltaan – eikä saa sortua toiveajatteluun. Tämä aivan siitä riippumatta liittyykö Suomi NATOon vaiko ei.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu