NATOn suunnitelma Baltian maiden puolustamiseksi

Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua ovat jo pitkään vaatineet NATOlta konkreettisia suunnitelmia alueidensa puolustamiseksi. Erityisen suoraselkäisesti ja aktiivisesti on toiminut Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, jonka johdolla Baltian maat ovat korkeimmalla mahdollisella tasolla esittäneet niitä vaatimuksia.

Suunnitelmia on sitten tehty laajentamalla Puolan puolustussuunnitelma kattamaan myös Viron, Latvian ja Liettuan puolustuksen. Se on järkevää.

Tänään Venäjän edustaja NATOssa Dimitri Rogozin protestoi, että sellaisia suunnitelmia on tehty ja vaati niiden muuttamista. On se vaan hyvä sanonta se, että ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”. Nimittäin juuri imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäystä vastaan Viro, Latvia ja Liettua ovat liittyneet NATOon ja vaatineet niitä suunnitelmia.

Rogozin on aivan oikeassa siinä, etteivät Baltian maat tarvitse suojaa Suomea vastaan.

Jos Venäjällä ei olisi aikomusta hyökätä Baltiaan, niin Venäjää ei haittaisi pätkääkään, että NATO varautuu puolustamaan Baltian maita, mutta kun …

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu