Olisiko Suomen kannattanut jatkaa sotaa vuonna 1944?_2

Kirjoituksen ensimmäisessä osassa esitettiin kysymys ja annettiin taustatietoja. Käytiin pääosin hyvin asiantuntevaa ja asiallista keskustelua – josta kopioin osia tähän artikkeliin.

Alkuperäinen kirjoitus 10.12.2010

Suomi oli saavuttanut loistavat torjuntavoitot, joten
minkäänlaista sotilaallista syytä solmia rauha ei ollut. Päinvastoin olen vakaasti sitä mieltä, että Suomi olisi halutessaan voinut sotilaallisessa mielessä valloittaa koko Viipurin läänin takaisin – eli vapauttaa koko Tarton rauhansopimuksessa sovitun alueensa miehittäjistä.

Tarkastellaan asiaa hieman laajemmassa perspektiivissä.

Suomi oli laiminlyönyt maanpuolustuksensa ennen Talvisotaa – kaikkia asekuntoisia miehiä ei ollut koulutettu, eikä puolustusmateriaalia oltu hankittu tarpeeksi.

Venäjä hyökkäsi 30.11.1939 Suomen kimppuun rikkoen törkeästi voimassa olleita hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton
rauhansopimusta, sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä,
sekä allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton
peruskirjaa. Venäjä yritti kaikin voimin valloittaa koko
Suomen.

Kun Venäjä epäonnistui valloitusyrityksessään ja joutui tekemään Suomen kanssa rauhan, niin Venäjä Välirauhan aikana valmistautui
hyökkäämään uudelleen Suomen kimppuun.

Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota. Suomi vapautti Venäjän miehittämänä olleet alueensa vastahyökkäyksin vuoden 1941 aikana – ja samalla osin eteni paremmin puolustettavissa olevalle linjalle. Artikkeli Laatokan Karjalan vapauttamisesta löytyy täältä ja Karjalan Kannaksen vapauttamisesta täältä.

Eli tilanne vuoden 1941 lopussa oli Suomen kannalta kohtalaisen hyvä – paitsi, että oli vakava elintarvikepula, kun Venäjä oli miehittänyt Suomen hyviä viljelysalueita ja Venäjä, sekä Englanti olivat saartaneet Suomea.

Suomella olisi ollut loistava tilaisuus auttaa Saksaa valloittamaan Pietari, jolloin Saksan joukkoja olisi vapautunut vaikkapa Moskovan valloitukseen – mutta Suomi päätti ruveta nukkumaan ”Ruususen unta”. Olisi ollut mahdollista myös vallata Sorokka, jolloin USAn ja Englannin valtava materiaalinen apu Murmanskin kautta Venäjälle olisi katkennut. Tehtiin jo suunnitelma hyökkäyksestä Sorokkaan – mutta Mannerhein ja Ryti päättivät, ettei sitä hyökkäystä
toimeenpanna. Siten Suomi pelasti Venäjän häviöltä.

Valitettavasti Suomi ei huolehtinut riittävän hyvin valmistautumisesta seuraavaan Venäjän yritykseen valloittaa koko Suomi. Niinpä Valkeasaari murtui ja Kuuterselkä kohta perään. Onneksi puolustus sentään piti mm. Siiranmäessä.

Suomi sai kulutettua hyökkääviä venäläisjoukkoja, eikä yhtään suomalaista yhtymää tuhoutunut. Se mahdollisti loistavat torjuntavoitot Karjalan Kannaksella, Laatokan pohjoispuolella
ja Ilomantsissa.

Presidentti Risto Rytin henkilökohtainen kirje Hitlerille mahdollisti mittavan aseavun ja myös muuta apua – KIITOS Risto Ryti!

Suomen Puolustusvoimat oli Jatkosodan laantuessa vahvimmillaan kautta aikojen. Aseissa oli hyvin koulutettuja, kokeneita ja hyvin varustettuja miehiä noin 528 000. Oli saatu ajanmukaisia Messerchmitt 109 hävittäjäkoneita yli 80 kpl. Oli saatu tykistöä, panssarivaunuja, rynnäkkötykkejä, jne., jne.

Suomella oli taas erittäin tärkeän
valinnan paikka – mitään sotilaallista pakkoa tehdä
rauha ei ollut
.

JOS Mannerheim olisi pyytänyt vielä lisää aseita (esimerkiksi Ju-88 pommareita ja Jaboja) ja kertonut Hitlerille, että Suomi siirtyy vastahyökkäykseen ja valtaa takaisin Karjalan Kannaksen – niin olen täysin vakuuttunut siitä että Hitler olisi toimittanut Suomelle
kaiken, mitä Mannerheim vaan olisi ilennyt pyytää.

Venäjä veti Suomen suunnalta parhaitten joukkojensa rippeet, täydensi ne ja lähetti hyökkäykseen muualla – siten suomalaisia joukkoja vastassa ei ollut merkittävää voimaa. Suomalaiset joukot olivat myös edelleen Laatokan rannalla mm. Taipaleessa, joten suurisuuntainen vastahyökkäys olisi ollut paljon helpompaa kuin vuonna 1941.

Olen varma siitä, että Suomi olisi kyennyt vapauttamaan Karjalan Kannaksen rajajoelle saakka – tai miksipä ei vanhaan pääasemaan saakka, jos niin olisi haluttu tehdä.

Sitä jossittelua on tehty vanhassa artikkelissani täällä.

Kukaan EI voi tietää mitä siitä olisi seurannut – on kuitenkin mahdollista, että Suomi olisi voinut pitää Tarton rauhan rajat. Menneisyyden ennustaminen ei ole juuri helpompaa kuin tulevaisuudenkaan.

Suomi säilytti itsenäisyytensä, joka oli tietenkin kaikkein tärkeintä, mutta Venäjä miehittää parhaillaankin Suomen Karjalaa, Petsamoa, Sallaa, Suomenlahden saariamme, jne.

Kommenteista leikattua

Pertti Väänänen:
”Mannerheim toteaa muistelmissaan Suomella olleen ennen syyskuun välirauhan solmimista 1944 varastoja käydä
täysimääräista sotaa 3 kuukauden ajan. Kolmessa kuukaudessa olisi varmaankin Karjanan kannas vallattu, mutta kysyä sopii mitä sitten? Toinen maailmansota päättyi vasta elokuussa 1945. Tähän asti USA oli sidottu liittolaisuuteen ryssien kanssa. En jaksa uskoa, että Suomi olisi selvinnyt vuoden 1945 elokuuhun asti.”

Juhani Putkinen:
”Suomen sotilasjodon näkemys oli tosiaankin, että JOS Suomi jatkaisi puolustussotaa, niin Suomi kestäisi yhden Venäjän strategisen suurhyökkäyksen sillä puolustusmateriaalilla, mikä
silloin oli olemassa. Aivan oikein.

Minä lähdenkin siitä skenaariosta, että Suomi olisi kiristänyt
Saksalta suuren määrän uutta puolustusmateriaalia ja
elintarvikkeita lupauksella siirtyä vastahyökkäykseen
vapauttamaan Karjalan Kannas. Se olisi siinä tilanteessa ollut
Saksalle äärimmäisen tärkeää, joten olen aivan varma siitä, että Hitler olisi mielihyvin toimittanut Suomelle kaiken, mitä Mannerheim vaan olisi ilennyt pyytää.”

Matias Gerlich:
”Markku Jokisipilän mukaan Suomella oli syyskuussa tilanne, jonka mukaan se olisi kyennyt käymään intensiivistä sotaa jopa puoli vuotta, vaikkei maamme rajojen ulkopuolelta olisi saatu yhtään asetäydennystä.”

——————————

Matias Gerlich:
”Tässä on otettava sellainenkin asia huomioon, että jatkamalla sotaa ja todennäköisesti onnistuneella Viipurin valtauksella Suomi olisi tehnyt asiasta Stalinille arvovaltakysymyksen, jolloin asiat olisivat voineet mutkista sodan loppukuukausina.”

Juhani Putkinen:
”Venäjän tärkein tavoite oli vuosina 1944-1945 valloittaa niin suuri osa Euroopasta kuin se suinkin kykenee tekemään. Venäjällä EI yksinkertaisesti ollut olemassa sellaisia voimavaroja, jotka siinä tilanteessa olisivat riittäneet Suomen valloitukseen. Venäjä
lähetti jo rintamalle tappioita paikkaamaan lapset ja vanhukset.
Elintarviketilanne Venäjällä oli sellainen, että USAn massiivisesta avusta huolimatta kansaa kuoli aliravitsemukseen.”

——————–

Pertti Väänänen:
”Saksasta toimitettu puolustusmateriaali olisi saattanut muuttaa
tilannetta, mutta meidän on muistettava, että Lapin puolustuksesta vastasivat saksalaiset. Eli olisimme ehkä säästäneet Viipurin Suomeen, mutta olisimme menettäneet suuren osan Lappia.”

Juhani Putkinen:
”Saksalaiset tosiaankin vastasivat Jatkosodan aikana Lapin
puolustuksesta (no, ei ihan täysin yksin, mutta suomalaisia
sotilaita oli Jatkosodan lopussa Lapissa varsin vähän).

Eli vuoden 1945 toukokuussa saksalaiset sotilaat olisivat alkaneet vetäytymään Lapista, tai antautuneet, kun Saksa antautui.

Näinhän tapahtui mm. Saksan miehittämänä olleissa Norjassa ja Tanskassa.

Suomen Lappi EI kuitenkaan ollut Saksan miehittämänä,
vaan saksalaiset olivat Suomen luvalla puolustamassa Suomen Lappia.

Kyseessä olisi siis ollut toukokuu 1945. Vuoden 1944 lokakuusta saakka Suomi olisi käynyt asemasotaa suunnilleen Tarton rauhan rajojen hujakoilla, osin kauempana idässä.

Suomi olisi ennättänyt kutsua palvelukseen ja kouluttaa vielä yhden ikäluokan nuoria reippaita suomalaisia, joille olisi ollut jakaa erinomainen varustus.

En pidä mahdottomana ajatusta, että Suomi olisi voinut tarjota Saksalle, jolla oli huutava puute miehistä, että Suomi ottaa uudelleen puolustettavakseen ainakin huomattavan osan Suomen Lapista. Aivan pohjoisimman osan Saksa olisi ehkä halunnut pitää mm. Petsamon nikkelin vuoksi.

Tapahtuneessa historiassa Venäjä valloitti pohjoisimman Norjan, mutta vetäytyi sieltä läntisten liittolaistensa vaatimuksesta. Ehkä samoin olisi käynyt myös pohjoisimman Suomen Lapin osalta.”

——————–

Janne Suuronen:
”Ensinnäkin jo talvisodan yhteydessä kävi ilmi, ettei Neuvostoliitto oikeastaan välittänyt aselepolinjojen rajoista. Neuvovostoliitto halusi itä-Karjalan ja Viipurin aselevon solmimispäivän rintamalinjojen paikoista riippumatta.”

Juhani Putkinen: ”Ei ole mahdollista väittää varmaksi, että siirtymällä hyökkäykseen Suomi olisi voinut varmasti säilyttää
Tarton rauhan rajat – mutta ei se olisi ollut myöskään mahdotonta. USA ei missään vaiheessa myöntänyt, että Venäjällä olisi oikeus vuoden 1940 rajoihin.

JOS Suomi olisi sanut pidettyä vuonna 1944 hallussaan Tarton rauhansopimuksen mukaiset alueet, niin olisi ollut mahdollista, että ne olisivat Suomella nytkin.”

————

Tuomas Hako:
”Mannerheim ja koko Suomi olivat itautumassa sodasta. kaipa he
ajattelivat vastahyökkäyksen vain johtavan siihen, että Stalinin on pakko kasvonsa säilyttääkseen heittää suomalaiset pois Kannakselta uudelleen. Miehiä ei tainnut olla enää tarpeeksi ja kaikki piti säästää
mahdolliseen puolustukseen myöhemmin.”

Juhani Putkinen: ”Mannerheim oli jo vanha ja sairaalloinen – ehkä hän katsoi, että kun Saksa joka tapauksessa häviää sodan, niin Suomen tulee irtautua sodasta mahdollisimman pian.

USA ja Englanti, puhumattakaan Ruotsista, painostivat
Suomea tekemään rauhan.

Voimaa Karjalan Kannaksen vapauttamiseen olisi ollut tarpeeksi, mutta yleinen tilanne näytti epävarmalta – Suomi oli taas jäämässä yksin (ennemmin tai myöhemmin).”

————–

Tuomas Hako:
”Hyökkäys olisi pitänyt kai suorittaa melkopian heinäkuussa tai elokuussa 1944. Silloin se olisi keventänyt Saksan asemaa hieman. Saksalaisilla olisi kuuelmma ollut mahdollisuuksia pitää puolensa paremmin kesällä 1944 viisaammalla puolustautumisella. Nytkin tietysti Baltiassa oli vielä vahvoja saksalaisvoimia.”

Juhani Putkinen: ”Suomi olisi kyennyt tekemään tämän vastahyökkäyksensä elokuun lopulla 1944. Se olisi helpottanut Saksan asemaa hieman, mutta ei ratkaisevasti. USAn valtava taloudellinen voima oli Saksaa vastassa ja Saksalla oli krooninen polttoainepula. Lentokoneita ja panssareita valmistui ihan mukavasti, mutta niihin ei riittänyt polttoainetta.

Saksalla oli valmistumassa myös mm. ilmatorjuntaohjuksia, joilla Saksa olisi voinut tuottaa länsivalloille kirveleviä tappioita, mutta en usko senkään ratkaisevaan vaikutukseen – kun korpraali Hitler johti sotatoimia aivan älyttömästi.

Otsikon mukainen kysymykseni olisiko Suomen kannattanut jatkaa sotaa vuonna 1944 ei ollut mitenkään sidottu Saksan menestykseen tai häviöön.

Jos Suomi olisi siirtynyt vastahyökkäykseen,niin Suomi olisi saanut Saksasta merkittävän määrän materiaalista apua ihan siitä riippumatta miten Saksalle kävisi tulevaisuudessa – olen varma siitä, että Hitler olisi mielihyvin toimittanut Suomelle suuren määrän
erilaista materiaalia.

Suomi olisi taatusti kyennyt vapauttamaan Karjalan Kannaksen – kysymys kuitenkin kuuluu, että mitä olisi tapahtunut vuonna 1945 tai vuonna 1946?

Vuoden 1945 Suomi olisi nähdäkseni pärjännyt ihan hyvin JOS olisi taas vapauttanut Karjalan Kannaksen. Mutta mistä Suomi olisi saanut erilaisia raaka-aineita ja viljaa vuonna 1946? Olisiko Suomi päässyt silloin osalliseksi USAn avusta? Jos olisi, niin sitten ei olisi
ollut mitään hätää.

Venäjän uudesta strategisesta hyökkäyksestä Suomeen ei nähdäkseni olisi ollut mitään pelkoa ainakaan vuonna 1945.”

————

Matias Gerlich:
”Sotahistoriaan olen tutustunut laajasti. Mutta jostain syystä en ole saanut tietoja koskaan mikä oli esim. Neuvostoliiton joukkojen tilanne Kannaksella heinäkuun 18.päivän tienoilla jolloin mm.
Vuosalmi-Äyräpään taistelun katsotaan yleisesti
päättyneen.”

Juhani Putkinen:
”Kyllä ne Venäjän joukot Suomen suunnalla oli piesty ihan perusteellisesti, taisteluvahvuudet oli olemattomia. Mutta yhtymät oli niminä olemassa ja ne vedettiin täydennettäviksi, sekä sen jälkeen hyökkäämään etelämpänä. Suomea vastaan jäi lähinnä
linnoitusalueita (divisioonaa vastaava yhtymä, joka kykeni
kaivautumaan, muttei hyökkäämään).”

———–

Jukka Kuhanen:
”Matemaattisesti myös materiaalia oli saatu paljon, mutta paljon sitä oli myös tuhoutunutkin raivokkaissa puolustustaisteluissa. Joten tämäkään näkökulma ei ole mitenkään vahvasti perusteluna menestyksekkäälle alueiden takaisinvaltaamiselle.”

Juhani Putkinen: ”Huomaa, että jossitteluni mukaan Hitler olisi antanut Suomelle vielä huomattavan paljon lisää materiaalia JOS Suomi olisi sitä pyytänyt luvaten siirtyvänsä hyökkäykseen.
Suomella oli runsaasti hyvin koulutettuja lentäjiä, jotka joutuivat lentämään kaikenlaisilla vanhentuneilla romuilla (kuten Brewster, Fiat, Morane, Blenheim, Dornier, jne.). Saksan lentokonetuotanto taas tuotti valtavia määriä hyviä koneita, joten Saksalle ei olisi ollut mitenkään vaikeaa antaa Suomelle merkittävä määrä lisää koneita.

Samaten raskasta tykistöä ammuksineen, jne.”

Matias Gerlich:
”Jos otat tarkastelun kohteeksi armeijan ikähaitarin
levittämisen, niin muistappa mitä tapahtui Neuvostoliitossa. Kun Suomen armeijan ikähaitari kesällä 1944 ulottui ikäluokista 1901-1925, niin puna-armeijan osalta ikähaitari oli mykistävä: 1891-1927.

Kannaksella otettiin rynnäkköpataljoonista sotavangeiksi mm. 53-vuotiaita (siis tätä vanhinta ikäluokkaa) sekä 17-vuotiaita. Saatiinpa Viipurinlahdella maihinnousseista sotavangeiksi myös kaksi 10-vuotiasta poikaa, koko porukka muuten juovuksissa. NL:n sotatappiot olivat niin valtavia, että jalkaväkeen oli todella otettava taistelujen alkutappoiden jälkeen yli 50-vuotiaita ukkoja. Vuonna 1944 täydennystä haettiin myös aina epäluotettavista
vähemmistökansallisuuksista (jotka olivat innokkaimpia antautumaan). Myös rangaistusvankien käyttö lisääntyi. Samoin kerran, pari jo haavoittuneita kierrätettiin. Viime vaiheessa hyökkäysjoukkoihin otettiin miehiä myös soppatykeiltä sekä tärähtäneitä.

Kannaksen taistelujen osalta on havaittava, että myös kaartin ns. ”valiojoukoista” taistelujen loppuvaiheessa yhä useampi otti hatkat tai antautui. Puna-armeija joutuikin sodan loppuvaiheessa teloittamaan yhä enemmän ja enemmän omia sotilaitaan jotta henkisesti romahduspisteessä olevat saataisiin hyökkäämään
”vielä kerran”. Kannaksella tämäkään ei auttanut, vaan hyökkäys tyrehtyi kun ei enää ollut läpimurtojoukkoja. Pataljoonissa alkoi yleisesti olla enää 20-50 taistelijaa. Niillä ei mennä sen paremmin Kymijoelle kuin Helsinkiinkään.”

———–

Vastausta ei tullut

Asiallista keskustelua käytiin runsaasti, tosin välillä hieman
poiketen otsikosta. Vastausta esittämääni kysymykseen
ei kuitenkaan vieläkään löytynyt.

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu