Seppo Satamo, Leijonalipun komppania – oma sotakirjaluokka

Sotakirjoja on hyvin eri tavoin toteutettuja, tämä on taas yksi erilainen tapa toteuttaa sellainen.

Olen ollut enemmän kiinnostunut yleisestä sotahistoriasta ja välttänyt ”verta ja suolenpätkiä” kirjallisuutta. Pikemminkin on
kiinnostanut strategia, operaatiotaito ja taktiikka. On siirrelty
armeijakuntia, divisioonia, rykmenttejä, pataljoonia.
Henkilönimissä harvoin rykmentinkomentajatason alapuolelta.

Poikkeuksia on toki ollut, mutta nyt olen saanut viimein luettua loppuun ”komppaniallisen” verran sotaveteraanien kertomuksia – 531 A4-sivua (onneksi valkoiselle hyvälle paperille painettuna).

Joukko-osastohistoriikit kertovat yleensä jonkin tietyn joukon sotatien A:sta Ö:n, muut joukot ovat sivuseikka.

Muistelmateokset kertovat jonkin tietyn henkilön taipaleen ennen syntymää (vanhemmat) – kuolema (ehkä myös lapset).

Tietyn sodan historiankirja kertoo yleensä vähän paljosta.

Jarmo Niemisen toimittama yhden reserviluutnantin päiväkirja
on myös yksi hyvä tapa kertoa. Päiväkirja itse on pääasia, mutta on annettu lisätietoa viittein ja liitteen muodossa.

Sitten on tietenkin sotakirjoja, joista ei oikein saa selvää mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

Eversti Matti Koskimaa on kirjoittanut lukuisia sotahistoriallisia kirjoja minun mieleeni – on esitetty hyvien karttojen kera tapahtumat tietyissä taisteluissa – ja myös esitetty arvioita mikä meni hyvin ja mikä vähemmän hyvin. Eli sotahistoria on pääasia – mutta näissä kirjoissa on kunkin kappaleen lopussa myös sotaveteraanien kertomuksia kyseisestä taistelusta. Sotahistoria on pääosassa, veteraanit sivuosassa.

Seppo Satamon kirjassa tilanne on päinvastoin. Satamo on kirjoittanut kuhunkin kappaleeseen hyvin lyhyen yleisosan – faktaa – sitten veteraanit ovat saaneet kertoa, yleensä useampi veteraani samasta taistelusta tai muusta tapahtumasta. Veteraanien kertomukset ovat pääasiassa, täydentäen toisiaan ja yleinen sotahistoria vain antaa puitteet veteraanien kertomuksille.

Toteutus on mielestäni mainio. Kokonaisuutenaan edetään kronologisesti liikekannallepanosta ja sodan alusta kotiuttamiseen. Lisäksi on jaettu toimintasuuntiin (esimerkiksi Maaselän Kannas), tms.

Tekstiä on todella paljon, joten on turha kuvitella lukevansa kirjan samalta istumalta. Tekstiä täydentävät tilannekartat (ei niin hyviä kuin Koskimaalla, mutta tällaiseen kirjaan ihan OK), ja valokuvat –
yleensä haastateltujen veteraanien arkistoista.

Kirjan faktatiedot on tarkastanut sotahistorioitsija eversti Sampo Ahto, joten siinä suhteessa ei tarvitse pettyä. Suomettumisesta ei ole jälkeäkään.

Veteraanien kertomuksia ei ole sensuroitu, joten he ovat saaneet käyttää mm. sanaa ryssä mielensä mukaan. Kertomukset ovat muotoa ”minä tein sitä” ja nimeltä mainittu kaveri ”teki
tätä”. Ei siis kenenkään jälkikäteen sensuroituna kertomaa siitä mitä veteraanit olivat haastattelussa kertoneet.

Kirjan takana seisovat kunnioitettavat veteraanijärjestömme: Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Rintamanaisten Liitto.

Kirjassa on loistavia kertomuksia mm. Mannerheim-ristin ritareilta: Eero Seppänen, Tuomas Gerdt, Erkki Oinonen ja Osmo Laakso. Minulla oli kunnia tuntea Erkki Oinonen, istuimme yhdessä Siilinjärven verolautakunnassa 1970-luvulla. Minä tietenkin Kokoomuksen mandaatilla. Erkki oli todella hieno mies.

Mannerheim-ristin ritari Heikki Nykänen kertoi sissitoiminnasta vihollisen huoltoa vastaan Ilomantsin torjuntavoition yhteydessä. Hän täydentää artikkeliani
kyseisestä torjuntavoitosta. Nykäsen sissien toimintaa
vihollisen selustassa olen käyttänyt viroksi kirjoittamissani artikkeleissa eräänä esimerkkinä siitä, kuinka sissitoiminta on tukenut loistavasti varsinaisia rintamajoukkoja estäessään mm. tykistön ammusten kuljetuksia.

Lentäjistämme mm. Kyösti Karhilalta on hyviä kertomuksia.

Myös mm. lottia, lääkäreitä ja lääkintämiehiä on laajentamassa sodan kuvaa.

Tulevista kenraaleista ovat mukana kertojina mm. Lauri Sutela ja Jaakko Valtanen – kuin myös tuleva puolustusministeri Veikko Pihlajamäki.

On kirjo sankaritekoja ja myös vähemmän sankarillisia tekoja – kerrotaan hyvistä roistoista, pahoista roistoista ja mm. kommunisteista. Kohtuullisen hyvä poikkileikkaus meistä suomalaisista – meitä on moneksi. On hyvä, ettei ole sensuroitu perusteellisesti pieleen menneitä asioita, eikä roistoja.

Raamitettuna faktanurkkaan on mm. kohtia Suomelle Kremlissä laaditusta Ehdottoman antautumisen asiakirjasta – on se vaan ”pirun hyvä” asia että veteraanimme säästivät Suomen kansan siltä
ehdottomalta antautumiselta, jonka kohtalon ryssät olivat meille
suunnitelleet.

Kirja on ilmestynyt jo vuonna 2007, mutta vasta nyt sain sen urakoitua lävitse – ja lukemattomia kirjoja on edelleen lukematta.

Suosittelen lämpimästi kyseistä massiivista kirjaa – varatkaa kuitenkin runsaasti aikaa sen lukemiseen.

Kolminkertainen eläköönhuuto suomalaisille sotaveteraaneille, jotka turvasivat Suomen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden – siten toteuttivat Suomen tärkeimmän tavoitteen, estäen Suomea häviämästä imperialistista roistovaltiota
Venäjää vastaan käymiämme puolustussotia.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu