Saksa EI aseistautunut hampaisiin saakka

Urbaani legenda väittää sitkeästi, että Saksa oli hirveän militaristinen ja rakensi itselleen aivan valtavan suuren ja voimakkaan armeijan – tietysti ”Hitlerin Saksa”, mutta samaa legendaa kerrotaan myös Saksasta ennen Ensimmäistä Maailmansotaa.

Siitä vanhemmasta Saksan ”militarismista” on vanha artikkelini täällä – siitä ei tässä sen enempää. Ensimmäisen
Maailmansodan jälkeen Saksa käytännössä riisuttiin aseista – jäi vain 100 000 miehen kääpiöarmeija.

Saksan ja Venäjän yhteistyössä Saksalle kehitettiin kuitenkin mm.
hyökkäysvaunuja ja panssaritaktiikkaa – jo ennen Hitleria –
vaikka hyökkäysvaunut oli kielletty Saksalta. Oli Venäjän
intressissä varustaa Saksa ja saada Saksa sotaan Englantia ja
Ranskaa vastaan.

Mutta mennään viimeinkin sinne Hitlerin aikaan, joka on lähihistoriana kiinnostavampaa.

Heinz Guderian on Saksan panssariaseen isä, äiti ja nerokas käyttäjä, joten lienee luonnollista että poimin joitakin tietoja hänen
kirjastaan Sotilaan muistelmia.

Vuonna 1929 Guderian oli tullut siihen tulokseen, että piti perustaa panssaridivisioona, jossa hyökkäysvaunut soittavat ensiviulua ja muut tukevat panssareita omaten vastaavan maastoliikkuvuuden. Se oli oikea ajatus, mutta kuljetusjoukkojen tarkastaja kenraali Otto von
Stülpnagel piti panssaridivisioonaa utopiana.i
Silloin Saksalla ei ollut ensimmäistäkään panssarivaunua ja kuljetusjoukkojen oli tarkoitus ”kuljettaa jauhosäkkejä, eikä taistella”.

”Kesällä vuonna 1932 johti kenraali Lutz ensimmäisen kerran harjoituksia, joihin osallistui panssariosastoilla vahvistettuja jalkaväkirykmenttejä. Panssarit olivat tietenkin, kuten ennenkin, vain peltimalleja.”ii Vuonna 1932 ”Koululapset, jotka olivat tottuneet puhkaisemaan panssarikuvamme lyijykynillään kurkistaakseen niiden sisälle, kokivat ensimmäisen pettymyksensä.”iii
Hyökkäysvaunuja ei tietysti edelleenkään ollut.

Keväällä 1934 perustettiin moottoroitujen joukkojen esikuntaiv
– edistystä – olis vaan niitä joukkoja.

15.10.1935 perustettiin ensimmäiset kolme panssaridivisioonaav
– olis vaan niitä hyökkäysvaunuja.

Myöhäissyksynä 1937 oli viimein sotaharjoitus, johon osallistui myös ”panssarivaunuja”vi – silloin ei ollut olemassa muuta kuin Pz I kalustoa (hyvin kevyt vain konekiväärillä varustettu peltipurkki) se
selittää lainausmerkit sanassa panssarivaunu. Guderian oli
kuitenkin jo ylpeä Panssariaselajistaan.

Guderianin tietojen mukaan Venäjällä oli jo vuonna 1937 17 000 hyökkäysvaunua.vii

Puolan sodan Saksa joutui käymään lähinnä keveillä Pz I ja Pz II vaunuillaan. Toki joitakin koulutusosaston raskaampiakin vaunuja oli jo koekäytössä.

Hypätäänpä nyt Guderianin kirjasta puoli vuosisataa eteenpäin John Mosierin Deathrideen.

Elokuussa 1939 – juuri ennen Puolan sotaa – Saksalla oli 3437 hyökkäysvaunua, joista 82% oli kevyitä.viii
Kannattaa muistaa, että Saksa sai Tshekkoslovakian miehitettyään
(laukaustakaan ampumatta) melkoisen määrän ihan kohtalaisen hyviä tshekkiläisiä hyökkäysvaunuja omaan käyttöönsä. Niitä Saksa käytti menestyksellisesti Puolan sodassa, Ranskan kampanjassa ja vielä Barbarossassa Venäjää vastaan.

Toukokuussa 1940 (Saksa hyökkäsi Ranskaan 10.5) Saksalla oli 3223 hyökkäysvaunua,ix määrä senkuin pieneni.

31.12.1940 Saksalla oli 3799 hyökkäysvaunua, joista edelleen 70% kevyitä.Eli Belgia, Hollanti ja Ranska tuli kukistettua ja englantilaiset ajettua saarelleen melkoisen pienin tappioin. Ranskalla oli sitäpaitsi hyviä ”raskaita” hyökkäysvaunuja, joita vastaan sakuilla oli vain paljon kehnompia vaunuja. Saksalaisen vaunun ampuma kranaatti vain kimposi ranskalaisen panssarista.

Saksa ei meinannut saada millään Pz III ja Pz IV vaunujensa tuotantoa käyntiin – oli sodassa Englantia ja Ranskaa vastaan, mutta ei mobilisoinut teollisuuttaan sotaan. Tuotettiin kaikenkarvaista rihkamaa saksalaisille siviileille, sen sijaan että olisi tuotettu aseita. Vasta vuonna 1942 Saksa mobilisoi teollisuutensa, eikä vielä silloinkaan täysille.

31.5.1941 – hieman ennen ehkäisyhyökkäystä itään – Saksalla oli
kaikkiaan 4538 panssaria, xi ripoteltuna ympäri Eurooppaa (Norjassa, Ranskassa, Kreikassa, jne.)

30.6.1941 – viikon verran sodittu idässä – Saksalla oli 4824 panssaria (- tappiot 179 psv, + uustuotanto).xii

31.8.1941 – pari kuukautta sodittu idässä – Saksa oli kärsinyt tappioita 74 371 KIA ja 1412 panssaria, mutta jäljellä oli 4376 panssaria (kaikkiaan ympäri Eurooppaa).xiii Saksa oli menettänyt lähinnä Pz I ja Pz II kalustoa (80%), jotka olivat muutenkin kelvottomia. Siten panssarikaluston teho käytännössä nousi niistä tappioista huolimatta.

Jos em. Saksan hyökkäysvaunumäärä todistaa hampaisiin saakka aseistautumisesta ja maailmanvalloitusaikomuksista – niin mitä siten tarkoittaa Venäjän hyökkäysvaunumäärä?
Mosierin mukaan puna-armeijalla oli lähes 28 000 hyökkäysvaunua
kesäkuussa 1941.xiv Lukumäärä voi hyvinkin pitää paikkansa sillä
muiden lähteiden mukaan Venäjällä oli lännessä noin 23 000 hyökkäysvaunua.

Hyökkäysvaunua pidetään hyökkäyksellisyyden symbolina.

Saksan ja Venäjän panssareiden ominaisuuksia ja määrää käsitellään
tässä artikkelissa.

———–

i Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 21

ii Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 25

iii Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 26

iv Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 31

v Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 35

vi Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 38

vii Heinz Guderian, Sotilaan muistelmia, 1956, sivu 175

viii John Mosier, Deathride, 2010, sivu 69

ix John Mosier, Deathride, 2010, sivu 69

x John Mosier, Deathride, 2010, sivu 69

xi John Mosier, Deathride, 2010, sivu 115

xii John Mosier, Deathride, 2010, sivu 115

xiii John Mosier, Deathride, 2010, sivu 138

xiv John Mosier, Deathride, 2010, sivu 64

jussina

Kokoomuslainen lähes puoli vuosisataa. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä suunnilleen saman verran. Viron Suojeluskunnan (Eesti Kaitseliit) jäsen enemmän kuin neljännesvuosisadan. Kotisivu: jput.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu